Kuva: <span class="photographer">Anna Huovinen</span>
Kuva: Anna Huovinen

Juontaja Katja Ståhl, 53, rentoutuu parhaiten hevosen selässä metsässä. Arkeen tuo mielihyvää myös pieni, tai isokin, herkuttelu.

– Käyn ratsastamassa joka päivä. Ja vaikka tallille lähteminen joskus tuntuu vähän vaikealta, elvyn aina, kun pääsen sinne, Katja sanoo.

Hevoset ovat Katjan hyvinvoinnin kulmakivi. Hän haluaa kehittyä ratsastajana ja käy yhä säännöllisesti tunneilla. Ja vaikka hevosten omistaminen on kallista, siihen menee helposti 1 500 euroa kuukaudessa, Katja ajattelee, että tuo menoerä on suora panostus hänen hyvinvointiinsa.

– Rentoudun parhaiten, kun lähden hevoseni ja koirani kanssa metsään. Toivon vaan, ettei metsä päättyisi ikinä. Elämäni olisi tyhjää ilman eläimiäni. Toki tallikaverinikin ovat virkistävää seuraa, hän tuumaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Toinen Katjan toimiva relaksoitumiskeino on puolimakaava asento sohvalla läppäri sylissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Pelaan koneella pasianssia tai mahjongia ja kuuntelen samalla äänikirjaa. Viime vuonna kuuntelin lähes niitä lähes sata.

Aina ruoan päälle makeaa

Syömisestäkin Katja tykkää.

– Syön suhteellisen terveellisesti ja tasaisin väliajoin. Oikeastaan syön aina, kun mahdollista. Rakastan syömistä. Mussutan töissä eritoten porkkanoita. Radiokollegani Arttu Harkki järkyttyy siitä, että rouskutan suu täynnä juuri ennen juontoa.

Katjasta saa kiitollisen päivällisvieraan, joka syö kaikkea ja yleensä myös pitää kaikesta. Lentoemäntä-äitinsä kanssa maailmaa kiertäessään hän oppi jo lapsena kokeilemaan kaikkea äyriäisistä lähtien. Itse hän ei järjestä illallisia.

– En ole erityisen hyvä laittamaan ruokaa. Onneksi minulla on aina ollut puolisoina erinomaisia kokkeja. Myös molemmat lapseni ovat perineet sen geenin isältään. He maistavat ruokaa ja osaavat sanoa heti, mitä annos kaipaa.

Herkuttelu kuuluu lähes jokaiseen Katjan päivään.

– Tykkään siitä, että ruoan päälle syö jotain makeaa. Joskus riittää hedelmäkin, esimerkiksi persimon. Työpaikan kahvilan vitriiniä on vaikea ohittaa, kun sinne ilmestyy tuoretta pullaa. Usein sieltä lähtee pään kokoinen korvapuusti mukaan.

Lue lisää Katja Ståhlin hyvän olon oivalluksista Hyvä terveys -lehden numerosta 3/2022!

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla