Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Tapaat ihmisen ja vaistosi ehkä kertoo, että jokin on vialla. Toinen on käsittämättömällä tavalla hankala. Mahtuisiko hän näihin rooleihin?

  1. Yltiöpositiivinen, joka näkee kaikessa vain hyvää. Hänen kanssaan on vaikea kokea kielteiseksi koettuja tunteita, kuten surua, vihaa, kateutta, ärtymystä. Tilannetajun puuttuminen on hänelle ominaista: hän saattaa laukaista juuri potkut saaneelle, että onpa hieno tilaisuus kokea jotain uutta. Mutta samalla hänen hyviin puoliinsa kuuluu niin valoisa mieli, että muutkin voivat sitä lainata.
  2. Negatiivinen, joka suhtautuu kielteisesti kaikkeen ja myös ilmaisee sen. Hän latistaa ilot toteamalla, ettei niillä ole mitään merkitystä, koska maailma on menossa kohti tuhoaan. Negatiiviseksi ei synnytä. Sellaiseksi kehittyy yleensä käsittelemättä jääneiden vastoinkäymisten ja epäonnistuneiden ihmissuhteiden seurauksena.
  3. Manipuloija, joka houkuttelee, maanittelee, viettelee toiset toteuttamaan tahtoaan sekä tiedostamattaan että tietoisesti. Hänen kohteekseen joutunut voi huomata menettäneensä rahansa, perheensä, jopa mielenterveytensä. Sosiaalisesti taitavina nämä Auervaarat ja maailmanhistorian tyrannit löytävät helposti toisten heikot kohdat, joita käyttävät häikäilemättä hyväkseen.
  4. Taistelija, joka näkee vääryyttä lähes kaikessa ja uskoo taistelevansa hyvän puolesta. Kuitenkin hän tulee aiheuttaneeksi ahdistusta ja pahaa mieltä, harva haluaa muiden sekaantuvan elämäänsä hyvässäkään tarkoituksessa. Taistelijaksi voi kehittyä esimerkiksi, jos on puolustanut koulukiusattua luokkakaveria tai laiminlyötyä sisartaan. Vähitellen on vahvistunut usko, että elämä on epäoikeudenmukainen. Taistelija saa aikaan kuitenkin myös hyvää, koska uskaltaa asettua sortajia vastaan.

Lue lisää: Satu Kaski ja Vesa Nevalainen: Ikävät ihmiset, kuinka selvitä hankalien tyyppien kanssa.

Helena Kuntsia viemässä tanssinopettaja Petri Kokko.
Helena Kuntsia viemässä tanssinopettaja Petri Kokko.

Viisikymppisenä elämä voi saada yllättävän käänteen. Työ menee tai ero tulee, ja elämän käsikirjoitus notkahtaa. Alkusokin jälkeen siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Helena Kuntsi rohkaistui ja meni eron jälkeen paritanssin alkeistunneille.

Erikoiseläinlääkäri Helena Kuntsin, 55, elämän käsikirjoitus meni avioeron myötä uusiksi. Omia vapaampia kuvioita hän hakee nyt tanssikengät jalassa:

”Myin nettikirpparilla tavaroita avioeroni jälkeen kaksi vuotta sitten. Jäähdytyslaitteesta kiinnostunut soitti ja sanoi, että haluaisi tulla hakemaan laitteen heti, sillä illalla hän menee tanssimaan. Vastasin, että kuulostaa ihanalta! Minäkin haluaisin tanssia.

Elämäni oli ollut vuosia pelkkää työntekoa. Olin tavannut aviomieheni kaksikymppisenä ja uskonut, että vanhenemme yhdessä, mutta liitto päättyi eroon. Omistimme yhdessä perheyrityksen, ja kolme aikuista lastamme asuivat jo omillaan.

Avioero tarkoitti minulle valtavaa pettymystä. Menin aamuisin töihin, operoin klinikalla eläinpotilaita ja mietin iltaisin, miten selviytyisin uudessa tilanteessa ja kaikista haasteista. Onneksi sain pidettyä yritykseni elinvoimaisena.

Ajatus tanssimisesta antoi toivoa.

Olisin halunnut harrastaa lavatansseja jo aiemmin, mutta en saanut miestä innostumaan.

Erottuani kuuntelin melkein kadehtien äitini juttuja tanssikeikoilta. Hän aloitti tanssimisen kahdeksankymppisenä, kun isäni kuoli. Päätin, etten jää haikailemaan haaveeni perään niin pitkään.

Ilmoittauduin tanssikouluun, vaikka minulla ei ollut tanssiparia, mutta ei sitä vaadittukaan. Pari löytyi koulun kautta, ja nykyisin käyn tunneilla kolmena iltana viikossa. Lavoillakin olen tanssinut, vaikka aluksi pelotti.

Kuinka selviytyisin, kun vieras mies tulee enemmänkin kuin lähelle, kiinni?

Teen yhä töitä relatakseni ja irrottaakseni keskisormet housun sivusaumoilta – on henkisesti iso juttu, että kaltaiseni tunnollinen suorittaja antautuu luottavaisin mielin vietäväksi ja nojautuu tuntemattomaan. Äskettäin irrottelin tangoa ventovieraan kanssa, mitä en olisi uskonut koskaan tapahtuvan.

