Anna-Stina Nykänen:

Arvostan ihan älyttömästi Cheekiä. Se ei johdu musiikista. Ihailen sitä, miten Cheek kantaa sairautensa. Hän on siinä vallankumouksellinen. Hän on todellinen esikuva.

Suomen menestynein artisti Cheek eli Jare Tiihonen on kertonut avoimesti, että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siitä ei ikinä pääse eroon. Se vaatii jatkuvaa lääkitystä.

Välillä sairaus on tuottanut niin kovia tuskia, että hän on maannut sikiöasennossa lattialla, kiemurrellut ja kärsinyt. Hän on saanut apua. Mutta silti.
Mitä niin valtavan hienoa tässä nyt sitten on? Minäpä kerron.

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Vielä 1990-luvulla, kun olin nuori toimittaja, oli vaikea kirjoittaa mielenterveyden ongelmista. Asiantuntijat kyllä puhuivat niistä. Mutta oli hankalaa löytää haastateltavaksi ihmisiä, jotka kertoisivat omakohtaisia kokemuksia skitsofreniasta tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Ainakaan omalla nimellä ja kuvalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkisuudessa nähtiin siis lähinnä kroonikoita, joiden elämän sairaus oli jo tuhonnut. Nuorena sairastuneet olivat usein köyhiä, yksinäisiä, syrjäytettyjä, eivät työelämässä mukana. Vanhanaikainen lääkitys oli ehkä tuhonnut hampaat, turvottanut, ohentanut hiukset, vetänyt kropan kumaraan. Se saattoi myös aiheuttaa pakkoliikkeitä.

Rujon kuvanhan siitä sai. Eikä pidä nyt loukkaantua. Ulkonäkökin on tärkeä asia. Ei ole oikein, että mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten ulkonäön tuhoamisesta ei aina ole piitattu. Se on lisännyt leimaantumista ja pelkoa.

Kokeilkoon joku briljantti yritysjohtaja, konsultti tai myyjä, miten työt sujuvat oudoissa asennoissa nykien tai vääränkokoisissa, likaisissa vaatteissa, vaikka pää pelaisi. On sillä väliä.


Cheek on hyvän näköinen, työssään menestynyt ja esiintyessään energinen. Mielialahäiriö ei ole lyönyt häneen leimaa eikä tuhonnut uraa.

Antaako hän jo liiankin hyvän kuvan mielenterveyden häiriöistä? Se on väärin sanottu. Kokenut psykiatri ja aktivisti Ilkka Taipale on arvostellut julkkiksia, jotka märehtivät mediassa masennuksia, jotka menevät ohi parissa viikossa. Hänestä he vievät huomion pois vakavasti sairastuneista ja syrjäytyneistä.

Cheek ei kuulu kumpaankaan joukkoon. Hänen vaivansa ei mene ohi eikä hän sillä mässäile. Se on yhtä todellinen kuin sellainenkin sairaus, joka vie työkyvyn kokonaan. Myös mielenterveyden häiriöitä on erilaisia. Niissä on eri vaiheita.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei saa puhua mielisairaista, vaan psykiatrisista kuntoutujista. Liian vaikeaa. Ja se sisältää tavoitteen, että pitää kuntoutua täysin terveeksi. Töissä voi olla, vaikka ei olisi aina täydellinen.

Sairaus ei ole identiteetti. Ihminen ei ole skitsofreenikko, vaan sairastaa skitrofreniaa. Tai hänellä on mielenterveyden häiriö. Mutta kuka näitä aina puhuessa muistaa. Sydän on sanoja tärkeämpi.

Katsoin televisiosta, kun Cheek esiintyi SuomiLOVE-ohjelmassa leukemiaa sairastavalle pikkutytölle. Tyttö oli sairaalassa kipeimpinä aikoina kuunnellut Cheekin biisiä Niille joil on paha olla. Hän oli saanut siitä tukea. Myös idoli oli sairastanut ja tiesi, mitä se on.

Tuo tyttö ei tehnyt eroa sen välillä, oliko sairaus fyysinen vai psyykkinen. Sekin on valtavan tärkeä asia. Kipunsa kullakin.

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla