Petri Tamminen:
Petri Tamminen

Maalla isovanhempieni vintissä oli kengurunnahkainen olkalaukku. Laukun kylkeen oli polttamalla painettu Australian kartta. Laukku kiinnosti minua kovasti, mutta vaistosin, että isoäiti ei halunnut puhua siitä.

Kurt Vonnegutin mukaan suuria tarinoita on kymmenkunta. Ihmiselle tehdään vääryyttä, mutta hän saa hyvityksen. Kaksi ihmistä rakastuu, mutta suuri joukko muita tulee väliin. Ja niin edelleen.

Yksi suurista tarinoista kuuluu: "Ihmiselle käy huonosti ja sitten vielä huonommin." Se sattuu olemaan minun isoisäni tarina.

Silloin 70-luvun alussa, kun olisin halunnut kysellä kengurunnahkaisesta laukusta, isoisä oli tarinassaan melkein lopussa jo.

 

Isoisä oli jäänyt lapsena orvoksi. Ja koska hän eli nuoruutensa Karjalassa, hänestä tuli talvisodan syttyessä orpo evakko. Hän päätyi Lounais-Suomeen rengiksi.
Sitten alkoi jatkosota. Isoisä ehti mukaan ja haavoittui.
Orpo evakko sotainvalidi.

Itse asiassa lääkäri sanoi, että tästä ei tule enää miestä lainkaan, mutta nuorilla on ihmeellinen kyky elpyä.
Ja niin isoisä palasi rengiksi ja rakastui talon tyttäreen, minun isoäitiini, ja he menivät naimisiin. Tämä lienee se onnen häivähdys, jonka on tarkoitus korostaa surullisen tarinan päälinjaa.

 

50-luvulla isoisä rupesi ryyppäämään. Hän teki kaikki alaan kuuluvat virheet ja hölmöntölmäykset.

Orpo evakko sotainvalidi juoppo. Kunnes 60-luvulla isoisäni ryhdistäytyi. Hän päätti aloittaa oman elämänsä Australiassa. Muun perheen mielestä idea oli huono, mutta isoisä uskoi, että kyllä perhe tulee perässä, kunhan hän saa asiat perillä
kuntoon.

Ja niin hän lähti. Laivamatka kesti viikkoja. Ja laivassa matkusti mies, joka ei ollut käynyt edes Ruotsissa.

Perillä Melbournessa isoisä purkitti puoli vuotta tomaattia. Sitten hän kirjoitti kotiin, että myykää lehmä ja lähettäkää rahat, hän haluaa takaisin Suomeen. Näin tehtiin.

Orpo evakko sotainvalidi juoppo maitojunalla palannut tuhlaajapoika.

 

Tuliaisiksi isoisä toi sen kengurunnahkaisen laukun ja englanninkielen alkeet, joita hän käytti humalassa. Hän oli humalassa usein. Hän joi itsensä hengiltä keskioluella.

Kuollessaan isoisä oli 54. Olin lapsi vasta, mutta muistan kuinka ihmettelin, miksi pappi puhuu nuoresta miehestä. Nyt kun minulla on neljä vuotta matkaa samaan ikään, ymmärrän papin näkökulman.

Kengurunnahkainen olkalaukku on kadonnut, mutta isoisän vanha matkalaukku minulla on tallessa. Se on oudon pahvinen ja heikko. Sen kylkiin on liimattu lappuja, laivojen nimiä, kolmannen luokan hyttien numeroita.

Olen miettinyt, minkä muistomerkkinä säilytän laukkua. Senkö, että ei kannattaisi ruveta säätämään ja resuamaan pitkin maailmaa.

Vai sen, että isoisä oli sittenkin aika vahva, kun hän jaksoi noin paljon vaikka hän oli niin heikko.

 

En ajattele isoisää kovin usein, mutta väsymyksen hetkellä hän tulee mieleeni. Erityisesti silloin kun seuraavan päivän työt ahdistavat.

Sellaisena hetkenä saatan miettiä, millainen olo minulla mahtaisi olla, jos rahtilaiva Hangosta Marseillen ja Suezin ja Intian ja Singaporen kautta Melbournen säilyketehtaalle lähtisi huomenna klo 4.30.
 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys