Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Hankala tyyppi karkottaa muut ympäriltään ja on aina joku muu, vai onko?

Tulet toimeen ihmisten kanssa siinä kuin muutkin. Paitsi hänen, joka tekee olosi tavatessa tai sen jälkeen oudosti ikäväksi. Taas kerran hän on syyllistänyt, vähätellyt tai heittäytynyt marttyyriksi. Joko suoraan tai peitellysti.

– Hankala ihminen on yleensä mielestään olosuhteiden, kasvatuksen tai julman sattuman uhri. Siksi hän pitää oikeutenaan pettää, jättää, käyttää hyväksi ja puhua pahaa selän takana, psykologi Satu Kaski selittää.

Hankala huomaamattaan

Tavallinen vastarannan kiiski on eri asia kuin sellainen, jonka kanssa on tosi tukala olla. Joku sanoo heitä kohteliaasti haastaviksi, toinen suoraan paskamaisiksi. Hankalan ominaisuuksiin kuuluu usein, että hän pitää tiukasti puolensa. Hänen ylitseen ei kävellä, eikä hänen etuaan riistetä. Puolustautuessaan hän ei kaihda mitään keinoja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Useimmat ovat hankalia huomaamattaan. Mielestään he eivät ole koskaan syypäitä mihinkään, vaan tarkoittavat vain hyvää. Ja ihmettelevät, kun ihmiset kaikkoavat ympäriltä, Satu Kaski sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ymmärtämistä voi yrittää

Toisen käytöstä on yleensä helpompi sietää, jos yrittää ymmärtää, mistä se johtuu. Ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita, että käyttäytyminen pitäisi hyväksyä.

Vähästä suuttuva tai kuoreensa vetäytyvä mököttäjä on ehkä oppinut tällaiset selviytymiskeinot jo varhain. Sen ovat ehkä käynnistäneet vanhemmat, jotka ovat kohdelleet lasta välttelevästi ja epäloogisesti. Lapsi ei ole tiennyt, mitä seuraavaksi on odotettavissa. Hänelle ei siksi ole kehittynyt luottamusta maailmaan ja ihmisiin yleensä.

Niinpä hän on tiedostamattaan luonut selviytymisstrategioita, jotka tekevät olemisen siedettäväksi ja pitävät mielen koossa. Ehkä hän juuri siksi vaikeuksien kohdatessa, jopa koko myöhemmän elämänsä ajan, vetäytyy herkästi syrjään tai pitää kovaa ääntä itsestään saadakseen tahtonsa läpi. Ja tekee käyttäytymisellään elämänsä turhan vaikeaksi.

Satu Kaski haluaa kuitenkin tarkentaa:

– Kaikki vanhemmat ovat joissakin tilanteissa lastaan kohtaan jonkin verran epäloogisia. Se kasvattaa lapsessa pettymyksen sietokykyä, mikä on keskeisen tärkeä taito elämässä.

Syy syvällä vai pinnalla?

Hankalat käyttäytymis- ja reagointitavat voivat olla perua myöhemmistäkin kokemuksista. Käsittelemättä jäänyt trauma voi viedä luottamuksen lähes kaikkeen. Sellainen kokemus voi on esimerkiksi läheisen kuolema, rikoksen tai tapaturman uhriksi joutuminen tai vaikea avioero.

Kriisin jälkeen jokin traumakokemukseen liittyvä toisen ihmisen ele, sana tai ilme voi laukaista tiedostamattoman hankalan käyttäytymisen. Avioerostaan haavoittuneen voi olla sietämätöntä kuulla muiden puhuvan perheistään.

Tällaisessa tilanteessa tämä kärsivä lähimmäinen voi reagoida esimerkiksi suuttumalla näennäisesti aivan muusta kuin puheenaiheesta. Muiden on silloin kovin vaikeaa jäljittää tapahtuneen syytä.Tällaisten tragedioiden aiheuttamaa käyttäytymistä on Satu Kasken mielestä viisasta yrittää ymmärtää.

On rakentavaa pohtia, sattuuko hankalasti käyttäytyvällä vain olemaan huono päivä vai ovatko syyt syvemmällä.

Koska ihmissuhteissa on kaksi osapuolta, voi miettiä myös omaa osuuttaan tunnelman outouteen. Itseltään voi kysyä, mikä laukaisi hankalan tilanteen, mitä teki tai sanoi itse, mitä se toinen. Voiko siis olla niin, että olenkin hankala itse?

– Kysymykseen ei ole aivan helppo vastata, koska lähes jokainen on mielestään ainakin melko kiva ja tervejärkinen, Satu Kaski huomauttaa.

Olenko se minä?

Mielensä tutkiskeluun uskaltautuva voi miettiä, onko itse vaikkapa kovin herkkänahkainen. Sellainen, jota lähestulkoon kaikki asiat ja ihmiset suututtavat. Jos toteaa näin olevan, ei tarvitse kovasti huolestua. Herkkänahkaisuus, kuten hankaluus yleensäkin, ei ole vain haitaksi, vaan tietyissä tilanteissa siitä on myös hyötyä.

– Siinä missä sosiaalisesti täysi tonttu ei huomaa vaikkapa työpaikan ilmapiirissä mitään outoa, herkkänahkainen aistii väreilevät jännitteet. Ja ottaa puheeksi jonkun yhteisöön kuuluvan huonon kohtelun tai pomon epäoikeudenmukaisuuden, Satu Kaski sanoo.

Herkkänahkaisellakin on oikeus ymmärtää itseään. Kenties juuri se on suojamuuri, jonka hän on rakentanut turvakseen, kun elämä on koetellut ankarasti.

– Kiinnostavin ja vaikein matka, minkä voi tehdä, suuntautuu itseen. Silloinkin, kun uskaltautuu tutustumaan keljumpiin ominaisuuksiinsa.

Tutkimusmatkan voi aloittaa esimerkiksi kirjaamalla muistiin samantapaisina toistuvia tilanteita, joista et saa ainakaan kiitosta. Huomaatko kenties silloin, että tapanasi on sanoa hyvinkin suoraan? Ihan vain siksi, että mielestäsi tiedät ja ymmärrät asiat paremmin kuin muut. Aiheuttavatko nämä viisaudet kanssaihmisissä omituista vaivaantumista?

Kun tiedostaa palautteen syyn, voi ottaa opikseen ja yrittää muuttua. Huomaa esimerkiksi, että joskus voi pitää suunsa kiinni ja joustaa muiden hyväksi.

Iso vai pieni häpeä?

Tällainen, oikeastaan vain huono käytös, on kehittynyt esimerkiksi synnynnäisen temperamentin seurauksena tai huomaamatta arkielämässä. Sitä on sinnikkyyden avulla mahdollista muuttaa.

Vaikeampaa, tuskallistakin tulee, kun peiliin katsoja yrittää kohdata syvällä sielussaan piilevät asiat, joita häpeää. Juuri ne panevat tiedostamatta hyökkäämään, raivoamaan, pakenemaan, tekemään mitä vain, etteivät muut näkisi häpeän aihetta. Olemaan siis tosi hankala.

Häpeän tunnistaminenkaan ei ole mahdotonta, vaikka vaikeaa onkin. Sen jakamiseen tarvitaan toinen, arvostava ihminen, jolle tunnoistaan voi turvallisesti puhua. Olisi tärkeää tunnistaa, häpeääkö jotain tekoaan, jolloin häpeä voi olla aiheellista.

Vai johtuuko häpeä jostain ominaisuudesta, jonka liittää persoonaansa. Jos elämänsä kehitysvuosina on saanut toistuvasti kuulla olevansa vaikka tyhmä tai ruma, alkaa lopulta uskoa olevansa sellainen. Näin itseään alkaa hävetä: minussa on jotain sellaista, mitä ei saisi olla.

– Siitä kehittyy aiheeton häpeä, Satu Kaski sanoo.

Sellaisen häpeän purku on usein kaikkein vaikeinta ja voi vaatia terapeutin apua. Sillä vapauttavan askelen eteenpäin ottaa, jos pystyy tunnustamaan toiselle häpeänsä.

– Usein käy niin, että kuuntelija ilmaisee ihailevansa toisen rohkeutta kertoa vaikeasta asiastaan. Eikä ole harvinaista, että kuulijan mielestä häpeä ei ole lainkaan niin suuri kuin tämä on ajatellut.


Välttää vai hioutua?

Vaikka oppisi tunnistamaan hankalia piirteitä ja häpeän syitä itsessään, kanssakäyminen haasteellisten ihmisten kanssa ei välttämättä muutu helpommaksi.

Se kuinka käy, riippuu muun muassa siitä, minkälainen hankaluus on kyseessä. Ja siitä, tuleeko toinen vastaan ja suostuuko tekemään töitä itsensä kanssa.

– Esimerkiksi jääräpäisesti yltiöpositiivinen ja kovin negatiivinen tuskin löytävät yhteistä säveltä. Tosin parhaassa tapauksessa he voivat oppia toisiltaan jotain.

Itsetuntemuksen lisääntyminen voi kuitenkin opettaa tunnistamaan hankalat ihmiset, ja heitä oppii välttämään. Näkemään, jos toinen aikookin vain käyttää hyväkseen omien etujensa ajamiseen.

Luonteeltaan lempeimmänkään ei tarvitse loputtomasti yrittää ymmärtää.

– Jotkut hankalat ovat oikeasti niin pahansuopia, ettei heidän käyttäytymistään tarvitse hyväksyä. Ei sittenkään, vaikka sen syyt ymmärtäisi.

Silloin ainoa oikea ratkaisu on ajatella omaa parastaan.

– Jos esimerkiksi joutuu syömään mielialalääkkeitä kestääkseen työyhteisöään ja sen hankalia ihmisiä. Tai jos ystävä tai puoliso on hyväksikäyttäjä, jonka tyranniaan toinen joutuu jatkuvasti alistumaan. Tai tietenkin missä tahansa tilanteessa, kun tuntuu, että oma turvallisuus on vaarassa, Satu Kaski luettelee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla