Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

On päiviä, jolloin puolison tavarat tuntuvat leviävän kotona kaikkialla. Psykoterapeutti Anna Salmi kertoo, miksi. 


Kun rakkaus voi hyvin, kotona eri suuntiin leviävät puolison tavarat mahtuvat vaivatta yhteisiin nurkkiin. Kun on kulmikkaampi vaihe, sen roinat leviävät ärsyttävästi kaikkialle.

Psykoterapeutti Anna Salmi Väestöliitosta neuvoo äkkinäisestä tilanpuutteesta kärsivää.

1. Mikä todella ärsyttää?

Onko kysymys sukista, vai löytyykö pintaa rapsuttamalla pettymys siihen, että yhteys toiseen on huono. Onko takana tunne, ettei toinen välitä. Jos suhde on hankalassa vaiheessa, voi sukkien jättäjä alkaa tuntua tyyppinäkin vaikealta. Tartu perimmäiseen syyhyn.

2. Katso kokonaisuutta

Voisiko syynä ärtymykseen olla stressi, joko omasi tai puolison? Työpaineetkin vaikuttavat siihen, kuinka teillä menee. Jos hallitsemattomuuden tunne syö voimia kodin ulkopuolella, epäjärjestystä voi olla vaikea katsella kotona. Stressaantunut myös unohtelee helpommin tavaroitaan.

3. Mitä kaipaat?

Mille tarpeellesi pyydät huomiota, kun pyydät toista siivoamaan sukkansa? Tuntuuko, että kaipaat häntä ensisijaisesti jakamaan vastuuta? Vai haluatko tulla huomioiduksi, saada arvostusta? Keskustelu antaa tilaa sovinnollisuudelle.

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Kuinka yhteinen loma kannattaa viettää, ettei elokuussa jätettäisi erohakemusta? Tässä muutama kokeilemisen arvoinen neuvo.

ODOTETTU VAPAA alkoi, mutta usko rentouttaviin päiviin puolison kanssa on koetuksella.Taasko riidellään kyläilyistä, veneilyistä ja kaikesta muustakin mahdollisesta? Lomatoiveet kun eivät kohtaa. Miten paineet laukaisi onnellisesti?

  1. MALTA Mieti, onko suhteenne joutunut talven aikana koetukselle ja niin sanottu tunneyhteys rakoillut. Miksi toinen on ehkä kireä, toinen vetäytynyt, ja molempien reppuun on kertynyt pettymyksiä. Ne kumpuavat  toteutumattomista toiveista ja saattavat lomalla aktivoitua riidaksi. Juttele puolison kanssa molempien tarpeista ja kerro, että onneksi on mahdollisuus toipua raskaasta vuodesta.
  2. TUNNUSTELE yhteyttänne. Jos se hohkaa viileyttä, etsi luontevia keinoja korjata yhteyttä. Mitä voisit tehdä, että toinen tulisi lähemmäs, ja teillä olisi mukavaa. Voisitko osallistua johonkin puuhaan, jota puolisosi rakastaa tai antaa hänelle vaikka hartiahierontaa. Pienet liikkeet kertovat välittämisestä ja arvostamisesta.
  3. LUOTA Jos yhteys pätkii, voi tuntua, ettei tontin toisella puolella touhuavaan puolisoon oikein voi luottaa. Kun yhteys on kunnossa, molemmat iloitsevat mahdollisuudesta olla sekä yhdessä että itsekseen. Hyvä tunneyhteys takaa itsenäisyyden. Nautitte enemmän sekä yhteisistä että omista lomapuuhistanne.

Vinkit antoi psykologi Anna Salmi Väestöliitosta.

 




 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Amerikkalaista tautiluokitusta käytetään Suomessa vain harvoin, mutta se kuvaa hyvin narsismiin kuuluvia piirteitä. Vähintään viisi näistä vaaditaan:

  • Suuret käsitykset itsestä, saavutusten liioittelu.
  • Keskittyminen mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
  • Usko omasta ainutlaatuisuudesta, jota vain muut huomattavat henkilöt tai tahot voivat ymmärtää.
  • Jatkuva ihailun vaatiminen.
  • Koettu oikeus erityiskohteluun.
  • Muiden hyväksikäyttö.
  • Empatian puute.
  • Kateus tai uskomus muiden kateellisuudesta.
  • Ylimielisyys ja röyhkeys.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Narsisti - suuri ja hauras
Mieli
Narsisti - suuri ja hauras

 

Varo näitä!

1. NARSISTITARKASTUS

Jos työyhteisössä on ilmapiiriongelmia, paikalle saatetaan kutsua ”ammattilainen” tunnistamaan sen myrkyttäjä, joka sitten irtisanotaan. Näillä tarkastuksilla ei näytä olevan mitään tieteellistä pohjaa, joten periaatteessa kuka tahansa on vaarassa joutua leimatuiksi ja jäädä ilman työtä.

2. NARSISTILEIMA

Joskus oikeusprosessissa luodaan illuusio toisen osapuolen narsistisuudesta. Se voi heikentää tämän uskottavuutta oikeuden edessä. Narsistin tai psykopaatin leima voi ohjata oikeuden päätöksiä ja johtaa leimatun kannalta epäsuotuisaan ratkaisuun.

Asiantuntija: Hannu Lauerma, vastaava ylilääkäri, Psykiatrinen vankisairaala.