Elämälläni ei enää ole vakiokäsikirjoitusta, jonka mukaisesti edetä. Kukaan ei odota minun toimivan tietyn kaavan mukaisesti – mikä onkin tuntunut paitsi vapauttavalta myös haastavalta! Liikun maastossa, joka on kuin näyttöpäätteen taustakuva: vihreitä kumpuja suuren taivaan alla. Kummun takaa voi ilmestyä mitä vaan, ja saan vapaasti päättää, mitä sen kanssa teen vai teenkö mitään.

Miten suoriudutaan viisikymppisen sinkun roolista?

Vaikka tähän tyyliin. En ota enää vastaan huonoa kohtelua ja vältän altistumista negatiiviselle energialle. Haluan antaa liekkini loistaa!

Ero rapisti itsetuntoa naisena, mutta tilanne on korjaantunut vaihtamalla vanhat verkkarit ja gore-tex-kengät tanssikenkiin. Saatan treenata yksin kotona yläselän kiertoja ja lantion liikkeitä, sillä tuntuu mukavalta huomata kropan toimivan.

Viisikymppisenä ajattelee helposti, että osaa jo kaiken tarvittavan tai tyytyy siihen, että osaa sen, mitä muut minulta vaativat. On ihanaa huomata, että on monia asioita, jotka voivat näyttää mahdottoman hankalilta mutta eivät sitä ole. Siis vau, ihmeellistä, opin ja kehityn!

Ja jos kuviot eivät jonkun parin kanssa ihan onnistukaan, niin se ei ole vakavaa. Voin hymyillä ja sanoa, että sorry, ei lähtenyt. Ehkä ensi kerralla.

Välillä en saa ilon virnettä pois naamaltani, vaikka tanssit ovat ohi. Niin ihmeellisen keveä on olo.”

Lisää uuden polun löytäneitä Hyvän terveyden 50+ekstarassa.Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi-pavelusta.

 

 

 

Toimittaja Maarit Tastula pyrkii siihen, ettei soimaisi itseään aiemmista valinnoistaan. – Ihmiset tekevät vääriä valintoja, mutta ne tuntuvat oikeilta siinä hetkessä ja silloisella ymmärryksellä. Sattumallakin on roolinsa, muistuttaa Tastula.

Toimittaja Maarit Tastulalla, 56, on hyvä kaaoksensietokyky.  Hän on samaa mieltä kuin Tuutikki Tove Janssonin Taikatalvessa. Kaikki on niin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.

– Olen aina pitänyt siitä, että saan keikkua hallinnan tunteen ja hallitsemattomuuden välimaastossa. Nuorena lähdin reppu selässä pidemmille matkoille ilman reittisuunnitelmaa ja huomasin, että seikkaillen löytyy hienoja elämyksiä, Maarit sanoo.

– Kahden pisteen välinen suora voi olla lyhyin reitti, mutta minä mieluummin harhailen.

Vähän ennen lasten lomia hän huomaa, että heidän yhteinen matkansa on taas hankkimatta.

– Alan vimmatusti etsiä jännittäviä matkakohteita. Perillä teinit haluaisivat viettää aikaa kännykän seurassa hotellihuoneessa, mutta minä järjestän ohjelmaa aamusta iltaan.

Jossain vaiheessa hän joutuu vastaamaan kysymykseen, miksi meillä on koko ajan hööki päällä.

– Koska on niin paljon kiinnostavaa nähtävää ja tutkittavaa. Elämä on lyhyt, ja se tapahtuu juuri nyt.

Sitkeydellä ja huumorilla

Maaritin mielestä viimeistään viisikymppisenä on hyvä miettiä, miten voisi tehdä loppuelämästä merkityksellistä. Se antaa mielenrauhaa.

– Haluaisin, että kuollessani voisin levollisesti ajatella tehneeni elämässä enemmän hyvää kuin pahaa. Jos katse on vain omassa navassa, elämä kapeutuu. Eläkkeellä minusta tulee luultavasti innokas vapaaehtoistyöntekijä, sanoo Maarit.

– Ainakin pyrin siihen, etten soimaa itseäni aiemmista valinnoistani. Ihmiset tekevät vääriä valintoja, mutta ne tuntuvat oikeilta siinä hetkessä ja silloisella ymmärryksellä. Sattumallakin on roolinsa ja ehkä suurempi kuin haluamme myöntää.

Kyky nähdä oma elämä armollisin silmin auttaa eteenpäin. 

– Äskettäin kehuin itseäni hiljaa mielessäni asioista, joista olen selviytynyt sitkeydellä ja huumorilla. Kun lapset olivat pieniä ja koti talvipakkasilla keskellä jättiremonttia, paras selviytymiskeino oli ottaa päivä kerrallaan ja jättää murehtiminen muille.

Katkeraksi ei kannata ryhtyä, koska se nostaa verenpainetta.

Lue lisää Maaritin hyvän olon oivalluksista: Hyvä terveys 5/2018. Tilaajana voit lukea lehden maksutta digilehdet.fi-palvelusta.