Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Tyttäreni opiskeli 27 vuotta ja on vihdoinkin työelämässä. Hän on toiveammatissaan mutta valittaa, ettei mikään tunnu miltään eikä mikään kiinnosta häntä enää.
Kuntosaliharjoittelu, joka aiemmin oli todella tärkeää, täytyi lopettaa hurjan treenaamisen tuoman polvivamman vuoksi. Korvaavaa harrastusta, mistä saisi mielihyvää ja sisältöä elämään, ei ole löytynyt. Ruoanlaitosta on tullut lempiaihe, josta hän minulle mielellään luennoi.
Mikä aukaisisi keski-ikäisen naisen solmut? Hänen elämänsä on äidin näkökulmasta ollut täynnä onnistumisia. Koulut ja työt ovat hoituneet kiitoksella, eikä hän ole joutunut ponnistelemaan oikein minkään asian eteen. Onko elämä ollut liian helppoa? Ja olenko minä osasyyllinen hänen pahaan oloonsa, kuten hän vihjailee?
Tarkoitusta elämään

Markkinatutkijat ovat puhuneet X-, Y- ja Z-ikäluokista: 1970-luvun X-sukupolvi on vielä ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen. Heille on ollut tarjolla vaihtoehtoja kouluttautua ja työllistyä. Sen sijaan 1980-luvulla syntyneen Y-sukupolven nuoruuteen vaikuttivat sekä talouslama että sen jälkeinen voimakas nousukausi. He eivät ole nousseet yhtä aktiivisesti puolustamaan etujaan. Viimeisimmän aikuisluokan, 1990-luvun Z-sukupolven, katsotaan olevan vielä passiivisempaa ja yleisiä normeja seuraavaa. Ei ihme, sillä heidän nuoruudessaan on koettu sekä suuri kasvu että pitkä talouslama.

Tyttäresi kuuluu tuohon Y-sukupolveen. He eivät ole olleet nykytekniikan lumoissa Z-sukupolven tapaan, vaan pikemminkin väliinputoajia sen käytössä. Heidän aikanaan 40+-ikäisistä on tullut sekä perhe- että työmarkkinoilla epäilyttäviä. Ei ihme että Suomessa on jo yli miljoona yhden hengen taloutta. Elämällä ei ole enää yhtä selkeää polkua annettavanaan vaan vaihtoehtoja on näennäisesti lukematon määrä - paitsi että ei ole. Tämä johtaa helposti tilanteeseen, jossa mikään ei tunnu miltään eikä kiinnosta. Ei vaikka hankkisi kuinka hyvän koulutuksen, kuntoilisi ja paneutuisi gourmetruoan maailmoihin. Oman itsensä ja minuutensa voi silti hukata.

Keskitysleiriltä selviytynyt psykiatri Viktor Frankl julkaisi jo vuonna 1946 kirjan Ihmisyyden rajalla. Sen keskeinen teema on, että kärsimys on olennainen osa ihmiselämää. Ilman sen hyväksymistä ja ymmärtämistä toiset kaksi elämän peruselementtiä, työ ja ihmissuhteet, eivät tuota yhtä suurta tyydytystä. Nyt tullaankin vaikeimpaan kysymykseen: mikä aukaisisi keski-ikäisen naisen solmut?

Olisi helppoa, jos syy olisi aina äidin, yhteiskunnan tai EU:n. Sen sijaan pysähtyminen oman itsen äärelle on vaikeampaa. Itsesyyttelyn tai tyttäresi tilanteen voivottelun sijaan voisitte vain pyrkiä löytämään tiiviimmän yhteyden. Sitä kautta hän ehkä uskaltaa aloittaa omien sisäisten kokemusten tutkimisen. Ja jakaa niitä vaikkapa ammattiauttajan kanssa. Suosittelisin alkuun esimerkiksi Hyväksymis- ja omistautumisterapiaan perehtynyttä psykoterapeuttia. Franklin kirjan lisäksi hyvää lukemista teille molemmille on De Mellon Havahtuminen, jossa hän pyrkii herättämään lukijan vastuunottoon omasta elämästään.

Eksyksissä olevia naishahmoja löytyy paljon elokuvista. Äidit ja tyttäret jakavat elämäänsä esimerkiksi ranskalaisessa palkitussa Tämän jälkeen -elokuvassa ja vielä rankemmassa All We Had -draamassa. Lisää kiinnostavia naishahmoja löytyy amerikkalaisesta Vuosisadan naisista ja ohjaaja Kelly Richardsonin elokuvasta Certain Women.
 

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.