lena meriläinen

Näyttelijä Lena Meriläinen meni lääkäriin vatsavaivojen takia, mutta sai avun psykiatriselta sairaanhoitajalta. Nyt hän osaa rauhoittaa mielensä, kun huoliketju alkaa kiertää päässä.

Näyttelijä Lena Meriläinen on viime aikoina miettinyt paljonkin ikäänsä. Hän jäi kesäkuussa eläkkeelle.

– On vaikea tajuta, että olen 63, mutta numerot tuntuvat hyviltä. Ajattelen kerrankin ikääni positiiviselta kannalta. Tätä on odotettu, sanoo Lena.

Viime talvena hän tosin tunsi olevansa väsynyt. Nuoruudesta tutuiksi tulleet vatsavaivatkin häiritsivät elämää. Lena meni terveyskeskukseen, jossa hän pohti lääkärin kanssa, olisiko kyseessä ärtynyt paksusuoli vai refluksitauti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Molemmat ovat tulleet tutuiksi. Olen lapsesta lähtien reagoinut stressiin vatsallani ja tottunut siihen, että joku siellä taas kiusaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Lääkäri kuunteli murehtimistani – minähän olen murehtijatyyppiä – ja totesi, että terveyskeskuksessa voi tavata myös psykiatrista sairaanhoitajaa. Ajatus tuntui hyvältä.

Talvesta lähtien Lena on tavannut psykiatrista sairaanhoitajaa ja oivaltanut jotakin.

Apua on hyvä hakea ammattilaiselta

Lenasta tuntuu, että hän on aina yrittänyt järjestää läheistensä elämää parempaan suuntaan.

– On kuitenkin turha murehtia muiden puolesta ja yrittää vaikuttaa heidän ratkaisuihinsa. Aikuiset ihmiset tekevät ratkaisunsa itse.

– Olen myös rasittanut tarpeettoman paljon läheisiä huolillani, käyttänyt ainakin miestä ja tytärtä terapeuttina. Heille haluan yhä kertoa, kuinka voin, mutta en oleta heidän auttavan minua pois omista syövereistäni.

Iso oivallus on ollut, että apua tosiaan voi hakea ihan muualta, hoitavan asiantuntijan luota.

– Olen saanut psykiatriselta sairaanhoitajalta vakuuttavia vinkkejä siitä, kuinka kannattaa toimia, kun huoliketju alkaa kiertää päässä. Osaan jo rauhoittaa mieltäni, kun se alkaa tuottaa jos jonkinlaista jätettä.

Uupumus oli piilossa

Merkeistä päätellen Lena on ollut henkisesti uupunut. Ei kuitenkaan töistä, sillä työssä hän tuntee lepäävänsä. Näyttelijällä on työporukan kanssa yleensä kuviot hallinnassa, tekemisen tavoite on kaikille yhteinen ja selvä.

– Elämässä sen sijaan tulee käännekohtia, joissa ei oikein tiedä paikkaansa.

Lue lisää Lena Meriläisen hyvän olon oivalluksista Hyvä terveys 9/2107. Tilaaja voi lukea koko lehden iilmaiseksi myös digilehdet.fi

Sisältö jatkuu mainoksen alla