nayttelija piitu uski

Vakava työuupumus pakotti näyttelijä Piitu Uskin muokkaamaan elämänsä uusiksi.

Lue Piitun vinkit, joilla hän ehkäisee väsymistä.

Huimauksesta se alkoi. Näyttelijä Piitu Uski meni ensin hammaslääkäriin, sitten korvalääkäriin. Jälkimmäinen totesi, että huimaus voisi olla psyykkistä.

- Aloin itkeä hysteerisesti, eikä siitä tullut loppua, sanoo Piitu, 48.

- Olin aina ollut hyvä muistamaan repliikkini, mutta yhtäkkiä vuorosanat eivät vain pysyneet päässäni. Muisti pätki muutenkin. Yhtenä aamuna en pystynyt enää nousemaan sängystä.

Hänestä tuntui, että hän piti siihen aikaan koko perhettä kasassa. Miehellä oli syvä työuupumus, lapset olivat pieniä ja oma työ televisiosarja Salatuissa elämissä vaati elämältä tiukkaa kurinalaisuutta.

- Olin sairastanut putkeen useita keuhkoputkentulehduksia ja elämä tuntui raskaalta. Miehen burnout ei estänyt minuakin sairastumasta siihen, mutta sen takia hankkimani tiedot auttoivat minua puhaltamaan pelin poikki, sanoo Piitu.

Koko elämä uusiksi

Hän ymmärsi, ettei voisi vain pitää lyhyttä sairauslomaa ja jatkaa elämistä kuin ennenkin.

- Vetäydyin kaikesta sivuun vuodeksi. Ajattelin, että otan tauon ja katson, mitä sen jälkeen tapahtuu. Ensimmäisestä puolesta vuodesta en muista mitään.

Avioero lähti vireille, ja henkiinjäämisvietti hoiti muun.

- Tajusin, että minun pitää alkaa käydä terapiassa eikä vain syödä lääkkeitä.

Oikeastaan koko elämä meni uusiksi. Pitkä liitto loppui. Piitu ajatteli, ettei hänestä olisi enää lavalle tai kameran eteen, sillä hän ei jaksanut edes katsoa suoraan eteensä. 

Omat arvoni, mitä ne ovat?

Suurennuslasin alle joutuivat niin Piitun ihmissuhteet, ruokavalio, elämänarvot kuin niiden mukainen toimintakin.

- Tiesin jo alussa, että minun pitää loppuelämäni varoa lähtemästä samaan pyöritykseen uudelleen. Nyt olen todella valikoiva töiden suhteen. Tarvitsen keikkojen väliin paljon palautumista ja teen mitä vain, että pääsen metsään. Pidän kiinni vahvoista rutiineista.

Ennen kuin Piitu sitoutuu johonkin – oli se sitten ystävän tapaaminen tai työprojekti – hän miettii, mitä se tarkoittaa itselle käytännössä. Lisääkö oma valinta harmoniaa vai tuoko iikaa säpinää.

Lue väsymyksen ehkäisystä: Hyvä terveys 12 / 2016

Piitun vinkit jaksamiseen

  1. Opettele tunnistamaan omat tunteesi erilaisten reaktioiden takana. Ole rehellinen itsellesi siitä, miltä joku asia sinusta tuntuu. Niin kauan kuin sinulla on yhteys omiin tunteisiisi, voit aika hyvin.
  2. Mieti mitä valintasi tarkoittavat käytännössä: paljonko ne vievät aikaa ja voimia ja paljonko niitä jää sitten muille asioille.
  3. Olet sitä, mitä syöt. Ravinto näkyy myös mielenlaadussa. Suosi mieluummin laatua kuin määrää, mitä ikinä teetkin.