Anna-Stina Nykänen

”On kyllä vaikea arvata, mistä toinen unelmoi.”

Olipa hyvä show. Ei tarvinnut mökiltä palatessa vaihdella radiokanavia, kun kuunteli takapenkin keskustelua. Toiveista.

8-vuotias lähestyi teiniä. ”Juttele mun kanssa, juttele niin, ettet kuuntele samalla musiikkia.” Teini otti napin korvastaan: ”Sä haluat jutella vaan siksi, että sun iPadista loppui virta. Juttele mummin ja ukin kanssa.”

”Ei, kun sulla on mielikuvituksellisemmat jutut.”

Sitten hän esitti kysymyksen: Jos tulisi hyvä haltija ja toteuttaisi kolme toivetta, mitä toivoisit? Sehän on mainio ja paljastava kysymys, jota aikuisenkin on hyvä miettiä.

Ja mitä nuoriso sai irti: kirjon toiveiden eri lajityyppejä.

 

Ensin takapenkkiläiset vetivät överiksi ja keksivät ökytoiveita, kuten kultainen pisuaari. Kaksintaisteluvaiheessa tuli kiusatoiveita, joilla tuhotaan toisen toiveet. Huumoritoiveisiin kuului 8-vuotiaan isälle tarkoitettu kokispullo: kun sen nostaa huulille, tulee juoman sijasta pieru.

Mokatoiveitakin tuli, niistä ei hyvää seuraa. Jos koira saisi toivoa, mökille lähdettäessä auto katoaisi. Ja koti olisi täynnä luita ja haisevaa mössöruokaa.

Herkkä hetki paljasti sydäntoiveet: isälle ja äidillekin miljoona toivetta.

Kun keskustelu yöllä hiipui, hiljaisuuden rikkoi 8-vuotiaan ääni: ”Yksi toive vielä. Haluaisin ison kellarin.”

Sepä oli järkitoive, sanoin.

”Niin. Mutta mihin me muuten saatais mahtumaan kaikki ne roinat, joita me ollaan toivottu.” Just.

 

Öisellä maantiellä mietin näitä. Alkuun 8-vuotias sanoi, ettei minulle kannata antaa toiveita, kun käyttäisin ne kuitenkin kauneustuotteisiin. Minäkö? Olin järkyttynyt ja teini ulvoi naurusta.

On kyllä vaikea arvata, mistä toinen unelmoi.

Kun työpaikalla oli yt-neuvottelut, yhdessä illanvietossa jokainen kertoi vuorollaan, mikä olisi unelmien plan B, jos saisi potkut. Jokainen tiesi heti! Yksi perustaisi yleisen saunan, toinen pystyttäisi sairaalan, joka tekee korjausleikkauksia ympärileikatuille tytöille. Ei todellakaan olisi arvannut.

Tutuistakin tietää vain menneisyyden, jos sitäkään, ei tulevaisuutta. Haluaisiko vierustoverisi uuden keittiön, lapsen vai elefantin poikasen? Yhden kollegan lapsi, nörtti, muutti Ugandaan safariyrittäjäksi. Oikeasti.

 

Mietin, miten unelmat muuttuvat. Kyllä aikuisetkin toivovat luksusta, jäynää ja kostoa, järkiasioita myös. Mutta nuoriso ei esittänyt yhtään toivetta, joka liittyisi esimerkiksi terveyteen.

Milloin riesat ja vaivat alkavat viedä huomion? Ja toiveetkin liittyvät huoliin ja murheisiin – eivät unelmiin. Että kun vain selviäisin tästä, eikä tapahtuis pahaa. Silloin haltijalle esitetyt toiveet vaihtuvat rukouksiin.

 

Minä olen huono unelmoimaan. Mutta olen opetellut. Nyt osasin heti sanoa, mitä haluan. Ajattelinko maailmanrauhaa, kun terrori ja vihaa leviää Euroopassa? En, tempauduin takapenkin tunnelmaan.

Oma vesipuisto olisi kiva. Siellä olisi merenneidonpyrstöjä, uitaisiin loivia koskia. Olisi suihkulähteitä, mosaiikkeja, akvaarioita ja valoja. Ei urheilupuisto, ei terveyskylpylä, vaan vanhoja Hollywood-elokuvien muistuttava glamourmaailma.

Mistä toive tuli? Kai se oli eskapismia ja arjen onnea. Sodat saavat kaipaamaan viihdettä. Ja kun on viikon mökillä lillunut lumpeiden keskellä lammessa, kaipaa veden rauhaan.

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys