paniikkikohtaus ahdistus pelot sosiaaliset pelot
Kuva Shutterstock

Kun menen vaikka kauppaan, yhtäkkiä tulee semmoinen olo, että pitää päästä pois. Kun menen kaupasta pois, niin helpottaa. Samanlainen olo voi tulla, kun pitää istua jossakin paikallaan. Tuntuu, että jos en pääse heti, niin kohta alan huutaa. Minua alkaa hikoiluttaa ja kädet kostuvat. Niin mitä tuo on?

Kuvauksesi perusteella kohtauksesi ovat paniikkikohtauksia, joille on ominaista nopeasti kehittyvä kauhun-omainen tunne. Äkillinen pelko aktivoi sympaattisen hermoston, jonka seurauksena ilmenee erilaisia ruumiillisia tuntemuksia, kuten sydämentykytystä, vapinaa, hikoilua ja hengenahdistusta.

Voimakas pelko ja sen aktivoimat oireet saavat kohtauksesta kärsivän usein pelkäämään sydänkohtausta tai sekoamista. Ehkä joka kuudennella aikuisella ilmenee joskus tällaisia yksittäisiä paniikkikohtauksia. Jos niitä tulee hyvin usein tai saavat ihmisen välttämään tilanteita, joissa hän kokee niiden mahdollisen ilmenemisen hyvin kiusallisena, kyse on paniikkihäiriöstä.

Paniikkikohtaukset eivät pelottavuudestaan huolimatta ole vaarallisia, mutta tiheinä ja voimakkaina ne voivat kaventaa tavattomasti jokapäiväistä elämää. Hoitamattomana ne voivat joskus johtaa masennustilojen tai työkyvyttömyyden kehittymiseen.

Paniikkihäiriötä voidaan opetella hallitsemaan itsehoito-ohjelmilla (Stenberg ym: Irti paniikista. Kustannus Oy Duodecim 2013. Tai netissä mielenterveystalo.fi). Itsepäisemmissä tilanteissa paniikki- häiriön hoidossa käytetään kognitiivista käyttäytymisterapiaa ja kohtauksia lieventävää tai estävää lääkitystä.

Runsas kahvin tai muiden kofeiinipitoisten juomien tai alkoholinkäyttö voivat lisätä paniikkikohtauksia. Kilpirauhasen, lisäkilpirauhasen tai lisämunuaisen ytimen liikatoimintaan voi liittyä oireena paniikkikohtauksia.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.