Tutkimus: Perhe-elämä hioo vanhempien immuunijärjestelmiä lähemmäs toisiaan
Yhteiset haasteet, yhteinen vastustuskyky. Tutkimuksen mukaan vanhempien puolustusmekanismit muistuttavat toisiaan enemmän kuin identtisillä kaksosilla.
Voi kuulostaa oudolta, mutta näin on: perhe-elämä muuttaa immuunijärjestelmää niin, että se muokkautuu samankaltaiseksi kuin muilla saman katon alla asuvilla. Immuunijärjestelmä on kehon yksilöllinen puolustusmekanismi, jonka tehtävänä on torjua taudinaiheuttajia eli viruksia ja bakteereja – kuten esimerkiksi norovirusta tai flunssaa.
Belgialaisessa tutkimuksessa vertailtiin ihmisten puolustusjärjestelmien samankaltaisuutta. Jokaisen vastustuskyky rakentuu omanlaisekseen ja muokkautuu pitkin elämää esimerkiksi rokotusten ja sairastettujen tautien myötä, mutta myös asuinkumppanilla on tässä väliä. Tutkimuksessa selvisi, että yhdessä asuminen hioo yksilöiden puolustusmekanismeja niin, että ne lähentyvät toisiaan.
Perhe-elämä hitsaa immuunijärjestelmiä yhteen jopa niin tehokkaasti, että ne ovat yhteistä arkea elävillä vanhemmilla lähempänä toisiaan kuin identtisillä kaksosilla.Tutkimuksesta kirjoittaneen Fatherlyn mukaan aineistossa oli yhdessä asuvia aikuisia, joilla on pieniä lapsia. Tulosten perusteella ei siis voi sanoa, kuinka iso merkitys juuri yhteisillä lapsilla on verrattuna lapsettomiin pareihin, jotka asuvat yhdessä.
Yhteiset tavat, yhteiset pöpöt?
Syynä puolustusjärjestelmän muuttumiseen on se, että perheen sisällä myös elämäntavat alkavat muistuttaa toisiaan. Tämä koskee kuntoilu- ja ruokailutottumuksia mutta myös esimerkiksi kodin sisäilmaa ja ympäristön kemikaaleja. Näiden voi ajatella hioutuvan pariskunnilla vielä enemmän samankaltaisiksi yhteisten lasten myötä.
Tulokset vahvistavat tietoa siitä, että immuunijärjestelmä muokkautuu nerokkaasti vastaamaan juuri niihin haasteisiin, joita ympäristö sille heittää. Kokonaan toinen kysymys on, onko puolustusmekanismien samankaltaistuminen perheen sisällä hyvä vai huono juttu. Siihen tutkimus ei ota kantaa.
Jotakin lämmittävää kuitenkin on siinä ajatuksessa, että puolisot toimivat yhtenä rintamana, myös biologiassa.