Kuva Shutterstock. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

Olen 38-vuotias naimisissa oleva mies. Perheeseen kuuluu pari ala-asteikäistä lasta. Parisuhteessa menee hyvin: on lämpöä ja rakkautta, halaamisia ja suudelmia. Ongelmamme on erilaiset toiveet seksistä. Minä haluaisin usein, vaimo kymmenen kertaa harvemmin
Olemme keskustelleet asiasta, mutta se tuntuu vain ahdistavan vaimoa. Tilanne on jatkunut jo parisen vuotta. Haluaisin mielelläni tyydyttää vaimon tarpeet, mutta kun niitä ei ole.
Olen syönyt kuukauden Vitex-siveydenpuunsiemenuutetta, jonka pitäisi vähentää seksuaalisuuttani. Lisäksi olen ollut kuukauden täydellisessä selibaatissa. Edelleen asia vaivaa ja luo jännitteitä välillemme. Kysymykseni onkin, että saanko seksuaaliset haluni sammumaan kokonaan ja sitä kautta tyytyväisen parisuhteen? Vai mikä auttaisi?
Dr. Louie

Vastaan ensiksi viimeiseen kysymykseesi: seksuaalisia haluja ei voi eikä missään tapauksessa kannata yrittää sammuttaa. Seksuaalielämän tyydyttävyydellä on nimittäin tutkimusten mukaan suuri merkitys parisuhteiden onnellisuudelle.

Kuvaat ongelmaanne erilaisina seksitoiveina. Sinä toivot enemmän seksiä ja vaimolle riittäisi kymmenen kertaa vähäisempi määrä. Se on iso ero toiveissa. Ongelmia lisää se, että asian käsittely herättää ahdistusta vaimossasi sekä luo jännitteitä välillenne. Tässä on mielestäni ongelman ydin.

Kaikki suhdetta vaivaavat asiat tulee saada keskusteluun ja mieluiten ratkaistaviksi.

Seksuaalisuus on ihmisen voimakkain vietti ja mikäli siihen liittyvät tarpeet jäävät tyydyttämättä liitossa, ne etsivät toisen tavan purkautua - vaikka kuinka yrittäisi hillitä omia halujaan. Tämän olen nähnyt lukemattomia kertoja paritapaamisissa. Mutta miten käsitellä tätä asiaa ilman että se muodostuu ahdistavaksi?

Ratkaisu on se, että asian käsittely viedään korkeammalle tasolle. Ei siis puhuta seksistä, vaan siitä, minkälainen teidän yhteinen unelmanne on. Mitä kaikkea haluatte kokea arjessa ja vapaa-ajallanne? Miten haluatte käsitellä ongelmia ja miten kehittyä myös yksilöinä? Ehkä tätä kautta vaimosikin uskaltautuisi kertomaan enemmän toiveistaan.

"Minkälainen teidän yhteinen unelmanne on?"

Yhteisestä unelmasta keskustelun tarkoitus on sitouttaa molemmat sen saavuttamiseen. Silloin on helpompi tehdä myönnytyksiä toiselle tärkeistä asioista, seksistäkin, kun ymmärtää niiden merkityksen kokonaisuudelle. Kun yhteinen lanka löytyy, vanhat ongelmat saattavat muuttua jopa kivoiksi puuhiksi.

Toki on hyvä muistaa, että kaikissa liitoissa on ikuisuusongelmia, joita ei pystytä koskaan täysin ratkaisemaan, mutta niistä ei muodostu enää riitoja, kun yhteys parin välillä on kunnossa.

Koska tilanne on jatkunut jo pari vuotta ja herättää jännitteitä, ehdottaisin, että aloittaisitte yhteisen unelman tavoittelemisen tunnesuuntautuneen pariterapeutin kanssa. Ehkä voisitte vaikka hankkia tätä käsittelevän kirjan ensin. Hyvää luettavaa on esimerkiksi Sue Johnsonin

Kunpa sinut tuntisin paremmin. Tunnekeskeistä pariterapiaa voi kokeilla Väestöliiton nettikurssilla Tunnekeskeinen parisuhdekurssi (www.vaestoliitto.fi).
Parisuhdedraamojen sijaan voisitte ehkä katsoa jotain romanttista ja seksikästä komediaa, kuten Kun Harry tapasi Sallyn (1989) tai Rakkautta vain (2003). Tai jotain intohimoista, kuten In the Mood for Love (2000) tai 9 1/2 viikkoa (1986). Pääsia on, että löydätte jotain teitä yhdistävää tekemistä ja sitä kautta saatte yhteyden toisiinne. Sen jälkeen keskustelun aloittaminen unelmista on helpompaa.



Näin eteenpäin

 

  • yrittäkää saavuttaa yhteisymmärrys siitä, että teillä on ongelma.
  • älkää yrittäkö ratkaista sitä heti, vaan käykää pariterapiassa puhumassa siitä.
  • tutustukaa tunnekeskeiseen pariterapiaan.
  • aloittakaa unelmanne toteuttaminen vaikka yhteisillä leffailloilla.

Mikael Saarinen

psykologi ja psykoterapeutti

Kysy psykologilta

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.