Pistoja ja kolkutusta
Kaikesta mahdollisesta syyllistyminen on ollut perinteisesti äitien juttu. Mistä isät potevat huonoa omatuntoa?
Tällä kertaa Max Grönholm on päättänyt olla tiukkana. Hän on sopinut Aavan, 3, kanssa, että ensin leikitään sisäleikkipuistossa kivasti ja sitten lähdetään ilman riitaa kotiin. Vaan kuinka käy? Lähteminen onkin Aavalle vaikeaa. Lopulta Max heltyy ja lahjoo lapsen lähtömielelle jäähilejuomalla.
Silloin se tuntuu: syyllisyyden pistos.
– Tiedän, että meidän vanhempien pitäisi vetää kasvatuksessa yhteistä linjaa. Ymmärrän, miksi se on tärkeää, mutta välillä vain haluan välttää turhaa draamaa, Max sanoo.
”Koen syyllisyyttä siitä, että pääsen lasten kanssa helpommalla.”
Äitien syyllistyminen on niin tuttu ilmiö, että sille on englanniksi vakiintunut napakka termi, mom guilt. Se tarkoittaa sitä, että äidit tuppaavat syyllistymään valinnoistaan, olivat ne mitä tahansa. Vastaavaa käsitettä ei ole, kun puhutaan isistä. Tuntevatko isät syyllisyyttä vanhemmuuden valinnoistaan? Onko sellaista kuin dad guilt olemassakaan?
Ainakin Max Grönholmille tunne on tuttu. Syyllisyyden aiheet vain ovat erilaisia kuin vaimolla.
– Koen usein syyllisyyttä siitä, että pääsen lasten kanssa helpommalla kuin Krista, Max sanoo.
Krista on enemmän lasten kanssa ja siksi Aavalle ja Aamokselle, 1, se arkisempi vanhempi. Lapset kiukuttelevat enemmän äidilleen, isänsä kanssa he pitävät hauskaa. Toisinaan Krista sanoo, että vaihtaisi mielellään rooleja.
– Äiti tuntuu olevan jonkinlainen roskasanko, johon lapset kaatavat ikävät tunteensa. Kunpa vain voisin helpottaa Kristan taakkaa, Max sanoo.
