Anna-Stina Nykänen

”On kyllä vaikea arvata, mistä toinen unelmoi.”

Olipa hyvä show. Ei tarvinnut mökiltä palatessa vaihdella radiokanavia, kun kuunteli takapenkin keskustelua. Toiveista.

8-vuotias lähestyi teiniä. ”Juttele mun kanssa, juttele niin, ettet kuuntele samalla musiikkia.” Teini otti napin korvastaan: ”Sä haluat jutella vaan siksi, että sun iPadista loppui virta. Juttele mummin ja ukin kanssa.”

”Ei, kun sulla on mielikuvituksellisemmat jutut.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitten hän esitti kysymyksen: Jos tulisi hyvä haltija ja toteuttaisi kolme toivetta, mitä toivoisit? Sehän on mainio ja paljastava kysymys, jota aikuisenkin on hyvä miettiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja mitä nuoriso sai irti: kirjon toiveiden eri lajityyppejä.

 

Ensin takapenkkiläiset vetivät överiksi ja keksivät ökytoiveita, kuten kultainen pisuaari. Kaksintaisteluvaiheessa tuli kiusatoiveita, joilla tuhotaan toisen toiveet. Huumoritoiveisiin kuului 8-vuotiaan isälle tarkoitettu kokispullo: kun sen nostaa huulille, tulee juoman sijasta pieru.

Mokatoiveitakin tuli, niistä ei hyvää seuraa. Jos koira saisi toivoa, mökille lähdettäessä auto katoaisi. Ja koti olisi täynnä luita ja haisevaa mössöruokaa.

Herkkä hetki paljasti sydäntoiveet: isälle ja äidillekin miljoona toivetta.

Kun keskustelu yöllä hiipui, hiljaisuuden rikkoi 8-vuotiaan ääni: ”Yksi toive vielä. Haluaisin ison kellarin.”

Sepä oli järkitoive, sanoin.

”Niin. Mutta mihin me muuten saatais mahtumaan kaikki ne roinat, joita me ollaan toivottu.” Just.

 

Öisellä maantiellä mietin näitä. Alkuun 8-vuotias sanoi, ettei minulle kannata antaa toiveita, kun käyttäisin ne kuitenkin kauneustuotteisiin. Minäkö? Olin järkyttynyt ja teini ulvoi naurusta.

On kyllä vaikea arvata, mistä toinen unelmoi.

Kun työpaikalla oli yt-neuvottelut, yhdessä illanvietossa jokainen kertoi vuorollaan, mikä olisi unelmien plan B, jos saisi potkut. Jokainen tiesi heti! Yksi perustaisi yleisen saunan, toinen pystyttäisi sairaalan, joka tekee korjausleikkauksia ympärileikatuille tytöille. Ei todellakaan olisi arvannut.

Tutuistakin tietää vain menneisyyden, jos sitäkään, ei tulevaisuutta. Haluaisiko vierustoverisi uuden keittiön, lapsen vai elefantin poikasen? Yhden kollegan lapsi, nörtti, muutti Ugandaan safariyrittäjäksi. Oikeasti.

 

Mietin, miten unelmat muuttuvat. Kyllä aikuisetkin toivovat luksusta, jäynää ja kostoa, järkiasioita myös. Mutta nuoriso ei esittänyt yhtään toivetta, joka liittyisi esimerkiksi terveyteen.

Milloin riesat ja vaivat alkavat viedä huomion? Ja toiveetkin liittyvät huoliin ja murheisiin – eivät unelmiin. Että kun vain selviäisin tästä, eikä tapahtuis pahaa. Silloin haltijalle esitetyt toiveet vaihtuvat rukouksiin.

 

Minä olen huono unelmoimaan. Mutta olen opetellut. Nyt osasin heti sanoa, mitä haluan. Ajattelinko maailmanrauhaa, kun terrori ja vihaa leviää Euroopassa? En, tempauduin takapenkin tunnelmaan.

Oma vesipuisto olisi kiva. Siellä olisi merenneidonpyrstöjä, uitaisiin loivia koskia. Olisi suihkulähteitä, mosaiikkeja, akvaarioita ja valoja. Ei urheilupuisto, ei terveyskylpylä, vaan vanhoja Hollywood-elokuvien muistuttava glamourmaailma.

Mistä toive tuli? Kai se oli eskapismia ja arjen onnea. Sodat saavat kaipaamaan viihdettä. Ja kun on viikon mökillä lillunut lumpeiden keskellä lammessa, kaipaa veden rauhaan.

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla