psykosomatiikka, erityisherkkä
Kuva Shutterstock

Kun vaivoille ei löydy lääketieteellistä selitystä, puhutaan psykosomaattisista oireista. Silti ne pitää ottaa vakavasti.

Sydämessä muljahtelee ja rintakehää pistää, tämä on varmasti vaarallista. Mieleen juolahtaa, että entä jos tähän kuolee... Erilaiset kehotuntemukset ovat tuttuja varmasti jokaiselle ja saattavat pelästyttää. Usein ne menevät kuitenkin omia aikojaan ohi.

Perinteisesti on ajateltu, että psykologiset tekijät, kuten elämäntilanne, tunteet ja ajatukset, voivat aiheuttaa kehollisia tuntemuksia. Vielä 1980-luvulla puhuttiin piilomasennuksesta, jolla tarkoitettiin masentuneen mielialan puhkeamista ruumiillisina oireina.

–Se on leimannut ajattelua ja johtanut väärinymmärryksiin. Oireet eivät ole kuviteltuja eivätkä synny fysiologisessa tyhjiössä. Lopulta niille löytyy lääketieteellinen selitys, toteaa integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta.

Psykosomaattisesti oireilevien potilaiden aivojen PET-kuvauksissa on paljastunut myös rakenteellista ja toiminnallista poikkeavuutta.

Monille sairauksille, joita on pidetty mysteereinä, on vuosien saatossa löytynyt myös selitys.

–Hyvä esimerkki tästä on borrelioosi. Pitkään ihmeteltiin outoja oireita, kunnes selvisi, että ne aiheuttaa punkki. Samoin nykyään tiedetään, että mahahaavan takana on helikobakteeri.

On mahdollista, että joskus löydetään biologinen mekanismi sille, miksi joku on sähköyliherkkä, saa oireita amalgaamipaikoista tai kärsii epämääräisiä kipuja aiheuttavasta fibromyalgiasta.

Oireiden kanssa lääkäriltä toiselle

Psyykkiset tekijät, kuten masennus, saattavat lisätä monen sairauden, esimerkiksi sepelvaltimotaudin riskiä. Joskus taas psykosomaattisina pidetyt oireet matkivat fyysistä sairautta ja harhauttaa kokijaakin. Jopa viidesosa terveyskeskuspotilaista oireilee psykosomaattisesti. Pahimmillaan ihminen on kulkenut vuosia lääkäriltä ja tutkimuksesta toiseen, mutta mitään fyysistä vikaa ei ole löytynyt. Oireilu voi olla hyvin invalidisoivaa.

Karlssonin mielestä diagnoosikriteereiden pitäisi olla myönteisempiä. Psykosomaattinen sairaus ei ole yhtään vähempiarvoisempi kuin esimerkiksi migreeni. Myös potilaan kohtaamiseen pitäisi olla aikaa.

–Lääkäripalveluita ostetaan yhä enemmän reppufirmoilta, jolloin hyvän hoidon peruspilari, pysyvä potilas-lääkärisuhde, menetetään. Se on ollut katastrofi näille potilaille. Säästöjä haetaan, mutta kulut voivatkin tuplaantua, kun ihminen palaa aina uudestaan vastaanotolle sen sijaan, että joku syventyisi hänen ongelmiinsa.

Mielen vaivat näkyvät aivoissa

Psykosomaattisille oireille on tyypillistä, että yhden oireen loppuessa keho keksii uuden ja hakee vaihtoehtoisen reitin kuin joenuoma. Vaarana on sekin, että psykosomaattista oireilua käytetään leimana.

– Varsinkin, jos potilas tulee uuden oireen kanssa lääkärille, hänet pitäisi aina tutkia. Myös somatisaatio-oireinen voi saada syövän tai aivoverenvuodon.

Vielä 1960-luvulla ajateltiin, että psyykkiset ja neurologiset sairaudet kulkevat käsikkäin ja esimerkiksi hermo- ja mielitaudit olivat lääketieteen yhteinen erikoistumisala. Sen jälkeen aivot ja psyyke haluttiin erottaa toisistaan.

– Kyllä psykiatrit ja neurologit aika lailla samalla hiekkalaatikolla leikkivät. Moni psyykkisenä pidetty sairaus, kuten skitsofrenia, on nykytiedon valossa pitkälti aivoperäinen. Myös masennus voi aiheuttaa muutoksia aivojen pihtipoimuihin, ja vaikeaa masennusta voidaankin joskus hoitaa aivojen syvästimulaatiolla, kuvailee Hasse Karlsson.

Tyynnyttelyn malli jäi saamatta

Tutkimusten mukaan lapsuuden kaltoinkohtelu sekä hoivan ja huolenpidon puute voivat altistaa somatisaatio-oireille. Psyykkinen kuormitus heijastuu autonomisen hermoston ja puolustuskyvyn toimintaan sekä stressin säätelyyn. Autonominen hermosto on monien elintärkeiden toimintojen, kuten verenpaineen ja hengityksen kapellimestari.

–Vaikea kaltoinkohtelu vaikuttaa aivojen kehittymiseen ja hermosolujen järjestäytymiseen. Silloin stressinsäätelyjärjestelmä ohjelmoituu toimimaan väärin. Kun systeemit ovat kerran menneet vinksalleen, niitä on vaikea myöhemmin korjata, Karlsson kertoo.

Psykoterapeutti Minna Martinin mukaan kehollisesti oireilevat eivät ole aina oppineet rauhoittamaan itseään. Se voi johtua siitä, että kun vanhempien olisi pitänyt tyynnytellä lasta, he ovatkin itse pelästyneet tai kiihtyneet.

– Jos lapsi on valittanut mahakipua, tunteet on saatettu ohittaa toteamalla ”älä nyt aina ole noin hankala, ei sulla mikään ole, kuvittelet vain.” Sen sijaan oiretta voisi yhdessä ihmetellä ja miettiä, mikä siinä hävettää tai pelottaa.

Minna Martinin oma poika kärsi koulun alkaessa mahakivuista. Pian selvisi, ettei kyse ollut virustaudista. Kukaan ei myöskään ollut kiusannut lasta.

– Kysyin, voisiko olla niin, että et uskaltaisi kertoa, koska pelkäät minun suuttuvan. Silloin vastaus tuli kuin tykin suusta: ”No kun me oltiin urheilupuistossa, niin mä jätin sen uuden takin sinne.” Myöhemmin vastaavissa tilanteissa olen aina kysynyt, että onko tämä nyt se ”takkijuttu.”

”Syöpäähän tämä tietysti on”

Psykosomaatisesti oireileva alkaa usein tehdä katastrofaalisia tulkintoja viattomistakin oireista. Jos mieleen pälkähtää, että ”minulla on aivokasvain”, huoli ja pelko lisääntyvät ja myös kehon reaktiot voimistuvat. Tällöin sydän alkaa jyskyttää hurjemmin, hengitys kiihtyy ja muuttuu pinnalliseksi.

– Kun ihminen alkaa tarkkailla kehonsa reaktioita, hän joutuu helposti noidankehään. Oireet voimistuvat, mikä taas vahvistaa katastrofiajatuksia, toteaa Minna Martin.

Persoonallisuuden piirre, joka usein yhdistetään psykosomatiaan, on aleksitymia eli tunnesokeus, jonka arvellaan syntyvän kaltoinkohtelun ja geenien yhteisvaikutuksesta. Jos lapsi ei saa vastakaikua tunteilleen, hän ei opi tunnistamaan niitä. Aleksityymiset ihmiset ovat hieman robottimaisia ja niukkoja, ja he keskittyvät enemmän konkretiaan kuin tunteisiin.

–Minulla oli kerran potilas, joka oli menettänyt tulipalossa omin käsin rakentamansa talon. Mies kärsi tapahtuman jälkeen voimakkaista fyysisistä oireista. Kun kysyin, että se on varmasti ollut järkyttävää, hän alkoi puhua siitä, kuinka lakaisi paloroskia hiiltyneistä huoneista, kertoo Karlsson.

Lue lisää aleksitymiasta.

Mitä sinulle kuuluu?

Kun Minna Martin teki gradua somatisaatiosta, hänen ensimmäinen kysymyksensä oli, mitä sinulle kuuluu.

– Osa tutkittavista vastasi kysymykseen 45 minuuttia. Se kuvaa, kuinka valtava kuulluksi tulemisen tarve on. Tähän tarpeeseen pitää vastata. Jo se laukaisee tilannetta, että pääsee juttelemaan ymmärtävän ihmisen kanssa. Siihen ei tarvita hokkus pokkus -temppuja.

Psykosomaattisia oireita voidaan lievittää kognitiivisella psykoterapialla ja tarvittaessa pienellä annoksella mielialalääkettä, joka toimii stressipuskurina. Lääkkeet nostavat myös kipukynnystä, mistä on hyötyä kipupotilaille.

Myös rentoutuminen ja mielenhallinnan harjoittelu, kuten mindfulness, ovat käyttökelpoisia, mutta pika-avuksi niistä ei ole. Kun oireet ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, eivät ne hetkessä katoa.

Ensiavuksi hengittelyä

Minna Martin pitää psykosomaattisesti oireileville kursseja, joilla opetellaan rentoutumista ja stressinhallintaa.

Ensiapuna kehon hätätilaa voi pyrkiä rauhoittaa keskittymällä hengitykseen. Yhtä oikeaa hengitystapaa, jolla pärjäisi kaikissa tilanteissa, ei kuitenkaan ole ja sopivan hengitystavan löytäminen vaatii harjoittelua.

–On tavallista, että ihmiset pidättävät hengitystään tai hengittävät pinnallisesti. Se taas lisää lihasjännitystä ja voi pahentaa kipuja entisestään.

Psykosomaattiset potilaat saattavat tuntua lääkäreistä vaikeilta, mikä voi heijastua hänen saamaan kohteluun. Potilaat ovat kuitenkin kiitollisia saadessaan apua.

–Hänet pitäisi kohdata ja antaa aikaa. Jos kipeälle ihmiselle tokaistaan, että sinä vain kuvittelet, se on aika nöyryyttävää. Myös se, että psykologinen hoito vietäisiin klinikoihin, joissa hoidetaan muitakin sairauksia, vähentäisi leimautumista, Hasse Karlsson toteaa.

Asiantuntijat: Hasse Karlsson, integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori, Turun yliopisto. Minna Martin, psykologi ja psykoterapeutti, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö.

 

Yleisiä psykosomaattisia oireita

  • palan tunne kurkussa
  • huimaus
  • päänsärky
  • epämääräiset kivut
  • vatsavaivat
  • pahoinvointi
  • unihäiriöt
  • väsymys
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.