Narsisti on mielestään täydellinen mutta vähättelee muita, valehtelee ja saa muut voimaan pahoin.

Jos lähelläsi on ihminen, joka on omasta mielestään täydellinen mutta vähättelee muita, valehtelee ja saa sinut voimaan pahoin, olet saattanut kohdata narsistin. Psykoterapeutti Sanna Aulankoski neuvoo, miten vaikeissa ihmissuhteissa kannattaa toimia.

Narsisti kärsii persoonallisuushäiriöstä, jolle on tyypillistä muun muassa näennäisen ylikorostunut omanarvontunto, perusteettomat suuruuskuvitelmat, empatian puute ja toisten hyväksikäyttö.

Kuinka tunnistan narsistin?

Narstistisista pomoista ja kumppaneista kirjoitetaan hurjia tarinoita, mutta itse en ole tällaisiin ihmisiin törmännyt. Jos niin käy, onko jotakin ohjeita, miten heidän kanssaan tulisi toimia, ettei joudu narsistin uhriksi?

Psykoterapeutti Sanna Aulankoski: Narsistisia piirteitä omaavan henkilön seikkaperäinen luokittelu tai ennustaminen ei ole mahdollista. Niin sanottuihin narsistisiin ihmisiin kannattaa soveltaa samaa periaatetta kuin muihinkin: paras tapa suojautua uhriksi joutumiselta on kuunnella omia tunteita, kertoa toiveista ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos sinulla on jatkuvasti paha olla jonkun ihmisen kanssa, suhteessa eivät ole asiat kohdallaan. Jos ikäviä tunteita herättävä henkilö on oma kumppanisi, kokemukset kannattaa ottaa puheeksi, pukea ne toiveen muotoon ja antaa toiselle mahdollisuus korjata toimintaansa. On myös hyvä muistaa, että anteeksi pyytämistä arvokkaampia ovat lopulta teot; ne kertovat parhaiten toisen motiiveista ja tarkoitusperistä. Jos hän ei toivestasi huolimatta muuta käytöstään, sinun on syytä arvioida suhteen jatkamisen järkevyyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Esimiehelle tai muuta valtaa käyttävälle toiveiden esittäminen ei ole aina helppoa, mutta se on välttämötöntä, jos hänen toimintaansa halutaan muutosta. Esimiehen tapauksessa on usein tarpeen olla yhteydessä myös esimiehen esimieheen ja ottaa keskusteluun mukaan ulkopuolinen sovittelija.

Syy on aina minussa

Mieheni on muiden silmissä mukava ja avulias, tekee työnsä hyvin ja on huumorintajuinen. Kotona hän on kaikkea muuta. Minä olen syyllinen kaikkeen, itsessään hän ei näe ikinä vikaa. Olen usein kaivannut häntä rinnalleni, mutta hän kääntää julmasti selkänsä. Kun lapseni sairastui vakavasti, mies käski minun lähteä muualle parkumaan. Tilanteessa, jossa eniten toivoisi toisen olevan vierellä, hän ei kykene siihen. Pyytää kyllä jälkeenpäin anteeksi. Hän myös valehtelee paljon, ja jos jää kiinni, kohdistaa vihansa minuun. On minun syyni, että hänen pitää valehdella. Usein kuulen syytöksiä asioista, joita en edes tee. Mutta hän on myös ihana ja mukava. Suunnittelee tulevaisuutta (tosin harvoin toteuttaa lupauksiaan) ja on mitä mukavin seuralainen. Usein hän kyllä peruu viime tingassa menon, jonka olemme sopineet. Pettymyksiä tulee kerta toisensa jälkeen ja voimani ovat aivan lopussa. Olen joutunut jättämään työni, sosiaaliset suhteet ja kaiken. Elämäni pyörii lapsen sairauden ja sairaalan sekä kodin ympärillä. Sen sijaan, että mies tukisi minua tässä asiassa, hän sanoo ”sä olet laiska”.

Psykoterapeutti Sanna Aulankoski: Miehesi kohtelee sinua monella tavalla erittäin huonosti; syyttelee, on välinpitämätön ja valehtelee. Olet kenties elänyt suhteessa pitkään ja todennäköisesti tottunut epätyydyttävään tilanteeseen. On tärkeää, että tiedostat, ettei sinulla ole velvollisuutta sietää miehesi kohtelua.

Et kerro, millä tavoin olet pyrkinyt muuttamaan tilannetta. Saattaa olla, että olet kertonut toiveistasi miehellesi, mutta hän ei ole reagoinut niihin. Jos miehesi ei ole valmis pohtimaan parisuhdettanne ja muuttamaan käytöstään,
sinun kannattaa harkita vakavasti eroa.

Eroaminen voi olla vaikeaa. On haastavaa luopua suhteen hyvistä hetkistä ja paremman suhteen toivosta. On kuitenkin hyvä nähdä kokonaisuus: jos suhde aiheuttaa jatkuvasti enemmän kielteisiä kuin myönteisiä tunteita, siinä on vaikea olla onnellinen.

Haastavaksi eron tekee myös se, että olet rajoittanut sosiaalista elämääsi paljon. Sinun on hyvä muistaa, että halutessasi voit saada apua ammattiauttajilta ja esimerkiksi vertaisryhmässä saman kohtalon kokeneilta.

Kerronko lapsille?

Olen eronnut lasteni isästä, joka on narsisti. Pitäisikö minun jollain lailla kertoa lapsille (10 ja 12  vuotta) isän persoonallisuushäiriöstä, jotta lapset saisivat selitystä isän omituiselle käytökselle?

Psykoterapeutti Sanna Aulankoski: Kysymyksestäsi ei käy ilmi, minkälaisesta käytöksestä ex-miehesi kohdalla on ollut kyse tai onko hänellä virallista, psykiatrin asettamaa persoonallisuushäiriödiagnoosia. Mikäli lastesi isä on selvästi laiminlyönyt tai vahingoittanut lapsianne, persoonallisuushäiriöstä kertominen — ehkä myös pelkän mahdollisuuden esiin tuominen — voi olla paikallaan, jotta lapset ymmärtävät paremmin saamaansa kohtelua eivätkä syyllistä itseään isän käytöksen vuoksi.

Jos lastesi isän käytös ei ole ollut vahingollista, pikemminkin erikoista, ei persoonallisuushäiriöstä kertominen ole välttämättä tarpeellista. Ajatus isän narsismista voi johtaa siihen, että lapset suhtautuvat tarpeettoman kielteisesti häneen. He eivät välttämättä ymmärrä, että narsistisia piirteitä omaava ihminenkin voi tehdä asioita oikein ja ongelmistaan huolimatta rakastaa läheisiään.

Pomotusta ja kiusaa

Onko oikein, että narsistia ”hyysätään”, jotta hän viihtyy töissään vaikka ei tunne minkäänlaista vastuuta? Narsistin uhri mieluummin väistyy tilanteesta kuin menee ehdoin tahdoin suden pesään. Jos narsisti puhuu työsuorituksista, jotka muut tekevät, onko oikein, että hän saa niistä kunnian? Onko mitään keinoa saada pahoinvoiva työyhteisö tervehtymään, kun johto on sokaistunut eikä näe ongelmaa? Kun uskalsin lopettaa narsistin harjoittaman pomotuksen, minut leimattiin työpaikkakiusaajaksi.

Psykoterapeutti Sanna Aulankoski: Hyvässä työyhteisössä työntekijöitä kohdellaan tasapuolisesti ja palkitaan ansioittensa mukaan. Hyvä pomo pystyy myös laittamaan epäreilusti käyttäytyvät työntekijät aisoihin. Taitavinkaan esimies ei kuitenkaan näe kaikkea, mitä työyhteisössä tapahtuu, ja siksi työntekijöiden on hyvä ottaa puheeksi epäkohtia.

Tietyt periaatteet auttavat vaikeista asioista puhumista. Ensinnäkin häiritsevästä käyttäytymisestä tulee keskustella asianomaisen itsensä kanssa ja siten, että kaikki ongelman osapuolet osallistuvat yhdessä keskusteluun. Toisekseen
asioista kannattaa keskustella mahdollisimman suoraan, eli kertoa mitä häiritsevästi toimineelta henkilöltä jatkossa toivotaan. Vasta seikkaperäisen keskustelun jälkeen tilannetta voidaan seurata ja taata muutoksen toteutuminen. Tällöin voidaan myös paremmin välttyä jäämästä leimojen kuten ”narsisti” tai ”työpaikkakiusaaja” ansaan — toisin kuin teidän kohdallanne näyttää harmillisesti käyneen.

 

Narsismi on persoonallisuushäiriö

  • Rajanvetoa muihin häiriöihin tai normaaliin ole helppo tehdä. Niinpä esimerkiksi Euroopassa käytössä olevassa diagnoosiluokittelussa (ICD–10) narsismia ei ole lainkaan omana häiriönään, vaan se kuuluu luokkaan ”muut persoonallisuuden häiriöt”. 
  • Narsismista kirjoitetaan paljon. On hyvä huomioida, että aiheeseen liittyvät kirjoitukset ovat usein maallikkojen tekemiä tai perustuvat tieteellisen tutkimuksen sijaan tietyn psykologisen teorian mukaisesti työskentelevien kliinikkojen kokemuksiin.
  • Puhe narsismista johtaa helposti narsistiksi epäiltyjen ihmisten jäljittämiseen ja heidän demonisointiinsa. Kun ihminen on leimattu narsistiksi, kaikki hänen toimintansa nähdään helposti kielteisessä valossa.
  • Narsismin sijaan on parempi puhua narsistisista luonteenpiirteistä tai narsistisuudesta, joka voi ilmetä eri tavoin. Yhdellä narsistisuus voi näkyä lähinnä huvittavana itsekeskeisyytenä kun se toisella lähentelee psyko­patiaa, jota leimaa häikäilemätön piittaamattomuus toisista ihmisistä.
  • Narsistisia piirteitä omaavalle ihmiselle persoonallisuushäiriö-diagnoosin saaminen voi olla hyödyllinen henkisen kasvun lähtökohta. Muita ihmisiä se voi auttaa näkemään, minkälaista käytöstä itseään kohtaan ei tarvitse sallia.

Naisten, kuten miestenkin kannattaa olla tarkkana jo ensitreffeillä, niin välttyvät näiltä suhteilta. Ihminen, joka täynnä halveksuntaa tai vihaa haukkuu aiemman/aiemmat kumppaninsa, on todennäköisesti tyyppi joka ei suostu kohtaamaan omia vikojaan, vaan löytää aina kaiken vian vain muista. Pahimmassa tapauksessa nuo ihmiset laittavat välit tietoisesti poikki myös omiin lapsiinsa ja syyttävät siitäkin päätöksestä vain kaikkia muita.

Äitini on narsisti. Ja marttyyri. Helvetinmoinen yhdistelmä kun niikseen tulee. Vasta viime vuosina olen uskaltanut edes myöntää asian itselleni, koska meidät viisikymppiset on opetettu siihen, että vanhemmat ovat aina oikeassa eikä heille saa sanoa vastaan. Olen kiltisti kuunnellut kaiken, niellyt haukut ja arvostelun, palvonut, lahjonut, hemmotellut - vain saadakseni säännöllisin väliajoin raivon ja parkumisen takaisin. Olen ollut aina väärissä työpaikoissa, olen aina kannattanut väärää puoluetta jne. Tuo puolueasiakin hämmentää, koska en ymmärrä politiikasta (eikä kyllä äitinikään, vaikka kovasti niin väittää ja väriä tunnustaa) enkä edes käy äänestämässä. Mutta puolueeni on kuulemma selvä, koska sen voi päätellä palkkani suuruudesta. Ja äitini otaksuman "puolueeni" väki on kuulemma v*maista.

Minkäänlaista huolta emme ole vanhemmillemme aiheuttaneet - kaikki olemme hyvissä töissä ja perheemme elättäneet. Olemme viettäneet ns. oikeanlaista elämää, joten siitä ei syytä löydy äitimme käyttäytymiseen.

Sisarusparvemme on jo pikkulapsesta saakka manipuloitu vihaamaan isäni sukua - heissä ei kertakaikkiaan ole voinut olla mitään hyvää. Vasta aikuisuuden kynnyksellä heräsin tajuamaan, että eihän ne kaikki syytökset ja sepustukset välttämättä totta olleetkaan. Olen myös ulkoisesti vääränlainen - olen perinyt ulkonäköni isän puolelta. Vanha äitini kehuu jatkuvasti itsensä ulkonäköä - me tyttäret olemme liian lihavia emmekä ollenkaan niin kauniita kuin äitini nuorena - tai nykyisinkään. Siis ädin itsensä mielestä ainakaan. Kahdeksankymppisen ihmisen ulkonäköä pitäisi jatkuvasti jaksaa kehua kauniiksi ja hoikaksi.

Manipuloinnin ja henkisen väkivallan kaikkia sävyjä on mahdotonta kertoa ulkopuoliselle - jos yrittää kertoa esimerkkejä, saa vain kommentteja, että no älä välitä, ei noin pienistä kannata välittää. Mutta ehkä vain toinen narsistin vaikutuspiirissä oleva tietää, mitä tarkoitan. Jatkuva varpaillaan olo ja pakonedessä toisen miellyttäminen (koska joskus se on ainoa keino selvitä ja päästä eteenpäin jostakin tilanteesta) on hirvittävän raskasta. Ja jos puolella sanalla sanoo vastaan, alkaa hirvittävä raivo ja parkuminen, kuinka silloinhan "kaikki ovat minua vastaan ja kukaan ei ymmärrä, miten hirveä elämä minulla on ollut" - siis perheen takia! Olemmehan väkisin tähän maailmaan ängenneet hänen elämänsä pilaamaan.

Ihan pienenä esimerkkinä voisin kertoa (eikä edes kovin pahana esimerkkinä), että voisin melko tarkasti merkata kalenteriin etukäteen vaikkapa seuraavan puolen vuoden ajalta ne päivät, milloin äitini tulee olemaan "hirvittävän sairas, luulen nyt kyllä kuolevani" ja "yhtään minuuttia en ole nukkunut": juhlapyhät (koska niitä on ihan pakko järjestää ja muita "passata", vaikka kukaan ei edes haluaisi mennä sitä valitusta ja marttyyriutta kuuntelemaan); jos jollakulla on lomapäivä ("milloinkahan minä saisin vapaapäivän" - sanoo ihminen, joka on ollut 20 vuotta eläkkeellä); jos joku lähtee käymään jossakin ilman, että ottaa mukaan ja elää täysin äitini määräämän aikataulun mukaisesti; jos isäni vaikkapa suunnittelee metsästyspäivää ("ei minullakaan ole harrastuksia"). Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Hän on jäänyt kerran jos toisenkin kiinni - no, ihan jatkuvasti - valehtelusta, mutta kirkkain silmin väittää, ettei hän - uskovainen ihminen - "valehtele ikinä, perkele"! Ja jos asiaa yrittää oikaista, saa palkakseen suunnattoman raivon ja parkumisen. Kun kukaan ei ymmärrä... Paitsi kuulemma yksi hänen sukunsa puolelta oleva perhe, jota hän palvoo täysin sydämin ja täysin varauksetta. Oli syytä tai ei.

 

 

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla