Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Olen 24 v nainen. Minulla on isot rinnat (70 E) ja ne ovat erittäin kyhmyiset. Haluaisin tunnustella rintojani rintasyövän varalta, mutta se on haastavaa rintojen kyhmyräisyyden takia. Onko mahdollista saada lähete mammografiaan, vai miten saan rintani tutkittua ja mielenrauhan?

Mammografiaa käytetään rintarauhasten sairauksien tutkimiseen. Alle 30-vuotiailla naisilla ultraäänitutkimus on ensisijainen tutkimusmenetelmä rintojen oireita selviteltäessä. Mammografia tehdään ainoastaan perustellusta syystä muorille naisille. Tällainen tilanne voi olla oireileva rinta, jossa ultraäänitutkimus ei selkeästi kuvaa tilannetta. Mammografiaan liittyy aina myös pieni sädemäärä.

Monella naisella rinnat tuntuvat tunnusteltaessa kyhmyräisiltä. Silloin on usein kyseessä ns. mastopatia. Rintarauhanen saattaa kauttaaltaan olla melko pinkeä, epätasainen ja sivuilta aristava. Mastopatiassa rinnassa on sidekudoslisää sekä kudostiivistymiä, joiden koko voi vaihdella kuukautiskierron aikana.

Noin kolmanneksella naisista on rinnoissa mastopatian lisäksi ns. fibrokystisiä muutoksia. Maitotiehyisiin on muodostunut nesteen täyttämiä rakkuloita eli kystia ja lisäksi sidekudosjuosteitten määrä rakkuloiden välissä on lisääntynyt.

En suosittele kysyjälle mammografiaa vaan käyntiä lääkärin, esimerkiksi gynekologin, luona. Rintarauhasten rakenne tunnustellaan vastaanotolla, ja lääkäri voi opastaa rintojen omaan seurantaan tarvittaessa. Jos lääkärin mielestä rintarauhasen rakenne edellyttää kuvantamistutkimuksia, hän voi kirjoittaa lähetteen.

 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.