Ystäväni on suupaltti, häneltä on todella vaikea saada puheenvuoroa. Aina tapaamisen jälkeen minulla on riistetty olo. Miten diplomaattisesti ilmaisisin, että hänkin voisi kuunnella minua?

Ystävyyssuhteeseen kuuluu myös kuulluksi tuleminen. Jos toinen tuntee aina, että ei saa koskaan sananvuoroa, ollaan kriisissä. Lopulta tapaamisiin ajautuu vain tottumuksesta. 

Kuinka sitten laittaa suupaltti aisoihin?

Keinot voivat olla joko pehmeitä tai kovia, suoria tai epäsuoria. Ryhmässä yksi keino on määrätietoisesti puhua jonkun muun kanssa ja jättää suupaltti ikään kuin huomiotta. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Päälle voi myös puhua, tekeehän puhelias itsekin niin. Yksi keino on sanoa, odotapa hetki, saat kohta vuoron. Anna kun sanon tämän loppuun, muuten ajatus katkeaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Esitä kysymyksiä

Voi myös esittää kysymyksiä. On muistettava, että kysymysten esittäjä käyttää valtaa ja määrää, mistä puhutaan. Eli esittämällä kysymyksiä – jos ei nyt saakaan puheliasta vaikenemaan – voi ainakin päättää, mistä puhutaan.

Jos hienovaraiset pyynnöt eivät tepsi, yksi keino on sanoa: Älä aina keskeytä minua.

Jos ottaa käyttöönsä suorat keinot, on valmistauduttava siihen, että tilanne saattaa kriisiytyä. Oletko valmis ottamaan riskin, että ystävyyssuhde katkeaa?

Entä jos toinen ei kuuntele?

Minulla on työkaveri, joka usein kohteliaasti kysyy, mitä kuuluu, mutta kun alan kertoa, hän alkaa lukea lehteä tai näprätä kännykkäänsä.

Usein puheliaat vetoavat siihen, että he nyt vain ovat tällaisia, puheliaita. Mitä suusta tulee, ei kuitenkaan ole persoonaa eikä luonnetta. Jokainen voi vaikuttaa omiin käytöstapoihinsa.

Puheliaisuus ei ole luonteenpiirre ja kuuntelemaan voi oppia. Kuuntelemisessa on tarkoitus, että toinen pyrkii aidosti ymmärtämään, mistä toinen puhuu. Siinä annetaan toiselle tilaa puhua keskeytyksettä ja omassa rytmissään. 

Kuunteleminen on taito, joka joillakin on luonnostaan, mutta jotkut tarvitsevat harjoitusta.

Kuuntelevassa läsnäolossa ei myöskään heti aleta resonoida toista. Kun toinen kertoo surustaan, ei pitäisi hyökätä kertomaan, että kuule kuolihan se munkin mummi joskus kymmenen vuotta sitten. Oikea, aito kuunteleminen ilmentää arvostusta: Tuo kuuntelee minua, siis myös arvostaa minua.

Kestättekö hiljaisuutta?

Pitääkö suunvuoroja sitten laskea? Mitäs jos oltaisiin välillä hiljaa? Myös hiljaisuuden sietoa voi yrittää kasvattaa.

Aina ei tarvitse rientää katkaisemaan hiljaisuutta. Kun itse antaa tilaa, toiset kyllä alkavat puhua ennemmin tai myöhemmin. Eivätkä kaikki koe, että hiljaisuus on pahasta. 

Sehän voi olla myös leppoisaa. Joskus puhelias ja hiljainen täydentävät toisiaan, niin että molemmat lepäävät epätasapainoiselta näyttävässä suhteessa. Jos molemmat ovat tyytyväisiä, mikäs siinnä. 

Kokeile näitä:

  • Pyydä toista odottamaan.
  • Kysele, niin ohjaat keskustelua.
  • Puhu päälle.
  • Kysy, miksi toinen ei kuuntele.
  • Sano, että tilanne vaivaa sinua.
  • Kerro, että haluaisit puhua myös omista asioistasi.
  • Jos muu ei auta, ota etäisyyttä.

Asiantuntija: Satu Kaski, psykologi, PST, Clear mind Oy.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Vierailija

Ei kyllä auttanut, kun "ohitimme" suupaltin ja puhuimme porukalla innoissamme ihan muuta. Hän nimittäin alkoi äänekkäästi laulamaan meidän puheiden päälle. Ja kyllä, me muut hiljennyimme, jälleen kerran.
Kerran yritin/päätin tosissani puhua asiani loppuun hänen alkaessa puhumaan päälle. Jatkoimme mielestäni aika kauan, kunnes minä vaikenin. Sitä suupaltin ilmettä en koskaan unohda: se oli onnellisen voittajan tyytyväinen ilme!
Jos kerrot jotain sairautta tai itselle tapahtunutta asiaa, et pääse juttua loppuun, koska hänellä on taatusti vaikeampia oireita tai vielä kamalampaa tapahtunut.
Jostain syystä olen jo jonkun aikaa ottanut etäisyyttä häneen.

  • ylös 14
  • alas 1
Vierailija

Olin kiireisessä tähystysleikkauksessa akuutin sappirakon tulehduksen vuoksi (sappirakko poistettiin) 2vkoa sitten. Olen kärsinyt vuosia ajoittain jalkojeni turvotuksesta, jotka nyt sitten taas (toisessa jalkapöydän hiusmurtumia, (toinen turpoaa kateuttaan tms.) Sain 20kg ylimääräistä nestettä kehooni, joista nyt lähtenyt 17kg, lääkäri sanoi, että kuukaudessa häipyy :( .Minulla on ystävätär 15v. vanhempi, joka aina valittaa omiaan. Kilpailee, kummalla vaikeampaa, kovempia kipuja, enemmän valitettavaa. Tavallaan olen jo tottunut siihen, tänään tiuskaisin: "Ja silti menet Prismaan ilman maskia??!) En ole kunnossa, jatkuva vesiripuli, vatsassa outoja kohtia kohtia, mihin sattuu, en koskaan ole kärsinyt vatsakivuista, naistenvaivatkin selässä. Vatsa toimii/ei, ihan sama tulkoon, vaikka ripulilla, kunhan tulee. Leikkaava lääkäri määrännyt mut vielä ultraan, joten tietty pelko, onko siellä nyt vielä muutakin? Sainko sanottua, en. En myöskään jaksanut häntä tikuttaa, kun avomieheni, yhdessä 25v. perheessä 4 lasta, yksi yhteinen. Kuoli ruokatorvensyöpään 49v. mun syliini 2,5v. sitten. Se oli hänelle NIIN RASKASTA. Ugh, olen puhunut ja tuulettanut päätäni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla