Mitä harrastat, ei ole elämää suurempi kysymys, mutta elämänkokoinen se voi olla. Oletko vuorikiipeilijä vai metsänpeikko? Voisitko muuttua muuksikin?

Jos harrastukset kulkisivat ympyrän kehällä, ympyrän voisi jakaa ensiksi kahteen osaan. Toisella puoliskolla vaeltaisivat aktiiviset touhuajat, toisella vetäytyvät pohdiskelijat.

Aktiivisiin kuuluisivat joukkueliikunnan harrastajat ja järjestöihmiset. Hiljaisten kavalkadi olisi vaihtelevampi. Sen toiseen lohkoon kuuluisivat esimerkiksi mökkeilijät, askartelijat, lukutoukat ja retriitti-ihmiset ja toiseen lohkoon taiteiden harrastajat.

Mutta onneksi ihmismieli ei ole näin yksinkertainen. Kun himoliikkuja ei osaa sanoa, lenkkeileekö siksi, että pääsee metsään, vai siksi, että kunto nousee, hänellä on jo toinen jalka hiljaisen puolella. Kun kuorolainen käy harjoituksissa siksi, että tapaa toisia, hänessä on varmasti myös annos järjestöjyrää.

Ryhmäytyjä

Yhdistysihminen voi löytää itsensä monenlaisista harrastuspiireistä. Kunhan on porukkaa. Hän harrastaa joukkuelajeja kuorolaulusta kunnanvaltuustoon ja puulaakipesikseen. Me-henki ei häntä ahdista. Hän on myönteinen ja mukava ihminen, joka osaa puhaltaa yhteen hiileen, ellei sorru selän takana kähyämiseen ja mestaroimiseen.

Vaihteluvinkki: Kun yhdistysihminen on voittanut hiljaisuusretriitin ensimmäisen päivän ahdistuksen, kokemus voi sen jälkeen olla taivaallinen.

Vuorikiipeilijä

Jännitystä kaipaava haluaa ylittää itsensä yhä uudelleen. Hän on riskinottaja, joka tarvitsee suuria stimulantteja. Pieni ei hänelle riitä. Seikkailu pitää hänet elossa. Pelko on hänelle tunne, joka on tehty voitettavaksi.

Vaihteluvinkki: Miltähän tuntuisi vaihteeksi mennä oopperaan ja antaa tunteen viedä tai kirkkokonserttiin kuuntelemaan, kun urut pauhaavat?

Himoliikkuja

Tämä ihminen harrastaa liikuntaa liikunnan vuoksi, ei vain laihtuakseen tai saadakseen itsensä kuntoon. Hän lähtee sauvakävelylenkille säällä kuin säällä. Hän tuskailee, jos lunta ei ilmesty jo marraskuussa laduille. Hän tietää, mitä on v-askel, saksaus ja intervallit ja jaksaa, jaksaa.

Vaihteluvinkki: Kesäteatterissa pitää kylläkin istua paikallaan, mutta ei sisätiloissa ja istuinalustaksi voi ottaa mukaan vanhan jumppamaton.

Metsänpeikko

Metsäläisten taivas on mökki. Siellä hän palaa menneeseen aikaan, muuttaa persoonaa ja ulkomuotoa, vaihtaa jakkupuvun ikiaikaisiin verkkareihin. Mökkiläisyyden oheisharrastuksia ovat kaikki hiljaisuusosaston jutut, kuten sienestys, marjastus, käsityöt, halonhakkuu, kalastus, puutarhanhoito, lukeminen, lintujen bongaus.

Vaihteluvinkki: Koska mökkiläistä ei saa mökiltään pois kirveelläkään, hänelle voi korkeintaan ehdottaa liittymistä mökkipitäjän ”pelastakaa viimeinen kauppa-auto” -yhdistykseen.

Kaunosielu

Tästä porukasta löytyvät paljon väheksytyt keski-ikäiset naiset, jotka eivät väheksyjistä välitä. Ilman heidän panostaan Suomessa ei toimisi teatteri eikä ooppera, ei pystytettäisi taidenäyttelyitä, ei näytettäisi tasokkaita elokuvia. Henkevyyden suurkuluttajat osaavat keskustella ja analysoida tunteita ja ihmissuhteita. Hyvä taide-elämys on heille kuin lahja taivaasta.

Vaihteluvinkki: Kaunosielu voisi mennä lapsenlapsensa kanssa jääkiekko-otteluun. Mikä tunnelataus! Sitä voisi analysoida monta viikkoa.

Keräilijä

Keräilijä voi löytyä kaikista harrastusryhmistä. Hän etsii tasapainoa ja mielihyvää yhtä hyvin itsensä sisä- kuin ulkopuolelta. Hänen rakkaansa on esine, mutta ei vain esineen vuoksi. Useimmiten keräilijä kerää myös esineisiin liittyviä tarinoita ja esineisiin liittyvää tietoa. Fanius ja sukututkinmus ovatn keräilemisen serkkuja.

Vaihteluvinkki: hanki extreme-kokemus, opettele luopumaan. Kokeile miltä tuntuisi luovuttaa toiseksi rakkain posliininorsu hyväntekeväisyysmyyjäisiin.

