Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Olen vuosia kärsinyt lähes taukoamattomasta aivastelusta. Kohtauksen jälkeen nenä vuotaa kirkasta limaa ja pian taas aivastuttaa. Joskus silmät menevät punaisiksi. Tähän asti olen tätä sietänyt, mutta uudessa työpaikassani työkaverit kokevat aivasteluni epämiellyttävänä. He kysyivät olenko jollekin allerginen. Tyttöystäväni huomauttelee myös asiasta. Olen käynyt muista syistä lääkärissä, mutta en ole siellä kehdannut puhua tästä. Löytyykö minulle mitään apua?

Aivastelu on luonnollinen osa ihmisen puolustusjärjestelmän toimintaa. Nenään tullut ärsyke saa aikaan reaktion, jonka tarkoituksena on poistaa ärsyttävä tekijä. Silmien ja silmäluomien pintaa verhoava sidekalvo reagoi herkästi samoille ärsykkeille kuin nenä, ja tästä johtuen aivastus voi aiheuttaa myös silmien punoitusta ja vetistämistä.

Mikä tahansa nenää ärsyttävä tekijä voi aiheuttaa aivastelua. Yleensä aivastelu loppuu kun ärsyke poistuu. Tyypillisiä ärsykkeitä ovat pöly, flunssan yhteydessä virukset, allergisilla ne asiat joille henkilö on allergisoitunut. Nenän limakalvojen kuivuus voi myös aiheuttaa aivastelua. Joillain kirkas valo aiheuttaa aivastusrefleksin. Tämän perimmäinen syy ei ole tiedossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jotta aivastelua voidaan hoitaa, pitää ensin selvittää, mistä se johtuu. Ellei ilmeistä allergiataustaa ole , tehdään usein allergiatestejä ja kartoitetaan myös nenän ja poskionteloiden sairauksien mahdollisuutta. Aivastelun syyn selvittäminen onnistuu parhaiten asiaan perehtyneen yleislääkärin, korvalääkärin tai keuhkolääkärin vastaanotolla.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tove Laivuori

yleislääketieteen erikoislääkäri.

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla