laboratoriokokeet, kolesteroli, verenpaine, sokerirasitus
Kuva Shutterstock

Ennaltaehkäisy on parasta terveydenhoitoa. Mutta tarvitseeko oireettoman syynätä maksa-arvojaan tai syöpäriskiään – ja voiko terveyttään tarkkailla liikaa?

Mittariin tulee viisikymmentä vuotta, enkä tiedä kolesterolilukemiani. Serkullani todettiin diabetes, pitäisikö minunkin mittauttaa verensokerit?

Oman terveyden tarkkailu on koko ajan helpompaa. Yhä useampia arvoja voi mitata kotitesteillä, ja tieto sairauksien riskitekijöistä lisääntyy vauhdilla. Innokkain käy varmuuden vuoksi vuosittain koko kehon läpivalaisussa, toiselle jo verenpaineen mittaaminen on kauhistus sairauksien pelon vuoksi.

Perusterve pärjää onneksi pitkälle ilman mittauksia. Yleislääketieteen tohtori Osmo Saarelman mukaan on harvinaista, että oireettomalta paljastuisi terveystarkastuksessa tai laboratoriokokeissa yllättäviä, piileviä sairauksia. Poikkeuksia ovat syöpäseulonnat.

– Terveen ihmisen summittainen tarkastaminen on melko lailla hyödytöntä lukuun ottamatta muutamia peruskokeita, kuten kolesterolimittausta — ja siinäkin riittää mittaus kerran elämässä, jos lukema on hyvä.

Kolesteroli ja verenpaine selville

Viimeistään keski-iässä oireettomankin on silti syytä selvittää muutamia arvoja. Nelikymppisenä kannattaa tarkistuttaa kolesteroli. Jos ei omista verenpainemittaria, voi käydä terveysaseman mittauspisteessä. Korkeisiin lukemiin on hyvä puuttua ajoissa. Jos taas on siunattu ihanteellisilla arvoilla, voi huokaista helpotuksesta ja unohtaa mittailut vuosiksi.

Keskustelussa vilahtelevat välillä muutkin arvot. Ehkä yleisimpiä pohdinnan aiheita on se, pitäisikö tulehdusarvot eli lasko tai CRP silloin tällöin tarkistaa.

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan kohonnut CRP voi kieliä sepelvaltimotaudin riskistä vielä korkeaa kolesteroliakin vahvemmin. Saarelman mielestä tämä ei vielä tarkoita, että CRP-arvoa kannattaisi seuloa varmuuden vuoksi. Kohonnut lukema kyllä kertoo kehon tulehdustilasta mutta ei erittele, jyllääkö kehossa kasvain, allergia vai virtsatietulehdus. Terveelle CRP ei siis kerro juuri mitään.

– Jos pelkää sydäntauteja, on hyödyllisempää tutkailla tupakointiaan ja ruokavaliotaan. Hyvä keino on rajoittaa punaisen lihan syöntiä ja tarkistaa, että käyttää riittävästi pehmeitä rasvoja. Hampaistakin kannattaa huolehtia: suun terveys on todistetusti yhteydessä sydäntautiriskiin.

Paastoverensokerin mittaaminen taas sijoittuu välimaastoon: sen voi tarkistuttaa, jos epäilee diabetesta.

– Tosin tällöinkin hyödyllisempää on täyttää riskilaskuri Diabetesliiton sivuilla (diabetes.fi) tai tehdä sähköinen terveystarkastus, jos kuntasi sellaisen tarjoaa. Jos saa korkeat lukemat, verensokeri kannattaa vielä tarkistaa laboratoriossa.

Saarelma painottaa, ettei perusterveen pitäisi pohtia sairauksien ennaltaehkäisyä yksittäisten veriarvojen tai kokeiden kautta. Keho on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kotitestejä vain harkiten

Laktoosi-intoleranssi, PSA, virtsatietulehdus... Apteekkien kotitestivalikoima laajenee kaiken aikaa. Diabeetikolle verensokerin mittaaminen päivittäin on välttämätöntä, mutta perusterveelle Saarelma ei suosittele kotitestejä paria poikkeusta lukuun ottamatta.

– Jos on ollut suojaamattomassa yhdynnässä, klamydiatesti voi olla aiheellinen, sillä sairaus on usein oireeton. Ja toki keliakiakokeen voi ostaa, jos huomaa viljansyöntiin liittyviä suolisto-oireita, kuten vatsakipua tai ripulia.

Jopa kolesterolia voi mitata kotitestillä. Edullisimpien testien heikkous on se, että ne kuvaavat kokonaislukemaa eivätkä erittele hyvää ja huonoa kolesterolia. Siksi ne eivät kerro rasva-arvoista koko totuutta.

– Varsinkin naisilla kokonaiskolesteroli voi olla reippaastikin yli suositusrajan eli viiden tai kuuden, jos hyvän eli HDL-kolesterolin taso on korkea. Omatestauslaitteet, joka erittelevät LDL-ja HDL-kolesterolin, maksavat satoja euroja. Silloin herää kysymys, miksei voisi käydä kerran viidessä vuodessa mittauttamassa kolesteroliaan vaikkapa terveyskeskuksessa.

Kotitestien suurin pulma on  väärintulkinta.

Asiantuntija ei ole vierellä kommentoimassa tuloksia. Jos vaikkapa klamydiatestistä saa negatiivisen tuloksen, se ei silti sulje sairauden mahdollisuutta pois.

Yksi on kuitenkin varmaa: jos vaihtoehtoina on turvautua joko oireiden googlettamiseen tai kotitestiin, jälkimmäinen on pienempi paha. Kotitestistä tulokseksi saa ainakin suhteellisen luotettavan ja yksiselitteisen lukeman.

Vitamiinimittauksista terveyttä?

Joidenkin tuoreiden tutkimusten mukaan veren alhainen D-vitamiinipitoisuus kielii osteoporoosiriskistä. Samasta syystä lääkäri saattaa määrätä testeihin, joissa selvitetään veren D-vitamiinipitoisuutta.

Puutosepäily on saanut monet oireettomatkin hakeutumaan laboratorioon. Saarelma ei kuitenkaan näe syytä siihen, miksi terveen pitäisi käydä omin päin tarkistuttamassa vitamiinitasot.

– Suomessa pitäisi joka tapauksessa huolehtia riittävästä D-vitamiinin saannista ympäri vuoden. Jos ulkoilee kohtuudella, kesät voi olla D-vitamiinin suhteen huoletta ja talvisin ottaa 10 mikrogramman vitamiinilisän päivittäin, Saarelma sanoo.

Vitamiinitestien kanssa samaan kategoriaan kuuluvat hivenainetestit, joita on markkinoitu ratkaisuksi esimerkiksi jatkuvaan uupumukseen. Varsinaiset imeytymishäiriöt ovat kuitenkin harvinaisia. Usein epämääräiset oireet selittyvät muilla syillä, kuten huonolla nukkumisella, stressillä, ruokavaliolla tai jopa vuodenajalla. Testejä kannattaa harkita vasta siinä vaiheessa, kun elintapamuutokset eivät pure.

Syynää lähisuvun sairaudet

Jos mielii terveyttä ja pitkää ikää, pitääkö koluta läpi oman suvun sairaushistoria? Saarelman mukaan ei ole tarpeen mennä useiden sukupolvien taakse. Riittää, kun käy läpi lähisukulaisten perinnölliset sairaudet.

– Esimerkiksi sydämen johtoratahäiriöistä johtuvat äkkikuolemat ovat olleet paljon esillä. Ne ovat kuitenkin erittäin harvinaisia. Jos äkkikuolemia on sattunut suvussa, kannattaa mieluummin hakeutua lääkäriin kuin tuijotella sukutaulua.

Syöpätutkija Päivi Peltomäki neuvoo laatimaan sukupuun, jos perinnölliset taudit huolettavat. Sukupuussa saisi näkyä ainakin kolme polvea, eli ensimmäisen ja toisen asteen sukulaiset isovanhempiin, setiin ja täteihin saakka. Jotkin taudit hyppivät yhden tai kahden sukupolven yli, joten pelkkä vanhempien sairaushistoria ei kerro koko totuutta.

Liian hätiköityjä johtopäätöksiä ei kuitenkaan kannata tehdä. Vaikka bongaisi lähisuvusta kaksi samanlaista sairastapausta, oma riski ei silti välttämättä ole suuri.

– Esimerkiksi paksusuolen syövistä vain muutama prosentti on selkeästi perinnöllisiä. Vaikka syöpiä esiintyisi suvussa paljon, se ei aina tarkoita, että suvussa kulkisi sairaudelle altistava geenimuunnos. Varsinkaan, jos perhepiirissä on ollut useita eri syöpätyyppejä.

Vahvempi viite perinnöllisyydestä on, jos sairastuneet ovat poikkeuksellisen nuoria. Useampi ennen keski-ikää puhjennut muistisairaus tai sydäninfarkti on jo hyvä syy tutkia sukupuu tavallista tarkemmin.

– Jos lähisuvussa esimerkiksi on tullut sydäninfarkteja alle 50-vuotiaille, se kielii jo aika vahvasti hyperkolesterolemiasta, eli perinnöllisestä, normaalia suuremmasta veren kolesterolitasosta. Silloin voi olla syytä aloittaa kolesterolilääkitys, vaikka sille ei muuten olisi tarvetta, Osmo Saarelma kertoo.

Peili on paras mittari

Ei ole yhtä vastausta siihen, milloin terveydestä huolehtiminen menee liiallisuuksiin. Pakkomielteinen kehon tuntemusten tarkkailu ei kuitenkaan ole normaalia. Silloin ensimmäinen, kymmenes tai edes sadas terveystarkastus ei helpota oloa, vaan tärkeintä olisi puuttua psyykkiseen ongelmaan taustalla.

Toinen ääripää ovat ne, jotka tietävät hyvin, että tipaton tai tumppaaminen tekisi terää, mutta pitävät silti tiukasti kiinni paheistaan.

– Jotkut käyttävät reippaasti alkoholia ja pyytävät lähetettä maksakokeisiin testatakseen, vieläkö elimistö kestää juomista. Siinä kohtaa lähdetään liikkeelle täysin väärästä päästä.

Terveystarkastus voi olla myös kannustin, jos elintavoissa on petrattavaa.

Pohjalla vain pitää olla valmius muuttaa elintapojaan.

– Ei juuri hyödytä, jos terveydenhoitaja tai lääkäri paasaa alkoholinkäytön vähentämisestä ja tupakoinnin lopettamisesta ja potilas vain nyökyttelee ja lähtee pois.

Osmo Saarelman mukaan eniten terveitä vuosia tuo oma-aloitteinen hyvinvoinnin tarkkailu. Tapojen tuunaaminen terveellisemmiksi ehkäisee kaikkia kansantauteja, eikä siihen tarvita lääkärikäyntejä tai testejä.

– Olen tavannut sanoa potilaille, että paras terveystarkastus on peili. Tietyt asiat kannattaa ”mitata” mielessä joka päivä. Niitä ovat paino, tupakointi, alkoholin käyttö, punaisen lihan syönti, liikunta, nukkuminen, stressinhallinta ja onnellisuus.

Veli-Jussi jalkanen

Kertooko terveystesti miten voit?

Ilman muuta kannattaa ottaa ja otattaa testejä. Mikään ei maksa niin paljon kuin sairastaminen tai huonokuntoisuus ja raihnaisuus. Heikentyvät arvot kannustavat elintapamuutoksiin ennenkuin salakavalasti etenevät sairaudet puhkeavat. Silloin ollaan jo myöhässä. Kotíin kannattaa ostaa paras mahdollinen pissatesti josta saa jo 12 arvoa. Tärkeä verenpainemittari on halpa. Unen laadun mittaamiseen on myös halpoja mittareita. Myös ns. terveen mutta ylipainoisen kannattaa ostaa verensokerimittari ja...
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Lihavuusleikkaus on vaativa operaatio, joka ei sovi kaikille eikä tee hoikaksi ketään. Terveys paranee mutta ei ilman elintapojen pysyvää muutosta.

Yksikään vaikeasti ylipainoinen ei ole lihonut yhdessä yössä. Takana on tavallisesti vuosikausien taistelu painon kanssa: kymmeniä kokeiltuja laihdutuskuureja, kesken lopahtaneita urheiluharrastuksia, lukemattomia lupauksia syömistapojen parantamisesta. Joskus joku dieetti on onnistunutkin ja olo on ollut hetken kevyempi, kunnes karistetut kilot ovat taas tulleet takaisin. Kilojen kylkiäisenä monelle lihavalle on kertynyt myös liitännäissairauksia, kuten kakkostyypin diabetes, verenpainetauti tai uniapnea.

Kun kaikki konstit hoikistumiseen on jo kokeiltu, moni tulee miettineeksi lihavuusleikkausta. Voisiko se olla keino, jolla pääsisi eroon läskeistä ja laihdutuskierteestä lopullisesti?

– Voi, nyökkää gastrokirurgi Pipsa Peromaa-Haavisto.

– Laihtumisen tulokset ovat hyvät niillä, joille leikkaus sopii.

Mahalaukun ohi

Pipsa Peromaa-Haavisto tekee lihavuusleikkauksia Tampereella Hatanpään sairaalassa. Nykyään Suomessa käytettävistä leikkausmenetelmistä yleisin on mahalaukun ohitusleikkaus, joka tehdään tähystämällä.

Ohitusleikkauksessa mahalaukun yläosasta erotetaan pieni, noin puolen desilitran vetoinen pussi, joka toimii uutena mahalaukkuna. Tähän pikkumahaan yhdistetään ohutsuoli. Seurauksena on, että syöty ruoka ohittaa suurimman osan mahalaukusta ja 1,5 metrin verran ohutsuolta, jolloin vain pieni osa ruoasta pääsee imeytymään.

Kylläisyyden tunne tulee nopeasti, sillä leikkaus muuttaa muun muassa ruoansulatukseen vaikuttavien hormonien pitoisuuksia.

– Moni sanoo, ettei enää tunne nälkää kuten ennen. Eräskin potilas kysyi, olemmeko leikanneet hänen aivojaan, kun ei enää tee mieli mässäillä, Peromaa-Haavisto sanoo.

Lihomisen tiedetään muuttavan aivojen rakennetta ja aineenvaihduntaa niin, että syöjän on yhä vaikeampi hillitä herkutteluhaluaan. Uudet aivotutkimukset vahvistavat, että lihavuusleikkaus tervehdyttää myös näitä ruokahalun säätelyyn osallistuvia hermoverkkoja ja kylläisyyden tunne saavutetaan aiemmin.

Yksi peruna ja lihapulla

Herkuttelulle saakin jättää hyvästit, sillä leikkauksen jäljiltä mahaan mahtuu kerralla vain minimimäärä ruokaa: esimerkiksi pari desiä keittoa ja pala leipää tai yksi peruna, lihapulla ja pari ruusukaalia. Koska ruoka ei enää takaa kaikkia elimistön tarvitsemia rakennusaineita, loppuelämä on käytettävä monivitamiin-, D-vitamiini-, B12-vitamiini- ja kalsiumvalmisteita.

Elintavat ja ruokarytmi muuttuvat pysyvästi. Arki pitää rakentaa uusiksi, sillä ravintoa on saatava neljän tunnin välein mutta pikkuruisina annoksina. Töihin pitää ottaa eväät. Alkoholin käyttöä ei suositella lainkaan. Leikkauksen jäljiltä alkoholi imeytyy herkemmin, jolloin vaikutus voi olla arvaamaton. Tyhjät kalorit myös täyttävät pikkuvatsan hetkessä.

Uudet, kurinalaiset vaatimukset voivat olla henkisesti iso muutos.

– Jos on ennen leikkausta tottunut napostelemaan joka ilta jotain, pitää keksiä muita nautintoja. Myös minäkuva pitää rakentaa uudestaan, Pipsa Peromaa-Haavisto sanoo.

Lohtusyöjää ei leikata

Kriteerit leikkaukseen pääsemiselle ovat tiukat. Painoindeksin tulee olla terveellä yli 40 ja liitännäissairauksia omaavalla yli 35, mikä vastaa vaikeaa tai sairaalloista lihavuutta, 170-senttisellä yli sataa kiloa.

Syömishäiriö on leikkaukselle este eikä leikkausta suositella myöskään lohtusyöjille. Sillä jos syömisen motiivi on esimerkiksi ahdistuksen tai surun hoitaminen, ei leikkaus ole oikea hoitomuoto.

Vaikka kriteerit täyttäisikin, pitää käydä läpi pitkä hoitopolku. Ensin on tavattava terveyskeskus- tai työterveyslääkäri, jonka kanssa aloitetaan suunnitelmallinen laihdutus. Se tarkoittaa esimerkiksi laihdutusryhmiin osallistumista tai laihdutuslääkkeiden käyttöä. Jos kilojen karistaminen ei näillä keinoilla onnistu, lihavuusleikkaukseen haluava ohjataan edelleen sisätautilääkärille. Tämä varmistaa, että potilas on sopiva leikkaukseen ja tekee lähetteen ravitsemusterapeutille.

Laihdutus ennen leikkausta

Ravitsemusterapeutti kertoo tulevista ruokailutavoista ja valmentaa potilaan leikkausta edeltävälle tiukalle dieetille. Tarkoituksena on tiputtaa painoa nopeasti lyhyessä ajassa.

– Laihtuminen ennen leikkausta lisää turvallisuutta, sillä rasva vähenee maksasta ja vatsaontelosta. Tämä parantaa näkyvyyttä leikkausalueella, sillä maksa sijaitsee osittain mahalaukun päällä, Peromaa-Haavisto sanoo.

Vasta tämän jälkeen on edessä kirurgin tapaaminen. Hän käy läpi leikkauksen kulun ja kertoo mahdollisista komplikaatioista ja toipumisesta. Vielä tässäkin vaiheessa leikkaus saatetaan perua, jos potilas ei ole laihtunut riittävästi.

– Tällöin otetaan aikalisä. Ellei pysty pudottamaan painoa ennen leikkausta, se on usein merkki siitä, etteivät terveelliset elintavat onnistu leikkauksen jälkeenkään.

Parantaa sairauksia

Vuosittain noin tuhat ylipainoista käy lihavuusleikkauksessa, joka kustannetaan julkisin varoin. Leikkauksia tehdään myös yksityisesti. Potilaista vain harva on perusterve: jopa 90 prosentilla on jokin lihavuuden liitännäissairaus, kuten aikuisiän diabetes, verenpainetauti, uniapnea tai nivelrikko.

Sairauksien suurta määrää selittää potilaiden keski-ikä: se on 48 vuotta, Pipsa Peromaa-Haaviston mielestä aivan liian korkea.

– Mitä pidempään ylipainon kanssa elää, sitä todennäköisemmin tulee liitännäissairauksia. Jos vaikeasti lihava leikattaisiin ennen kuin sokeriarvot alkavat nousta, diabeteksen puhkeaminen voitaisiin usein estää. Ihminen pysyisi työkykyisenä ja terveempänä pidempään.

Jos sairaus on jo ehtinyt puhjeta, se joko paranee laihtumisen myötä tai ainakin oireet helpottavat, jolloin lääkkeitä tarvitaan vähemmän ja harvemmin.

– Lihavuusleikatuista jopa 70 prosentilla on uniapnea. Leikkauksen myötä se paranee 92—100 prosentilla.

Lisää terveitä vuosia

Miksi yhteiskunnan tulisi kustantaa se, jos ihminen on syönyt itsensä ylipainoiseksi ja sairaaksi?

Lihavuusleikkauksia on helppo kritisoida, mutta lääkärin mukaan asia ei ole näin yksinkertainen.

– Totta kyllä, lihavuus on usein itse aiheutettua. Mutta toisille painonhallinta on vaikeampaa. Sitä paitsi hoidamme julkisella puolella myös tupakoitsijoiden keuhkosyövät ja alkoholistien haimatulehdukset.

On tutkittu, että lihavuusleikkaus maksaa itsensä takaisin noin kuudessa vuodessa, kun potilaiden terveet vuodet lisääntyvät, eläkkeelle jäädään myöhemmin eikä liitännäissairauksien hoitoon mene niin paljon rahaa.

Hyvästit herkuttelulle

Kaikissa leikkauksissa, myös lihavuusleikkauksissa on riskinsä. Leikkausalueelle voi tulla verenvuotoa tai tulehdus, mikä saattaa johtaa uusintaleikkaukseen. Sadasta leikatusta keskimäärin kaksi joutuu uusintaleikkaukseen.

Leikkauksen jälkeen voi olla pahoinvointia, ruoansulatusongelmia tai oksentelua. Tilaa kutsutaan dumpingoireyhtymäksi, joka johtuu usein liiasta tai liian nopeasta syömisestä. Oireilua pahentaa rasvainen ja sokeripitoinen ruoka.

– Syöminen leikkauksen jälkeen pitää aloittaa varovasti liemiruoalla. Syödessä ei saisi juoda, sillä neste voi täyttää mahalaukkua liikaa. Huono olo ohjaa ruokailutottumuksia parempaan suuntaan, Peromaa-Haavisto sanoo.

Vakavat haitat ovat harvinaisia. Leikkauskuolleisuus on 0,16 prosenttia, mikä on alhaisempi kuin sappileikkauksissa. Lihavilla potilailla, joita ei leikata, kuolleisuus on pitkäaikaisseurannassa selvästi korkeampi.

Tulos voi olla pettymys

Aina paino ei tipu toivotulla tavalla, mistä seuraa pettymys. Tai vaikka tippuisikin, hoikentuminen ei tuokaan onnea, kuten ehkä kuvitteli.

– Osalle tulee psyykkisiä ongelmia, kun seuraamukset eivät olekaan sitä, mitä on toivonut. Vaikka keskimääräinen laihtuminen on 40 kiloa, lihavuusleikkaus ei ole sama kuin rasvaimu. Se ei tarkoita, että potilas tulee laihana takaisin. Sanonkin aina, että lihavuusleikkaus ei ole kauneus- vaan terveyskirurgiaa.

Ulkonäkö voi muuttua myös epämiellyttävällä tavalla. Jos kehosta poistetaan 40 kiloa läskiä, jäljelle jää roikkuva nahka. Kroppa roikkuu, hölskyy ja heiluu. Iho menee poimuille, hautuu rikki ja voi tulehtua pahasti.

Tällöin edessä on uusi leikkaus. Jos roikkuvasta vatsan alueen ihosta on selkeää haittaa, korjausleikkaus tehdään julkisella puolella.

Käsivarsien, reisien ja rintojen ihon roikkuminen taas katsotaan kosmeettiseksi haitaksi, joka on yleensä kustannettava itse.

Voiko lihoa uudestaan?

Vaikka lihavuusleikkaus olisi mennyt nappiin, hoikempi tulevaisuus ei tule annettuna.

Terveitä elämäntapoja pitää jatkaa koko loppuikä. Jos näin ei tee vaan syö jatkuvasti vähän enemmän kuin pitäisi, pienikin mahalaukku venyy. Sinne mahtuu enemmän ruokaa, jolloin tulee taas syötyä vähän liikaa. Seurauksena on kierre.

– Kaksi vuotta on kriittinen aika, jonka kuluessa uudet elämäntavat pitää omaksua. Esimerkiksi napostelu pitää jättää, koska silloin päivittäinen kalorintarve ylittyy helposti, Pipsa Peromaa-Haavisto sanoo. ■

-

Asiantuntija: gastrokirurgi Pipsa Peromaa-Haavisto Tays Hatanpään sairaala, Tampere.

LEIKATUN RUOKAPÄIVÄ

aamiainen 1 dl puuroa + 1 dl rasvatonta maitoa

välipala Välipalarahka + kahvi tai tee.

lounas 2 dl keittoa ja leivänviipale

välipalat 1 pieni voileipä tai 1—2korppua tai smoothietai 1 hedelmä + kahvi tai tee.

päivällinen 1/2 porsaankyljystä, 1 pieni peruna+kastiketta, 2—3 ruusukaalia

iltapala 1 viipale leipää + ohuelti margariinia + vähärasvainen leikkele

Päivittäin otettava monivitamiini-, D-vitamiini-, B12-vitamiini- ja kalsiumvalmiste.

Juomat on parempi nauttia aterioiden välillä, sillä neste täyttää pienen mahalaukun.

Vierailija

Lihavuusleikkaus mullistaa elämän

"Kun kaikki konstit hoikistumiseen on jo kokeiltu..." Mutta kun kaikea ei ole kokeiltu! Vähähiilihydraattista ruokavaliota ei ole kokeiltu, vaikka se on tutkitusti tehokkain tapa laihduttaa ja pysyä normipainossa koska sitä on helppo noudattaa elämätapana (ei tarvitse laskea kaloreita). On epäeettistä leikellä tervettä elintä, jos ko keinoa ei ole kokeiltu. Tuore tutkimus kertoo vähähiilihydraattisen dieetin tehosta: https://link.springer.com/article/10.1007%2Fs13300-018-0373-9 Hoitotyhmässä...
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen 35-vuotias kolmen lapsen äiti. Kuukautiseni ovat olleet aina kellontarkat, mutta nyt olen kärsinyt jo noin vuoden ajan epäsäännöllisistä ja runsastuneista kuukautisista. Kierron pituus vaihtelee 23 ja 31 päivän välillä. Viimeaikoina on ollut myös yhdynnänjälkeisiä vuotoja. Olen käynyt sekä yksityisellä että julkisella puolella gynekologilla, mutta asiaani ei oikein kukaan ota hoitaakseen kokonaisuutena vaan lääkärit aina keskittyvät akuuteimpaan oireeseen. Alavatsan ultraäänitutkimus, papa ja muut laboratoriokokeet ovat olleet normaalit. Kysymykseni onkin, eikö tälle voi tehdä mitään? Gynekologin mukaan munasarjani eivät näytä vaihdevuosia lähestyviltä, mutta voiko kyseessä olla silti jollain tavalla hiipuva hormonitoiminta?

KYSYJÄN ongelmana ovat runsastuneet kuukautiset, yhdynnän jälkeinen vuoto sekä vähän epäsäännöllistynyt kuukautiskierto. Hän ei kerro, millainen raskauden ehkäisymenetelmä on käytössä, vai onko raskaus toiveissa. Muutoksia kuukautisiin voivat aiheuttaa niin yleissairaudet tai esimerkiksi painon nopeat muutokset, mutta oletan, että tällaisia syitä ei ole taustalla.

Kuukautiskierron normaali pituus on 23–35 vrk. Kierron pituus lasketaan vuodon alkupäivästä seuraavan vuodon alkuun. Useimmilla naisilla kuukautiskierron pituus vaihtelee muutamien päivien, jopa viikon puitteissa, ja tällaista vaihtelua voi pitää normaalina.

Kysyjän tilanteessa kuukautiskierron vaihtelu ei sinänsä ole huolestuttavaa.

Hiipuvaan munasarjatoimintaan liittyy joskus kierron lyheneminen. Tämän ns. premenopausaalisen siirtymävaiheen katsotaan alkavan keskimäärin 5–10 vuotta ennen menopaussia.

Gynekologi on ilmeisesti tarkastellut munasarjojen rakennetta ultraäänitutkimuksen avulla ja nähnyt munasarjoissa normaalin määrän pieniä munarakkulan alkuja. Hiipuvasta munasarjatoiminnasta ei tällä perusteella ole kyse.

Kuukautisten runsastumisen ja välivuotojen taustalla voi olla erilaisia gynekologisia syitä. Välivuotojen taustalla voivat olla gynekologiset tulehdukset tai kohdun sairaudet, kuten myoomat tai polyypit. Endometrioosi ja adenomyoosi voivat aiheuttaa kipujen lisäksi välivuotoja ja kuukautisiin liittyvää tiputteluvuotoa. Gynekologisen tutkimuksen ja huolellisen emättimen kautta tehdyn ultraäänitutkimuksen pitäisi kuitenkin paljastaa nämä syyt.

 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.