Kun haluttomuus hiipii lakanoiden väliin, moni nainen kärsii, mutta osa helpottuu. Onko seksi tarpeellista parisuhteessa?

Haluttomuus on naisten yleisin seksi­ongelma. Se koskee kaikenikäisiä, mutta eniten 55 vuotta täyttäneitä, Heiltä halut ovat hukassa yli puolella. Helppoa ei näytä olevan nuoremmillakaan, sillä joka neljäs 45—55-vuotias ja joka viides 35—44-vuotiaalla on halutton ainakin ajoittain.

— Päälle kolmikymppiset ovat usein kiireisiä uranaisia, jotka pyörittävät pikkulapsiperheen arkea. Siinä ei jää aikaa, rauhaa ja tilaa seksille. Entistä epävarmemmaksi ja hektisemmäksi muuttunut työelämä vie puhdin, pahoittelee naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Merja Metsä-Heikkilä.

Ei sairaus mutta iso ongelma

Vähäisiä seksuaalisia haluja pidetään lääketieteessä häiriönä, jos se aiheuttaa haittaa itselle tai parisuhteelle. Diagnoosissa on oleellista, että ihminen on itse tyytymätön. Haluttomuus ei ole sairaus, mutta iso ongelma, johon kaivataan apua sillä monet naiset haluaisivat haluta.

Taustalla on lukuisia syitä hormonimuutoksista sairauksiin, mielenterveysongelmiin, stressiin, parisuhteen ristiriitoihin ja uskonnollisiin tabuihin.

— Lääkärin olisi hyvä löytää ydinpulma voidakseen auttaa potilasta. On eri asia, hoidetaanko estrogeenin puutetta vai puhumattomuutta, vai kenties molempia.

Pitkässä parisuhteessa haluttomuuden on todettu lisääntyvän. Se voi johtua tylsästä seksistä, mutta myös sairauksista, lääkityksistä ja keskustelun puutteesta. Seksi loppuu kun läheisyys loppuu. Varsinkin naiset reagoivat herkästi, jos suhteessa on alistamista, vallankäyttöä, kylmyyttä ja kyvyttömyyttä ottaa toinen huomioon.  

Suhde on sopimus seksistä

Vain pieni osa haluttomista naisista kärsii tilanteesta. Jopa puolet ajattelee voivansa elää ilman seksiä. Mitä tästä pitäisi ajatella?

— Monet tulevat gynekologin vastaanotollekin hakemaan lupaa haluttomuudelle. Mielestäni parisuhde on kuitenkin sanaton sopimus seksuaalisesta kanssakäymisestä, ja haluttomuus on sopimusrikkomus. Jos nainen katsoo oikeudekseen kieltäytyä seksistä vastoin puolison toiveita, hänen pitää olla valmis hyväksymään seuraukset, Metsä-Heikkilä sanoo.

Jotkut naiset suuntaavat energiansa itsensä henkiseen kehittämiseen halujen loppuessa. Parisuhteessa ratkaisu on kestämätön, ellei siitä ole sovittu. Jos molemmille käy, että seksi siirretään naftaliiniin, tilanne on kunnossa.
Pariskunnat voivat pysyä yhdessä monista syistä.

— Molempien kannalta on parempi löytää siedettävä ratkaisu kuin kitua väli­tilassa. Äärimmäisin vaihtoehto on hyväksyä ero.

— Puolisot voivat myös sopia siitä, että seksiä harrastetaan tiettyinä päivinä viikosta tai kuukaudesta. Tämä ei ole uhrautumista, jos haluton rakastaa kumppaniaan. Kyse on rakkaudenteosta, jossa astutaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Ainahan parisuhteissa tehdään kompromisseja ja jotain hyvää toiselle, Metsä-Hekkilä sanoo.

Liian työlästä puuhaa

Nuorena seksiin liittyy paljon uutuudenviehätystä, joten haluakin riittää. Mutta ajan myötä petipuuhiin voi uupua. Ruuhkavuosia elävät käyttävät seksiin kuluvan ajan mieluummin nukkumiseen. Ikääntyneistä moni kokee, että seksi on työlästä, koska keho virittyy hitaasti ja oma viehätysvoima on rapissut.

— Pitää hyväksyä se, että emme voi saada 60-vuotiaana takaisin 25-vuotiaan seksielämää, emmekä voi näyttää nuorelta. Tämä ei tarkoita sitä, että seksistä pitäisi luopua kokonaan tai että olisimme muuttuneet vastenmielisiksi. On hyvä olla armollinen itselleen ja toiselle. Seksi onnistuu vanhanakin, vaikka kehon reaktiot hidastuvat, tuntoherkkyys heikkenee ja orgasmit vaimenevat.

Joillakin nuorilla naisilla yhdistelmäpillerit saattavat vähentää halukkuutta, ja silloin eri ehkäisyvaihtoehdot kannattaa ottaa puheeksi lääkärin kanssa. Vaihdevuosien aiheuttamiin muutoksiin saa apua liukasteista sekä paikallisesti tai suun kautta otettavasta estrogeenista, joka pitää limakalvot kunnossa. Halua estrogeeni ei kuitenkaan saa liikkeelle, vaikka auttaakin kiihottumisessa.

Halupilleriä tuskin tulee

Jos ongelmana on tylsä seksi, molempien hyväksymät apuvälineet voivat virkistää seksielämää.

Herkkyyttä lisäävät geelit saattavat toimia, jos haluttomuuden takana on tuntemusten heikentyminen.

Mutta ennen kuin apu­välineiden tehoa pääsee kokeilemaan, pitäisi löytyä halu ryhtyä puuhaan. Miehet osaavat paremmin hakea apua erektio-ongelmiinsa potenssilääkkeistä, naiselle tällaista taikanappia ei ole..

— Naisetkin ovat alkaneet kysellä halulääkettä. En silti usko, että löydetään yhtä lääkettä, joka hoitaa haluttomuuden pois päiväjärjestyksestä. Tavallaan on aika vaarallinen ajatus, jos ihmisen halua voidaan manipuloida kemiallisesti. Entäpä, jos joku keksii laittaa halupillerin baaritiskillä jonkun lasiin, Merja Metsä-Heikkilä pohtii.

Asiantuntija: Merja Metsä-Heikkilä, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, LT, Femeda Helsinki.

Lue lisää Seksipulmat-teemasta

Jos kärsit haluttomuudesta, ota asia puheeksi gynekologikäynnillä. Osa gynekologeista on saanut koulutusta seksologiassa ja osaa auttaa tai ainakin ohjata eteenpäin.

Halun haluaminen on avain avun hakemiselle. Haluttomasta on mahdollista saada halukas, mutta helppoa se ei aina ole.

Seksuaaliterapiassa tehdään laaja kartoitus lapsuuden perheestä asenteisiin, tunnesuhteisiin, seksuaaliseen kehitykseen ja parisuhteen nykytilaan. Haluttomuuden hoito voi olla kaikkein vaikein seksuaalielämän ongelmista.

— Taivasta ei terapiasta löydy, mutta toivottavasti sellaisia neuvoja, jotka ohjaavat elämään tyydyttävää seksi­elämää kumppanin kanssa.

Tarve hakea apua haluttomuuteen kuvastaa hyvinvoinnin käsitteen laajentumista seksuaaliterveyteen. Maailmalla on tehty tutkimuksia, jotka osoittavat vilkkaan seksielämän edistävän terveyttä.

— Seksuaalisuus tuo voimaa elämään. Tiedetään, että ihmiset, joilla on hyvä seksielämä, ovat onnellisempia. Toki ilman seksiäkin voi olla tyytyväinen ja hyvinvoiva, Merja Metsä-Heikkilä summaa.

Kuva Shutterstock

Kun lähellä tapahtuu kauheita, selviytyjä voi tuntea syyllisyyttä. Reaktio on luonnollinen keino yrittää pysyä järjissään. Syyllisyydestä on kuitenkin osattava päästää irti.

Tuntuu järjenvastaiselta, että joku syyttää itseään läheisen kuolemasta, koska jäi itse henkiin – tai potee syyllisyyttä siitä, että itse selvisi auto-onnettomuudesta, kun muut vammautuivat. Psykologi ja kriisi- ja traumapsykoterapeutti Eija Palosaari näkee tällaista itsensä syyllistämistä jatkuvasti. Sen voi laukaista melkein mikä tahansa kriisi työpaikan menettämisestä parisuhteen kariutumiseen tai talon palamisesta tsunamiin.

– Silloin ihminen tuntee menettäneensä elämänsä hallinnan. Asiat tapahtuvat niin nopeasti, että vaikka älyllisesti tietää mitä on tapahtunut, tunteet eivät ehdi mukaan, Palosaari kuvailee.

Kun kaikki ympärillä menee pirstaleiksi, elämän ennustamattomuus tulee näkyväksi. Jos se tuntuu mahdottomalta hyväksyä, syyllisyydentunne voi olla ainoa keino palauttaa hallinnan tunne.

– Tilanteen kääntäminen mielessä niin, että onkin itse subjekti eli tekijä eikä objekti, jolle mullistava asia tapahtuu, palvelee valtavan tärkeää tehtävää. Asioissa tuntuu olevan enemmän järkeä kuin löytää syyllisen.

Liukenemisen pelko saa syyllistymään

Onnettomuuden kohdattua jopa oma olemassaolo saattaa tuntua olevan vaarassa. Jos mihinkään ei voi luottaa, missään ei ole järkeä. Merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunteet käyvät yli voimien.

– Uhrit kertovat usein liukenemisen tai katoamisen tunteesta, joka on valtavan uhkaava. Se saa päätymään syylliseksi, Palosaari sanoo.

Näin käy aivan terveille ja järkeville ihmisille. Trauman laukaisema syyllisyys kestää yleensä vain viikkoja tai kuukausia. Se helpottaa, kun tunne-elämän kaaos alkaa laantua ja järkiperustelut pikkuhiljaa yltävät tunteiden tasalle.

Jossakin vaiheessa itseään syyllistänyt ymmärtää, ettei hän voi olla oikeasti syypää tapahtuneeseen.

Koska itsensä syyllistämisen tehtävä on pitää ihminen järjissään, sen tilapäinen hyväksyminen tuottaa helpotusta. Vaihe päättyykin monesti helpottavaan nauruun, että minäkö tämän olen muka aiheuttanut.

– Se minkä on järjen tasolla tiennyt koko ajan, tulee myös tunteissa todeksi. Totuuden sisäistäminen voi tapahtua hyvin tarkkana, yksittäisenä hetkenäkin, Eija Palosaari sanoo.

Hyvästä voi tulla paha

Jokaisen suruprosessi on yksilöllinen, eikä hyödyllisen tuntemuksen muuttumista taakaksi voi päätellä pelkästään sen kestosta. Palosaari on havainnut, että syyllisyydentunne ei palvele oikeaa tarkoitustaan, jos se alkaa kaventaa elämänpiiriä tai supistaa maailmankuvaa.

Silloin surija ei huomioi sitä, miten maailma menee eteenpäin ympärillä – esimerkiksi hallituksen vaihtumista tai lapsien syntymistä lähipiirissä. Uudet ihmissuhteet eivät johda myönteisiin tunnesiteisiin, tai niistäkin syyllistytään herkästi.

– Kun jotain pahaa tapahtuu, tällainen ihminen ajattelee, että hän on aina syyllinen. Syyllisyys alkaa levitä elämässä muuallekin, Palosaari kertoo.

Syyllisyydentunne palvelee aina ensin hyvää, olipa sen laukaisija mikä vain. Siitä pitää kuitenkin osata päästää irti, kun se on tehnyt tehtävänsä.

Joskus syyllisyydestä kiinni pitäminen houkuttelee: menetyksen tuskaa ei tarvitse katsoa silmiin ja hyväksyä, jos kieltäytyy tunnustamasta tosiasioita. Syyllisyydessä roikkuvan täytyy kuitenkin rajoittaa elämänpiiriään ja kieltäytyä menemästä eteenpäin, jotta elämä pysyisi mahdollisimman samanlaisena kuin ennen kriisiä.

Joskus syyllisyys on myös keino pitää menehtynyttä rakasta ihmistä edelleen lähellä itseään.

– Syyllisyydentunne tulee joskus korvaamaan rakkautta, joka on muuttunut yksipuoliseksi toisen kuoltua. Eloon jäänyt kokee olevansa edelleen tiiviisti yhdessä menehtyneen kanssa, kun hän vaalii syyllisyyttään, Palosaari selittää.

Rutiinit ja muiden seura auttavat

Heti kriisin kohtaamisen jälkeen olisi hyvä pitää kiinni omista rutiineista, kuten ruoka-ajoista, nukkumaan menemisestä, hampaiden pesusta ja muista tottumuksista.

Se on kaikkein tärkein tapa edistää toipumista. Läheiset voivat olla tässä avuksi seuraamalla, pystyykö surija pitämään itsestään huolta vai pitäisikö peseytymisestä ja ulkoilemisesta muistuttaa. Rutiinit antavat ihmiselle kaaoksen keskellä jotakin, johon hän voi luottaa.

– Ne tuottavat tunteen, että koska sama asia tapahtui eilen ja tänään, se tapahtuu huomennakin. Vähitellen elämän jatkuvuuteen oppii taas luottamaan.

Lohtua ja turvaa voi hakea ja saada myös elämänkatsomuksellisista asioista, kuten uskonnosta tai meditaatiosta – mikä sitten itselle onkin se tärkeä.

Muiden seura, harrastaminen, ajankohtaisten asioiden seuraaminen ja työn tekeminen, jos sitä vain on, helpottavat oloa vähitellen.

Monia itselle tärkeän ihmisen menettäneitä on auttanut sen ajatteleminen, mitä menehtynyt neuvoisi tekemään, jos häntä voisi vielä kuulla.

–Vaikka olisi ollut menetyksen aikaan riidoissa toisen kanssa, mielikuva on aina se, että kyllä tämä käskisi itseä menemään eteenpäin ja nauttimaan elämästä, Palosaari toteaa.

Siitäkin on yleensä paljon apua, jos syyllisyyttä poteva tietää edes jonkin verran kriisireaktioista. Kun tiedostaa, että syyllisyys on väliaikaisena tunteena ihan luonnollista ja että tuska kuuluu asiaan, helpottaa. Se vapauttaa epäilyksestä, että omissa tuntemuksissa olisi jotakin vikaa.

Solmut auki traumaterapialla

Jos itseään syyllistävän elämä kapenee rajusti, hän eristäytyy eikä pysy todellisuuden tasalla, voi olla aiheellista mennä ammattiauttajan pakeille. Silloin taustalla voi olla asioita, joiden selvittämiseen tarvittaisiin traumaterapiatekniikoita. Niihin kuuluu muutakin kuin puhumista.

Jos avun tarvitsijalla ei ole omaa tahtoa hakeutua terapiaan, läheiset voivat auttaa.

Psykoterapeutille houkuttelu voi onnistua parhaiten rehellisellä ja suoralla keskustelulla. Samalla kannattaa esitellä traumaterapiassa käytettäviä erityisiä menetelmiä, kuten silmänliiketekniikka EMDR:ää ja sensorimotorisen psykoterapian muotoja. Trauman jälkeiseen hoitoon erityisesti tarkoitetuilla tekniikoilla aivoja voidaan ohjata käsittelemään uudelleen sitä, mikä mielessä on mennyt lukkoon.

– Meillä kaikilla on taito lukita kipeät tunteet sisällemme ja työntää ne taka-alalle. Jos tällaista tunnelastia on paljon, se vie psyykkistä energiaa. Se on sen hinta. Vaikka haudatut tunteet ovat kipeitäkin, ne on viisainta kohdata ja käydä läpi, Palosaari sanoo.

Keskeneräiseksi jäänyt henkinen toipuminen voi tuntua myös voimakkaana väsymyksenä, jolle ei löydy mitään selkeää syytä.

– Tietysti on tärkeää, että fyysisetkin syyt väsymykselle tutkitaan. Kun ne on suljettu pois, jäljelle jää se vaihtoehto, että väsymys voi johtua pidätellyistä tunteista.

Toipuminen alkaa hyväksymisestä

Toipumisprosessin vaikein osuus on hyväksyä muutosten lopullisuus. Aluksi psyyke voi kamppailla tapahtunutta vastaan ja jopa kieltää sen. Pohdinnat siitä, että tapahtunut ei voi olla totta tai että sitä ei saisi tapahtua tai ainakaan pitänyt voida tapahtua itselle, saattavat tulla mieleen hyökyinä yhä uudelleen.

– Toipuminen vaatii sen hyväksymisen, että näin kävi. Sitä ei tarvitse hyväksyä, että omainen menehtyi väkivallanteossa, onnettomuudessa tai tsunamissa, vaan se, että minunkin elämääni saattoi osua tällainen asia. Rakas ihminen on poissa tai vaurioitunut. Kun jaksaa hyväksyä tilanteen, toipumista tukeva suru pääsee alkamaan, Palosaari selittää.

Syyllisyysreaktio voi pulpahdella pintaan vielä vuosienkin päästä. Jos saavutettu mielenrauha järkkyy uudelleen, syyllisyys voi tulla hetkeksi takaisin voimakkaanakin. Reaktiota ei tarvitse pelätä, sillä tunne helpottaa aivan kuten se teki aikaisemminkin.

Traumasta selviäminen on hyvässä vaiheessa, kun uskaltaa päästää irti menetetystä, paneutua muihin asioihin ja iloita elämästä kuten ennen traumaattista kokemusta eikä vain pieninä hetkinä.

– Silloin tietää, että vaikka itse nauttisi elämästä, menetetyn läheisyyden, rakkauden tai vaikka terveyden arvo ei kärsi. Se on edelleen muistoissa arvokkaana ja voimia antavana asiana, Eija Palosaari sanoo.


Asiantuntija: Eija Palosaari, psykologian tohtori, kriisi- ja traumapsykoterapeutti, Helsinki.

Ymmärrä menetystäsi

Mieti alla olevia kysymyksiä. Jos vastaat myöntävästi useampaan, tämä artikkeli on sinulle ja läheisillesi.

  • Onko joku lähipiiristäsi sairastunut vakavasti?
  • Oletko menettänyt yllättäen puolisosi, lapsesi tai muun läheisen?
  • Oletko ollut osallisena tai todistanut pahassa kolarissa?
  • Oletko kohdannut luonnononnettomuuden?
  • Onko sinulla tapana ajatella, että muiden vastoinkäymiset ovat sinun syytäsi?
  • Tunnetko olevasi vastuussa asioista, joihin muut sanovat, ettet olisi voinut vaikuttaa?
  • Ajatteletko, että et ansaitse hyvää, kun olet itse niin paha?
  • Onko sinusta tuntunut siltä kuin olisit vaarassa liueta pois olemassaolosta? Tai että maailma on menossa sirpaleiksi?
  • Onko sinun vaikea luottaa enää asioihin, joita ennen pidit itsestäänselvyyksinä?
"Luonteeni on niin melankolinen, että yritän välttää melankoliaa", Kjell sanoo.

Kun uupumus iskee ja keho ja mieli kaipaavat rentoutusta, Kjellillä on konstit valmiina.

Kirjailija Kjell Westön kulunut vuosi on ollut kiireinen: heinäkuussa ilmestyi seitsemäs romaani Rikinkeltainen taivas. Kiireen mukana tulee usein stressi, vaikka sitä yrittäisi kuinka välttää.

Westö tunnistaa stressin siitä, että aivot raksuttavat tuhatta ja sataa ja päässä sihisee kuin ampiaispesässä. Silloin hän yrittää painaa jarrua ja hengittää syvään. Siten voi löytää keskittymiskykynsä uudelleen.

Keino toimi vastikään, kun Westö oli työmatkalla Ruotsissa. Yhdeksän päivän työreissu päättyi Huskvarnan kaupunkiin, jonne Westö tuli läkähtyneenä ja aika ahdistuneena.

– Minun oli määrä esiintyä siellä eräässä metodistikirkossa ja kävi ilmi, että kirkon perällä, lähes pimeässä huoneessa, oli piano. En osaa soittaa pianolla kuin muutaman kappaleen, muu on lähes pimputusta, mutta ennen esiintymistä istuin pimeässä huoneessa ja soitin puoli tuntia. Voimat palautuivat ja keikasta tuli yllättävän hyvä.

Stressi oireilee kehossa

Jos Kjell ei saa stressiä kitkettyä, se voi kääntyä ahdistukseksi ja apatiaksi ja oireilla myös kehossa.

– Joskus saan vatsakipuja ja toisinaan myös lihaskipuja. Mutta jos näin käy, pitää olla itselleen armollinen. Itsesyytökset johtavat helposti siihen, että huono kierre vain syvenee.

Joulustressiä Kjell Westö ei enää pode. Toista oli silloin, kun lapset olivat pieniä – silloin stressi oli tuttu seuralainen.

– Joulun kulutusluonteeseen kuului, että lahjojen kuului olla juuri oikeanlaiset. Nyt ei ole sellaista. Olen oppinut, että jos täydellistä lahjaa ei löydy, sen voi yrittää korvata lämmöllä ja läsnäololla. Jos joulustressi kuitenkin iskee, takuuvarma keino irtaantua siitä on kuunnella gospelia, vaikken olekaan uskovainen. Esimerkiksi Mahalia Jacksonin tai Elvis Presleyn joulugospelit suojaavat stressiltä.

Kjell Westön vinkit stressaaviin tilanteisiin

  1. Liiku. Kuntoilu on tehokas rentouttaja ja stressinpoistaja. En lähde vuorokautta pitemmälle matkalle ilman lenkki- tai salivaatteita. Toinen hyvä keino on livahtaa elokuviin ihan ex tempore, mielellään sateisena iltana. Yritän myös ehtiä soittaa kitaraa ainakin hetken ajan joka päivä. Se rentouttaa kummasti.
  2. Ota päiväunet. Löysin voimanokoset viitisentoista vuotta sitten. Ne virkistävät kummasti ja saavat aivot toimimaan hyvin. Mutta nokosten on oltava tarpeeksi lyhyet. 10–12 minuuttia on optimini, 15 minuuttia jo riskirajoilla. Nuorempana, kun oli univelkaa, saatoin nukkua liikaa. Sen seurauksena tylsistyin loppupäiväksi.
  3. Opettele stressinhallintaa. Yksi niksi esimerkiksi työstressin kitkemiseen on tämä: Nouki yksi tehtävä kerrallaan, tee se niin hyvin kuin pystyt äläkä sillä aikaa ajattele muita edessä olevia töitä. Jos käy niin, että jokin työ myöhästyy, pyydä anteeksi ja hyväksy nöyrästi se, että tässä en onnistunut.