Reissaaja

Reissaaja voi nauttia rantahietikoista, museoista tai katukahviloista, mutta matkalle hänen on päästävä. Hän elää matkasta toiseen. Osa matkaa on hänelle matkan suunnittelu. Matkustamista voi myös verrata keräilemiseen. Reissaajalla riittää muistoja ja muistojen oheismateriaalina kaikenlaisia pääsylippuja, kummallisia kiviä ja simpukoita.

Vaihteluvinkki: Matkustamista ei varmaankaan korvaa mikään maailmassa, mutta kun matkustaja tulee vanhaksi, hänelle jää asenne. Mielenkiintoisia ihmisiä voi bongata kotikorttelinkin katukahvilassa.

Asiantuntijoina Tilastokeskuksen erikoistutkija Mirja Liikkanen ja Tampereen Työvoimatoimiston ammatinvalinta- ja urasuunnittelupsykologi Kari Hyöty.

Lue lisää:

kesäliikunnasta

kävelystä

juoksemisesta

Terveyskirjasto: Liikunnan käypä hoito -suositus

Harrastusten top 10

  1. liikunta
  2. mökkeily
  3. metsässä samoilu
  4. saunominen
  5. käsityöt
  6. lukeminen
  7. kirjoittaminen
  8. teatteri
  9. taide
  10. yhdistystoiminta
Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.

Anna-Stina Nykänen:

Olen aina ollut taitava vinoilemaan. Olen matkinut opettajia ja pomoja takana päin. En ole tyytynyt helppoihin haukkumanimiin, kuten höhlä, pönttö tai pimee. Olen mennyt pidemmälle.

Se vaatii tarkkanäköisyyttä. Kuin karikatyyrin piirtäminen.

Nyt olen alkanut käyttää tätä taitoa kehumiseen.

Ihminen kaipaa kannustusta ja ihailua. Mutta kehujen pitää olla tosia. Silloin kehut menevät ihon alle.

Vetelät kehut valuvat pitkin pintaa. Surkeimmat kehut ärsyttävät. Jos elämäntyönä on lastenhoito, pitää kehua hoitotyöstä, eikä säästötavoitteiden saavuttamisesta.

Kaikki voivat kehua. Seniori kehuu kokemuksella, juniori nuoruuden innolla. Myös pomoa voi kehua! Kerran kehuin pomoa tavasta, jolla hän otti alaisten esittämän rankan kritiikin vastaan: ei jäänyt kantamaan kaunaa, miettimään salaliittoja tai kostamaan. Ei ihminen nopeasti muutu, mutta jo heikkouksien myöntäminen ja yrittäminen on hienoa.

 

Lasten kehuminen on usein löysää ja laiskaa, persoonatonta ja sukupuolittunutta. Reipas poika, kiltti tyttö – ylimalkaista ja tarkoitushakuista, aikuista hyödyttävää.

Kehun lapset huolella. Mutta joskus sattuu kommelluksia. Kerran kehuin mieheni pojanpojan pomppuja, tosi hyvät reisilihakset! Pojan naama meni mutruun. ”Etkö tiedä, että minä olen poika, eikä meillä pojilla ole sellaisia”, hän sanoi.

En nauranut yhtään, opetin anatomiaa.

Kehun hänelle myös hänen vanhempiaan. Äidin kauriinsilmiä ja ajotaitoa. Isän uskomatonta tietomäärää ja tennarikokoelmaa. Syntyy kivoja keskusteluja.

Viimeksi puhuttiin pojanpojan ammatinvalinnasta. Hänestä ei tulekaan arkeologia: ”Ei mun maltti riitä.” Kehuin, että on hyvä tunnistaa oma luonteensa.

 

Ulkonäön kehuminen on vaikeaa. Eihän vain arvoteta ihmistä pelkän ulkonäön kautta? Tai pidetä seksiobjektina?

Pitää tavoitella samaa otetta kuin Jorma Uotisella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomaristossa. Että kehuu kuin ammattilaisen silmin toisen suoritusta. Aivan fantastinen asuvalinta, noi kengät hienona aksenttina tossa kokonaisuudessa. Silloin toinen on ulkonäkönsä subjekti. Huomioidaan hänen valintojaan, ei olemusta tai tyylin osoittamaa asemaa.

Varon silti. Kehuallergikot reagoivat ulkonäköä koskeviin kommenteihin rajusti.

 

Usein kehutaan vääristä asioista. Ylistämällä jopa alistetaan: miehiä kehutaan ruoanlaitosta kuin se olisi naisten hommaa.

Teinejä ei kehuta siitä, mikä heitä itseään kiinnostaa.

Entäs vanhukset! Äiti oli tyytyväinen, kun geriatrin lausunnossa luki, että hän on nuorekas ja virkeä. Sanoin, että sehän on selvä. Moni muu on hänen iässään ihan mölö, ilmeetön, passiivinen, epäluuloinen. En ole älynnyt, että äitiäkin pitäisi kehua.

Kehuminen liittyy ikään. Nuorempana tuli piruiltua, kun piti haastaa auktoriteetteja ja pitää show’ta yllä. Sitä jatkui ehkä – viisikymppiseksi.

Senioriteetti tuo tasa-arvoa. Voi kokea, että on annettavaa, sanoilla on merkitystä. Vaikka on nuortenkin sanomisilla iso arvo. Sitä ei vain silloin tajunnut.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.