Perheeseemme on tullut kaksi uutta polvea. Miehen vasen ja oikea polvi. Kumpaankin vaihdettiin tekonivel yhtä aikaa. Kaksoset.

Niitä on odotettu paljon yli yhdeksän kuukautta. Alkuun homma lykkääntyi, kun mies halusi vain seikkailla, purjehtia Koillisväylän läpi ja sitten... Lopulta biologinen kello jo tikitti: polvet alkoivat olla ihan sökönä. Oli aika ryhtyä toimiin.

Leikkausta edelsi vaativa odotus, kuin raskausaika: piti lopettaa tupakointi, syödä terveellisesti ja pitää lihaskuntoa yllä varsinkin navan alapuolella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jännittikin, vaikka mies ei myönnä. Operaatioissa on aina omat riskinsä, vaikka odottaisi onnellista asiaa. Vauvaa. Tai uusia polvia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kavereille mies sanoi, että lähtee katkaisuhoitoon. Hänet katkaistaisiin kuuteen kappaleeseen ja koottaisiin taas yhteen. Niin kävi.

Kaikki sujui julkisessa sairaalassa mainiosti, vaikka lääkärit ovat mieheni mielestä tosikkoja. Se huomattiin monta kertaa.

Kun lääkäri kertoi, että leikkaus tehdään selkäydinpuudutuksessa ja se kestää neljä tuntia, mies huolestui. Niin pitkä leikkaus, kuinka hän saisi aikansa kulumaan? Lääkäriä ei naurattanut.

Sitten mies kysyi, voisiko hän saada vanhat polvet mukaan. Toisen antaisi tuliaisiksi koiralle. Toisesta tehtäisiin kynttilänjalka takan reunukselle. Lääkäreitä ei naurattanut vieläkään.

Oli heillä kuitenkin ihmistuntemusta. He ilmoittivat hoitajille jo etukäteen, että mieheni on sisukas tapaus ja voi häipyä sairaalasta omin päin, jos ei osastolla oleminen huvita.

Mies viipyi sairaalassa kolme päivää ja tuli kotiin. Viikon kuluttua leikkauksesta hän jo ajoi autoa. Kummassakin polvessa oli noin 30 tikkiä, metallista hakaa. Ne hän aikoo myöhemmin lahjoittaa minulle. Saan kiinnittää ne nahkatakkiini.

Alku on sujunut loistavasti. Onhan se ilo, kun ihminen oppii kävelemään. Missä iässä tahansa. Sitä on seurattu herkeämättä, kehuttu, hihkuttu riemusta. Ekat askeleet ilman tukea! Ja miten somat sääret. Länkisäärellä on ensimmäistä kertaa suorat jalat.

Mies on muka cool. Sanoo, että hänen toipilasaikansa on tehnyt minulle hyvää: olen saanut toteuttaa hoivaviettiäni. Just joo! Kieltämättä sukkien pukeminen sujuu vanhalla rutiinilla. Olen jopa leiponut. Piirakoita: omenaa, mustikkaa, sieniä. Pakastetaikinasta. Toipilaan vieraita varten.

Kaverit ovat tärkeitä. Ettei se nyt vain jää yksin tai putoa porukasta. Huh, ei tosiaan.

Isoa miestä ovat hoitaneet toiset miehet. Omat pojat auttavat pesulle. Kaverit soittavat ja tsemppaavat ennen ja jälkeen leikkauksen. Raivaavat kalenteriin aikaa. Joku vain piipahtaa. Toinen viipyy koko päivän ja kokkaa. Yksi toi miehelle komean kimpun valtavan pitkiä tummanpunaisia neilikoita. Yksi ruisleivän.

Mies on oman hiekkalaatikkonsa kunkku. Hän pitää salonkia, jossa keskustelu on vilkasta. Ihan kuin hän olisi nuortunut. Tähdet ovat syttyneet silmiin. Kavereiden kanssa on jo kokeiltu paheitakin, joku drinksu ja sikari.

Mutta välillä iskee väsymys, tulee takaiskuja. Tietysti. Ei raavas mies saa kolmea kuukautta sairauslomaa turhaan.Hän haaveilee jo siitä, mitä tekee, kun on aika lentää pesästä. Uusin polvin.
 

Tilaajana voit lukea Hyvä terveys 12/18-lehden maksutta myös digilehdet.fi-palvelusta.

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Vierailija

Olipa sisukas kaveri! En olisi voinut kuvitellakkaan että molemmat polveni olisi leikattu samalla kertaa. Tosin olin jo 73 ja toisesta kenturasta 75 vene. Tsemppiä vaan, kyllä se siitä nuorella (?) Iällä hoituu! Nene

Sisältö jatkuu mainoksen alla