
Malli ja henkinen valmentaja Niina Kurkinen-Nyholm, 46, unelmoi aikuisikänsä, että saisi hyvän parisuhteen ja enemmän lapsia. Kun hän vihdoin oppi arvostamaan itseään, sai hän myös toivomansa perheen.
Mallikasvona tunnettu Niina asuu nykyisin sekä Helsingissä että Kööpenhaminassa tanskalaisen aviomiehensä Nikolajn kanssa. Parilla on yhteensä neljä lasta.
Aina ei elämä ole ollut Niinalle yhtä auvoista. Hänen parisuhteensa kariutuivat aiemmin kerta toisensa jälkeen.
– En ymmärtänyt, miksi suhteissani oli niin paljon konflikteja. Olin käynyt kyllä terapiassa, mutta se ei ollut auttanut selkeyttämään asioita riittävästi. Vasta kun törmäsin netissä Conscious Uncoupling -metodiin, tajusin että minulla oli koko ajan ollut muutoksen avaimet käsissäni.
"Haluan auttaa nyt muita"
Niinalle valkeni, että aiemmat itseä syyllistävät ajatukset eivät olleet hyvää maaperää muutokselle parempaan. Hän tajusi, ettei ollut vain olosuhteiden uhri vaan hän oli ollut itse luomassa niitä. Ja että on mahdollista toimia myös toisin.
– Vähitellen opin ottamaan vastuuta valinnoistani – ilman häpeää ja syyllisyyttä tai tunnetta siitä, että olin huono. Lupasin itselleni, etten enää koskaan tekisi samoja virheitä. Samalla koko elämäni muuttui parempaan suuntaan. Sain perheen, josta olin haaveillut, opiskelin henkiseksi valmentajaksi ja lähdin viemään oppimaani hyvää sanomaa myös eteenpäin.
Niina on huomannut, että kun ongelmista puhuu ja pyytää apua, monet haluavat auttaa.
– Koin sen itse, kun kohtasin väkivaltaa parisuhteessa. Sain apua ja haluan tarjota samaa muille. Se on yksi syy, miksi pidän myös vapaaehtoistyötä tärkeänä.
Lue lisää Niina Kurkinen Nyholmin hyvän olon oivalluksista Hyvä terveys -lehden numerosta 9/2020!
Tilaajana voit lukea kaikki Hyvän terveyden numerot maksutta digilehdet.fi -palvelusta.