Mitä suren, kun suren julkkiksen kuolemaa?

Kuvat
Shutterstock

Kun julkisuuden henkilö kuolee, se koskettaa. Miksi näin on, vaikkemme tunne heitä? Psykologi vastaa lukijan kysymykseen.

Miksi tutun julkkiksen kuolemasta kuuleminen tuntuu niin pahalta? Itsellekin tulee usein kyynel silmään. Mitä silloin suremme? Emmehän tunne koko ihmistä. Onko kyse tunteiden harjoittelusta vai mistä, ja onko ilmiöstä meille jotain hyötyä tai haittaa?

Psykologi vastaa

Meillä ihmisillä on ainut laatuinen kyky samaistua toisiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa, olivatpa ne sitten kirjan tekstejä, lauluja, elokuvia tai vaikkapa iltapäivälehtien uutisia. Tämän mahdollistavat inhimillinen kykymme muistaa ja ajatella sekä aivoissamme aktiivisesti toimiva peilautumisjärjestelmä. 

Aivot peilaavat koko ajan ympärillämme olevien ihmisten asentoja, eleitä, puhetapaa ja kasvoilla näkyviä tunne ilmaisuja. Tämä toisten automaattinen matkiminen liittyy keskeisesti empatiaan eli myötäelämiseen. Se on juuri sitä, mistä kirjoitat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

POIMIMME ympäristöstä myös muuta meille merkityksellistä informaatiota. Nuoria kiinnostavat nuorten asiat ja meitä vähän vanhempia toiset asiat. Huomaan itsekin olevani kiinnostunut päivä lehden muistokirjoituksista – etenkin jos siellä on ikäisiäni ihmisiä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Monet fanittavat julkisuuden henkilöitä, kuten muusikoita, näyttelijöitä ja somevaikuttajia. On luonnollista samaistua oman ikäisten kohtaloihin. Ei ihme, että empatiakykymme aktivoituu, kun näemme uutisen seuraamamme henkilön kuolemasta. Voimme kokea niin hämmennystä (”voi eii”), surua (”hänhän oli vielä niin nuori”) tai jopa pelkoa (”kylläpä minun ikäisiäni menehtyy paljon”). 

Tunnekokemus ja reaktio, kuten mainitsemasi kyynel silmässä, muodostuvat monesta tekijästä. Näitä ovat ajattelumme, fyysinen kehomme ja tilanne, jossa kulloinkin olemme. Kuolinuutiset herättävät ajatuksia kuolemasta ja elämän katoavaisuudesta. Lisäksi muistamme ehkä aikaisempia menetyksiä ja edes menneitä ihmisiä. Muistoihin liittyvät tapahtumat aktivoi tuvat ja herättävät tunnereaktioita. Jos elämäntilanteessa on samanaikaisesti jotain kuormittavaa tai olemme juuri kuunnelleet vaikkapa surullisen iskelmän (kuten Tuure Kilpeläisen Jäähyväiset), saatamme tuntea hyvinkin voimakkaasti esimerkiksi surua. Siinä ei ole mitään ihmeellistä tai hämmentävää: näin kehomme ja mielemme kuuluu toimia. 

ENSIAPU itselle yllättävien tai liian voimakkaiden tunteiden kohtaamiseen on niistä keskusteleminen läheisten ihmisten kanssa. Voimme peilata ajatuksiamme ja saada tukea sekä ymmärrystä. 

Toimiva keino on myös omien tunteiden kirjoittaminen esimerkiksi tunnepäiväkirjaan. Sen kautta voi seurata omien tunteidensa tulemisia ja menemisiä arjessa. 

Tämä lisää itsetuntemusta ja ymmärrystä tunteistamme eli tunneälyä. Surussahan on pitkälti kyse meistä itsestämme: siitä, miten reagoimme me netyksiin ja sopeudumme elämään ilman jotain meille merkityksellistä. Hyvää itsetutkiskelun jatkoa sinulle.

 

NÄIN ETEENPÄIN 

Pysähdy pohtimaan tilannetta, jossa liikutuit. Erittele, mitä ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä sinussa heräsi ja missä tilanteessa ne aktivoituivat. 

Keskustele jonkun kanssa surun kokemuksistasi ja sitä kautta ehkä suhteestasi menetyksiin ja vanhenemiseen. 

Voit harjoittaa tunnemuskeleitasi kuuntelemalla kaihoisia kappaleita tai katsomalla menetykseen liittyviä elokuvia (esimerkiksi A Man Called Otto tai Kieslowskin Sininen). Keskustele tai kirjoita niistä tunnepäiväkirjaasi.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

 

Psykologi ja psykoterapeutti Mikael Saarinen vastaa lukijoidemme kysymyksiin. Lähetä oma kysymyksesi hyvaterveys.fi/kysy

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla