Rentouttava tärinä ja meksikolaiset kuumat koivet – 11 asiaa, joita et tiennyt synnytyksestä

1. Tärinä rentouttaa

Mitä ihmettä – kesken synnytyksen vartalo alkaa täristä, eikä synnyttäjä voi tärinälle mitään. Tämä hallitsematon tutina saattaa jopa pelästyttää: mitä minulle tapahtuu?

Synnyttäjän vartalon ei-tahdonalainen tärinä on hyvin yleinen ilmiö. Itse asiassa kehon rentouttava tärinä on kaikille nisäkkäille yhteinen piirre. Kehon syvistä lihaskerroksista ja faskiasta lähtevän hienovaraisen tärinän tarkoitus on rentouttaa kehoa.

Tärinän avulla keho purkaa jännitystä ja kipua, ja siksi tärinälle kannattaa antautua. Jos synnyttäjästä kuitenkin tuntuu, että tärinää ei voi hallita tai se pelottaa, sitä voi helpottaa oikaisemalla jalat.

2. Tulipunaiset ja kuumat reidet

Joskus synnyttäjän reidet ja pakarat muuttuvat synnytyksen loppupuolella tulipunaisen kuumiksi ja polttaviksi. Tätä kutsutaan nimellä mexican hot legs eli meksikolaiset kuumat koivet.

Ilmiö ei ole vaarallinen, ja sen syy  on yksinkertainen: Supistusten aikana kohdun alueen verenkierto vilkastuu ja veri pakkautuu reisiin sekä lantion seudulle. Se taas johtaa siihen, että säärien ja nilkan alueen verenkierto on huonompaa, ja jalat ovat polvista alaspäin tavallista viileämmän tuntuiset.

3. Äidin ‘hormonicocktail’ auttaa hengittämään

Miksi ihmeessä synnytys sattuu niin paljon? Yksi syy on, että äidin synnytyksessä tuntema kipu välittää vauvalle ‘hormonicocktailin’, joka valmistaa vauvaa syntymään.

Hormonien tehtävä on esimerkiksi sulattaa vauvan ihon alta ruskeaa rasvaa energiaksi. Lisäksi hormonien vaikutuksesta keuhkorakkulat avautuvat, ja vauva voi synnyttyään hengittää.

Cocktailin mukanaan tuoma adrenaliini on myös luonnon keino laajentaa vauvan pupillit.

Cocktailin mukanaan tuoma adrenaliini on myös luonnon keino laajentaa vauvan pupillit. Pupillit pysyvät adrenaliinin avulla laajoina myös vauvan siirryttyä pimeästä kohdusta valoisaan maailmaan. Tämän on arveltu olevan luonnon tapa varmistaa, että vastasyntynyt näyttäisi vanhemmistaan mahdollisimman viehättävältä.

4.Hävisikö ajantaju?

Usein synnytyksen jälkeen äiti katsoo kelloa ja ihmettelee, että synnytinkö tosiaan näin pitkään.

Syy ajantajun katoamiseen löytyy oksitosiinista: Synnytys käynnistyy, kun vauvan pää painaa kohdunkaulaa. Kohdunkaulasta lähtee viesti aivolisäkkeelle tuottaa lisää oksitosiinia. Oksitosiini taas saa vauvan pään painumaan syvemmälle kohdunkauluaan – ja oravanpyörä on valmis! Tätä kutsutaan Fergusonin refleksiksi.

Äiti hyötyy tästä refleksistä, koska oksitosiini hävittää ajantajun. Synnyttäjä jaksaa kipua pitkäänkin, kun ei hahmota aikaa normaalilla tavalla.

5. Synnytyksen kivuliain hetki

Varsinkin avautumisvaiheen viimeiset hetket, juuri kun kohdunsuu on melkein auki, ovat usein haastavia. Tuota hetkeä kutsutaan siirtymävaiheeksi, ja se tuntuu synnyttäjästä usein kaaosmaiselta ja hyvin kipeältä.

Kovalla kivulla on kuitenkin tuossa hetkessä tarkoituksensa: se tuottaa adrenaliinia, joka terävöittää äidin ponnistusvaiheeseen, joka on usein synnytyksen eniten voimia vaativa vaihe.

Äidin adrenaliinipiikki antaa myös syntyvälle lapselle adrenaliinibuustauksen, jonka ansiosta syntyvä lapsi on virkeä.

6. Nyt on pakko ponnistaa!

Jossain vaiheessa synnytystä useimmille synnyttäjistä tulee kova tarve ponnistaa. Mutta mistä tuo pakonomainen tarve johtuu?

Tarve ponnistaa tulee, kun vauvan pää painaa lantion hermoja, myös G-pistettä. Jos äiti on puudutettu, ponnistustarvetta ei välttämättä tule, kun hermopaine ei tunnu.

Tarve ponnistaa tulee, kun vauvan pää painaa lantion hermoja, myös G-pistettä.

Äidille voi myös tulla FER, fetal ejection reflex. Se on kehon oma, pakonomainen refleksi, jossa kohtu työntää vauvaa voimakkaasti ulospäin. Se taas saattaa johtua siitä, että äidissä on iso määrä adrenaliinia, joka erittyy avautumisen loppuvaiheen kivun vuoksi. Kun vauva on tulossa ulos vatsasta tämän refleksin aiheuttamana, äiti ei voi pysäyttää sitä, vaikka haluaisi.

7. Ihmeellinen napanuora

Napanuora voi yllättää ulkonäöllään. Kierteisen napanuoran sisällä kulkee kolme verisuonta, ja sen ympärillä on paksu geelimäinen hyytelökerros, jota kutsutaan Whartonin hyytelöksi. Mutta miksi ihmeessä napanuora on niin kierteinen?

Napanuoran kierteisyydellä on tarkoitus: Vaikka sitä venyttäisi äärimmilleen, eivät kierteellä olevat verisuonet litisty, kuten tapahtuisi, jos suoni olisi suora. Kierteisyys siis suojaa vauvan hapen saantia.

8.  Vauvan raajat sinertävät

Vauvan kädet ja jalat ovat usein sinertävät heti synnytyksen jälkeen. Mutta toisin kuin vanhemmat usein päättelevät, se ei ole merkki hapenpuutteesta.

Syy sinertävyyteen on tämä: Synnytyksen aikana suurin osa hapekkaasta verestä, jonka vauva istukasta saa, kiertää sisäelinten kuten sydämen ja keuhkojen kautta. Vauvan elimistö tavallaan sulkee verenkiertoa kehon ääreisosista, sillä raajat kestävät vähän vähemmällä hapella. Näin luonto varmistaa, että vauvan tärkeimmät elimet kestävät synnytyksen. Ensihengityksen aikana vauvan verenkierto muuttuu, ja verta alkaa virrata käsiin ja jalkoihin normaalisti.

9. Kinan tehtävä on suojata ja liukastaa

Syntyessään vauva on valkoisen kinan peitossa. Sen tehtävä on liukastaa vauva, jotta hänen olisi helpompi tulla ulos synnytyksessä. Kina on myös fyysinen suoja bakteereita vastaan. Kinaa ei pidä pestä pois, sillä sen on tarkoitus imeytyä ihoon.

Kinaa ei pidä pestä pois, sillä sen on tarkoitus imeytyä ihoon.

10. Rintoja taputteleva vastasyntynyt

Heti synnyttyään vauva alkaa ryömiä rinnalle. Samalla vastasyntynyt alkaa tutkimusten mukaan taputella ja haroa äidin rintoja. Toimien tarkoituksena on levittää rintoihin lapsiveden tuoksua, joka auttaa vauvaa löytämään ruuan äärelle. Tämä edesauttaa imetyksen käynnistymistä, ja siksi äidin ei kannata mennä suihkuun ennen ensimmäistä imetystä.

Joka kerta kun vauva koskee äidin rintaa, äidin aivolisäkkeestä pirskahtaa oksitosiinia. Se vaikuttaa positiivisesti kiintymyssuhteen muodostumiseen ja vuorovaikutukseen.

11. Ihan isänsä näköinen!

Oletko muuten huomannut, että vastasyntynyt näyttää usein enemmän isältään kuin äidiltään? Tähän on syynsä: Luonnossa syntyvällä jälkeläisellä on enemmän uroksen piirteitä, jotta uros tunnistaa tulokkaan omakseen. Kuitenkin: vaikka lapsi ei olisi biologisesti oma, ihminen rakastuu lapsiinsa kyllä.