rytmihäiriö, syke, verenpaine
Kuva Shutterstock

Kun tuntee verenpaineen nostattajat ja rauhoittajat, pärjää jo pitkälle omilla hoitokeinoilla.

Suola on verenpaineen ykkösnostattaja

Suolaa vähentämällä saavuttaa jopa suuremman hyödyn kuin yhdellä verenpainelääkkeellä.

Nykyihmisten säätelyjärjestelmät ovat kivikautisella tasolla. Metsästäjä-keräilijät eivät lisänneet ruokaan suolaa, se vähä mitä he saivat, oli syömisissä luonnostaan. Pieni määrä natriumia on välttämätöntä elimistön hyvinvoinnille, mutta 1,5 grammaa vuorokaudessa riittää — eikä siihen tarvita lainkaan lisättyä ruokasuolaa. Suolasuositus ei ole aivan yhtä niukka, aikuinen saisi syödä päivässä teelusikallisen, 5 grammaa.

Suola kerää nestettä, jolloin myös elimistössä kiertävän veren määrä kasvaa. Sydän joutuu tekemään olan takaa töitä saadakseen veren liikkeelle. Verenpaineen nousulla sydän pyrkii korjaamaan tilanteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suuri osa suolasta on piilossa: valmisruoissa, ravintolaruoissa, leivissä, leikkeleissä ja lihajalosteissa. Avuksi kaupassa voi ottaa pakkausmerkinnät, kuten ”vähäsuolainen”, ”suolaa vähennetty” tai sydänmerkki. Runsassuolaiseksi mainitut tuotteet kannattaa jättää hyllyyn.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suolakuormaa vähentää helposti myös leipomalla itse.

Suu tottuu uudenmakuiseen ruokaan muutamassa kuukaudessa.

Kun suolaa vähentää, verenpaine laskee jo parissa viikossa. Onnistuessaan yläpaineen saa laskemaan keskimäärin seitsemän pykälää ja alapaineen neljä, mutta joillakin jopa enemmän. Mikään verenpainelääke yksistään ei pysty samaan! Suola on verenpaineen ykkösnostattaja.

Nautintoaineet vaikuttavat kaikkien paineisiin

Alkoholia suositellaan korkeintaan annos tai kaksi päivässä (yksi annos on pullo keskiolutta, 12 cl viiniä tai 4 cl väkeviä). Viikonloppujuhlijat ovat tuttuja lääkäreille: paineet pysyvät koholla alkuviikon, vaikka arkena ei joisi yhtään alkoholia.

Tupakka on suurin yksittäinen sydänsairauksien vaaran lisääjä. Jokainen tupakka nostaa verenpainetta.

Kahvi ei aiheuta pysyvää verenpaineen nousua, mutta aamun ensimmäinen kupillinen voi näkyä verenpaineen mittauksessa.

Pussillinen lakritsia voi nostaa verenpainetta

Osa reagoi jo pieneen määrään lakritsihappoa. Jos verenpaine on korkealla hoidosta huolimatta, syyksi saattaa paljastua himo salmiakkiin tai lakritsiin.

Syyllinen on lakritsihappo, joka jää majailemaan munuaisiin ja kerää elimistöön suolaa ja nestettä.

Lakritsihapon vaikutus verenpaineeseen on yksilöllinen, siksi sille ei ole asetettu turvarajaa. Joillakin pussillinen lakua saattaa nostaa paineet pilviin viikoiksi.

Lakritsihappoa on kaikissa mustissa karkeissa: lakritsissa, salmiakissa ja salmiakkipurkassa. Lakritsiuutteella maustetaan myös teetä ja alkoholijuomia.

Luontaistuotehyllylläkin kannattaa olla tarkkana. Musta herkku voi laukaista rytmihäiriöitä ja migreenin kaltaista päänsärkyä eli lakritsioireyhtymän.

Tahdin löysääminen rentouttaa verisuonetkin

Rentoutumista ja turhista murheista irrottautumista kannattaa harjoitella. Leppoistaminen laskee verenpainetta.

Jatkuvasti kohollaan olevat paineet ovat rasitus verisuonille, joiden seinämät alkavat paksuntua. Kun suonet käyvät ahtaiksi, sydämen on tehtävä enemmän töitä saadakseen hapen ja ravinteet kiertämään. Seurauksena on, että sydämen vasemman kammion lihakset alkavat paksuuntua.

Kova stressi tai suru voi nostaa verenpainetta hetkellisesti, mutta vaikutus laimenee, kun elämä rauhoittuu. Vuosia jatkuvat kiireet saattavat nostaa lukemia pysyvästi. Vasta eläkkeelle jääminen saattaa osoittaa, kuinka kovilla pumppu on ollut.

Verenpainen laskee, kun liikkuu säännöllisesti

Stressiä voi vähentää liikunnalla. Lajin rankkuus ei ole oleellista, tärkeämpää on säännöllisyys. Suositus on vähintään viisi puolen tunnin liikuntakertaa viikossa. Vähänkin on parempi kuin ei mitään. Myös lihaskunnosta kannattaa huolehtia.

Lajivalinnassa on parasta kuunnella omia mieltymyksiään. Lääkärit suosittelevat kävelyä, sauvakävelyä, uimista, vesijumppaa ja pyöräilyä, koska ne sopivat melkein kelle tahansa. Talven ykköslaji on hiihto. Hyötyliikunta työmatkoilla, puutarhassa tai kotiaskareissakin auttaa, jos se hiostuttaa ja hengästyttää. Tahdin löysääminen rentouttaa verisuonetkin.

 

Asiantuntija: Ilkka Tikkanen, sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri, osastonylilääkäri, HYKS.

Verenpaine on kohonnut, jos se ylittää 140/90 mmHg

Vierailija

Korkea verenpaine ei ole itsenäinen sairaus, vaan oire niinkuin on esimerkiksi kuume.

Molemmissa tapauksissa olisi hyvä selvittää oireen aiheuttaja.

Suomessa noin miljoona ihmistä syö verenpainelääkkeitä!

Liika natrium (nostaa verenpainetta) ei kerry elimistöön vaan poistuu virtsan mukana. Siis normaalisti, kun elimistö on tasapainossa. Näin ei käy jos noudattaa virallisterveellistä (liikaa hiilihydraattia) ruokavaliota jossa insuliini on jatkuvasti koholla, sillä kohonnut insuliini pysäyttää munuaisten natriumin erityksen.

Yksinkertainen fakta, tunnettu 1920 -luvulta asti. Ihmisille ei vaan kerrota.

Miksi?

http://personal.inet.fi/koti/remeli/verenpaine.htm

Empiirinen tutkija

Empiiristä tutkimusta suorittaneena muutamia havaintoja:
1. Tupakka nostaa systolista painetta 15-20 mmhg ja diastolista n. 10mmhg noin 20-30min ajaksi. Tämän jälkeen paineet normaalit.
2. Kahvikupillisten määrän ylittäessä yli 10, saattaa tulla rytmihäiriönkaltaisia oireita. Unensaantiin ei vaikutusta, häiritsevää tosin.
3. Hajuaisti ei juurikaan parane tupakoinnin loputtua.
4. Verenpaineet eivät myöskään parane tupakanpolton lopettamisen jälkeen. Jos sinulla on ollut ennen aamun ensimmäistä tupakkaa verenpaineet 140/90, on ne samat myös lopetettuasi tupakoinnin.
5. Systolisen ja diastolisen paineen ero on yleensä 50mmhg. HUOM. Systolinen paine nousee herkästi yli suositusten, tärkein olisi jos diastolinen on 80 tai alle. Systolisen tulisi kuitenkin olla max 140, itsellä ainakin 160-170 tietämillä esiintyy pääkipua.

Muualta luettua:

Sokeri. Jos ravintoympyrä/suositukset pelkistetään, niin söisimme pääasiassa sokeria, tärkkelystä, you name it.
Se pitää kehossa yllä matala-asteista tulehdusta, mikä sekoittaa kehon bakteerit ja tästä johtuen saa verisuonet kirjaimellisesti kalkkeutumaan, keholle tulehdustila on aina stressi, mikä taas nostaa kolesterolia. Jos akne vaivaa, niin vältä sokeria. Iho rapistuu nopeammin sokerinsyönnin vaikutuksesta. Sokerinsaannin vähentäminen rajusti voi aiheuttaa vieroitusoireita.

Rasvalla ei käsittääkseni ole mitään vaikutusta verisuonien kalkkeutumiseen, akneen tai ihon kuntoon. Vierotusoireita ei myöskään ole. Uloste voi liikasaannin myötä muuttua liisterimäiseksi, tahkeaksi. Sisältää energiaa noin 3 kertaa enemmän kuin sokeri, joten uppopaistetut ruuat kannattaa jättää pois.

Oma neuvoni olisi, että syö lihaa erimuodoissa(kala, kana, sika..) hyvällä omatunnolla. Kasvikset ja marjat ok, hedelmissä tarkkaavaisuutta sokerimäärien suhteen. Viljatuotteita ei kovin paljoa päivässä, varsinkaan vaaleaa leipää tai pastaa.

Näistä asioista voi olla erimieltä. Tietenkin voi korjata virheelliset väittämät, perusteluineen mieluusti :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla