Sanotaan, että nuori ottaa helpommin riskejä kuin aikuinen, mutta se pitää paikkansa vain tietyissä tilanteissa
Yleinen harhaluulo on, että nuoret ottavat riskejä ja tekevät typeryyksiä, koska eivät ymmärrä seurauksia.
Teinien aivoissa tapahtuu paljon rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia, ja ne ovat erilaiset kuin aikuisen tai pienen lapsen aivot.
– Niiden täytyykin olla erilaiset, koska niillä on aivan erityinen evolutiivinen tehtävä murrosiässä: saada lapsi itsenäistymään, lähtemään pois pesästä, kertoo tiedetoimittaja Kirsi Heikkinen.
Yleinen harhaluulo on, että nuoret ottavat riskejä ja tekevät typeryyksiä, koska eivät ymmärrä seurauksia. Heikkisen mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että looginen päättelykyky on aikuisen tasolla 16-vuotiaana. Joissakin asioissa nuoret välttävät riskejä jopa enemmän kuin aikuiset.
– Mutta kun tilanne on hot eli liian kuuma, teinin aivojärjestelmä brakaa: sosiaalinen paine vaikuttaa valtavasti ja ohittaa riskinhallinnan ja loogisen päättelyn.
Heikkinen kertoo esimerkin tutkija Laurence Steinbergin kokeesta, jossa niin nuoret kuin aikuiset ajoivat autoa, joka kuskin piti pysäyttää keltaisissa valoissa. Niin nuoret kuin aikuiset kuskit ajoivat fiksusti ajaessaan autoa yksin.
Mutta kun seuraksi pyydettiin kuskin kanssa saman ikäisiä ystäviä, nuoret päästelivät keltaisista läpi muiden yllyttämänä. Aikuisten ajotyyliin ikätovereiden mukanaolo ei vaikuttanut.
– Myös aivotutkimus vahvistaa, että teini ajattelee voimakkaasti sitä, mitä muut ajattelevat hänestä. Teinit tavallaan toimivat koko ajan niin kuin heillä olisi yleisö tekemisilleen.
Heikkinen kertoo, että ystävien suosio on nuorelle erittäin suuri motivaatiotekijä.
– Teineillä on kova mukautumisen tarve, he haluavat kuulua joukkoon, siksi ystävyyssuhteet korostuvat.
Kuuntele podcast Suplasta tai alla olevasta playerista:
Kirsi Heikkisen kasvatusvinkki:
Kyllä se sua rakastaa, vaikka se sua vihaa.