Miehillä on joskus paha tapa selittää asioita ikään kuin naiset eivät ymmärtäisi niistä mitään. Tämä on kansainvälinen ilmiö, josta käytetään englanninkielistä nimitystä mansplaining.

Mutta tiedättekö mitä: myös naisilla on pahat tapansa. Naiset saattavat esimerkiksi puhua miesten puolesta ikään kuin nämä olisivat puhekyvyttömiä vauvoja tai eivät olisi paikalla.

Myös tämä ilmiö on kansainvälinen, joten keksin sille englanninkielisen nimityksen: momsplaining. Suomeksi se voisi olla emopuhetta. Tuntuuko tutulta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Istuimme kerran pojan kanssa uimahallin kahvilassa, kun pöytään istui vanha tuttu. Hän kysyi, miten pojalla menee koulussa. Ihan hyvin, vastasi poika. Minä aloin selittää, että poikahan on sellainen ja tällainen koulunkävijä ja tykkää eniten siitä ja tästä... Kunnes poika muistutti, että ”äiti, mä oon itsekin paikalla”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen jäänyt tästä kiinni monta kertaa.

Poika kritisoi, että vedän taas sitä Siskonpetiä. Komediasarjan sketsissä nainen ei antanut miehelleen suunvuoroa, ikään kuin peläten, että mies sanoo kuitenkin jotain tyhmää. Kuten sitten sanoikin.

Myös minä puhun mieheni yli, ohi ja puolesta. Kerron, kuinka kiinnostava hän oli jo lapsena ja miten hupsuja asioita hänelle sattuu. Joskus mies itsekin pyytää, että kertoisin jonkun hänelle sattuneen hauskan tapauksen. Sanoo, että ”kerro sä, kun sä osaat paremmin”.

Olen hirveä jyrä. Olen verbaalinen dominatrix.

Tarkoitus ei (aina) ole olla ilkeä. Nainen vain toimii kuin äiti, joka vie vauvaa neuvolaan ja vastailee tämän hyvinvointia koskeviin kysymyksiin. Vauvahan ei tiedä edes mitä on kakka.

Vaatekaupassa nainen selittää, mitä mies tarvitsee, mikä on hänen kokonsa, tyylinsä ja heikkoutensa. Nainen kertoo, että miehellä on lyhyet jalat, vaikea löytää housuja. Napit ovat hankalat, kun miehellä on kömpelöt sormet, nepparit pitää olla. Eikä ruskeaa hänelle, vaikka hän sitä hypistelee.

Myyjät puhuvat usein vaatekaupassa miehen mukana olevalle naiselle. Kuten autokaupassa puhutaan naisen mukana olevalle miehelle.

Mutta aika muuttuu autokaupassakin.

Huomasin, että miestenvaateketjun miesmyyjä sivuutti minut. Hän neuvoi pojalle kuin mies miehelle, ettei kannata ostaa lyhythihaista paitaa, mieluummin ottaa puvun takin pois ja käärii hihat.

Emopuhe on myös vallankäyttöä. Kuka on oikeutettu puhumaan toisen puolesta? Saavatko lapset, vammaiset, köyhät ja syrjityt äänensä kuuluville? Entäs kulttuurinen omiminen: pystyykö valkoinen hetero kuvaamaan mustan lesbon elämää?

Arkea lähinnä ovat vanhukset. Missä vaiheessa pitää lähteä mukaan esimerkiksi pankkikäynneille? Moni muistisairas pystyy lääkärissä terästäytymään ja näyttää parempikuntoiselta kuin onkaan.

Äitini on jo vuosia ollut sitä mieltä, että isän pitäisi ottaa hänet mukaan lääkärille. Äiti kertoisi, mikä vaivaa ja missä on vika. Isä ei halua.

Isä sietää momsplainingiä sukujuhlissa, korvat luimussa. Mutta tässä kulkee raja.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla