Tiesitkö? Someraivon juuret ovat kaukana historiassa

Ota kuva oravasta ja jaa se somessa, niin saat kuulla kiusaavasi kameroinesi luontokappaletta. Postaa olevasi matkalla, sinut julistetaan ekohirviöksi. Kerro jonottavasi terveyskeskuksessa, ja haukut kääntyvät poliitikkoihin.

Sosiaalisessa mediassa joku on aina tuohtunut jostakin. Tämä juontaa siitä, että meillä on taipumus reagoida kielteiseen, moraalitajuamme koettelevaan informaatioon erityisen herkästi. Ihmisille on ollut hyödyllistä tunnistaa vikkelästi sosiaaliset uhat, kuten normien rikkojat ja petolliset lajitoverit.

Jotta pärjäisimme keskenämme, meille on kehittynyt tarve tarkkailla toisiamme. Matkimme yksilöitä, joita arvostamme. Opimme sääntöjä ja tapoja. Seuraamme, millaisesta käyttäytymisestä rangaistaan ja millaisesta palkitaan. Kehut kannustavat, moitteet jarruttavat.

Peukut palkitsevat

Tämä pätee myös sosiaaliseen mediaan. Tutkimusten mukaan ryhdymme julkaisemaan yhä useammin sisältöä, jota peukutetaan ja jaetaan – ja eniten jaetaan sisältöä, joka menee tunteisiin.

Meta, Google ja muut suuryritykset käyttävät tätä hyväkseen lietsoen suuttumusta. Somealustat on rakennettu niin, että mitä pöyristyttävämpi julkaisu on, sitä laajempi yleisö sen näkee – ja hiiltyy. Kiukkua lisää sekin, että tapaamme tulkita toistemme kommentit äkäisemmiksi kuin ne on edes tarkoitettu.

Kuohahduksia motivoi usein halu suojella oman ryhmän mainetta tai saada sille näkyvyyttä. Uskonnottomat harmistuvat koulujen joulukirkosta, lihansyöjät suivaantuvat kasvisruokapäivistä.

Haluamme myös osoittaa omistautumistamme. Ilkeitä kommentteja ei välttämättä ole edes tarkoitettu taholle, jota kritisoimme – vaan omillemme.

– Somen voima perustuu juuri tuohon, että omaa koettua ”erinomaisuutta” voi rummuttaa kaikille, jotka kuuluvat omaan porukkaan. Muutenhan kiukkuaan voisi purkaa yksinkertaisesti suoraan sen kohteelle, esimerkiksi sähköpostin tai muun pikaviestin avulla. Somessa siitä nimenomaan halutaan julkista, sanoo professori Lauri Nummenmaa valtakunnallisesta PET-keskuksesta. Hän tutkii tunteiden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen aivomekanismeja.

Trollien heiniä

Somessa raivo leviää helpommin kuin reaalimaailmassa.

– Digiympäristö on ensinnäkin laajempi, koska käyttäjiä voi olla miljardeja, Nummenmaa sanoo.

Reagointi onnistuu napin painalluksella, ja anonyymius madaltaa kynnystä.

Jotkut yllyttävät someraivoa tieten tahtoen. Trollit saattavat kylvää eripuraa poliittisista tai kaupallisista syistä; vaikuttaakseen vaaleihin tai edistääkseen jonkin yrityksen asiaa. Tavoitteena voi olla myös huomion hakeminen tai itsensä huvittaminen.

– Digiympäristö on öykkäreille turvallinen, kun kaikki istuvat näyttöpäätteidensä ääressä. Jos työpaikalla tai kaupungilla menee samaan tapaan aukomaan päätään, niin silloin on riski saada oikeasti köniinsä, Nummenmaa sanoo.

– Lisäksi kannattajat palkitsevat öykkäröinnistä tykkäyksillä. Some on siis otollinen alusta ihmisille, joilla on psykopaattisia piirteitä, koska he voivat häiriköidä netin turvassa ja saada vielä kehuja siitä.

Ikävää on, että jokaisen somekäyttäjän aivot ynnäävät peukkuja ja jakoja ja kuvittelevat, että ne heijastavat yleistä mielipidettä. Sitten siirrämme luulomme todellisuuteen.

Juttu on julkaistu Hyvän terveyden numerossa 6/2025. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.