Helpotus on suuri, kun alkoholistin tai mielenterveysongelmaisen lapsi oivaltaa, ettei ole ainoa pullon varjossa tai hulluissa oloissa varttunut. Surullisen lapsuuden vangiksi ei tarvitse jäädä.

Alkoholiperheissä varttuneet ajattelevat olevansa kokemuksineen ainutlaatuisia. Helpotus on suuri, kun voi ehkä ensimmäisen kerran elämässään puhua vaikeista asioistaan niin, että kuulija omasta kokemuksesta tietää, mistä on kyse.

– Oivalluksen ansiosta häpeä vähenee ja ahdistus hälvenee, sanoo psykoterapeutti Kirsti Aalto. Hän ohjaa vertaisryhmiä, joissa on mukana alkoholistien aikuisia lapsia, antaa yksilöterapiaa ja toimii Espoon A-klinikan johtajana.

Luottaminen vaikeaa

Turvattomuudentunne on Kirsti Aallon kuulemissa ryhmäläisten elämäntarinoissa yleisin yhteinen piirre.

– Juovan vanhemman lupauksiin ei ole voinut luottaa ja hänen suhtautumisensa on ollut ennakoimatonta. Odotetut kesälomamatkat eivät ole toteutuneet, se mistä lasta tänään on kehuttu, saattaakin huomenna olla moittimisen aihe.

Tämän tapaisten kokemusten jälkeen luottaminen on usein aikuisenakin vaikeaa. Se vaikeuttaa ihmissuhteita, eikä syyksi välttämättä tiedosta lapsuudesta nousevia tunnemuistoja.

Itsetuntokin jää monella heikoksi ja ujous vaivaa.

– Varsinkin myös itse alkoholisoituneet kertovat tällaiset vaikeudet juomisensa syyksi. He sanovat, etteivät selvin päin esimerkiksi mitenkään uskaltaisi lähestyä toista sukupuolta. Rohkaisuryyppyyn opitaan turvautumaan, jos on kotona nähnyt niin tehtävän.

Puolisoksi alkoholisti?

Alkoholiperheessä varttuneen ihmissuhteet eivät myöskään välttämättä etene luontevasti.

– Kun on kokenut tulleensa lapsena torjutuksi, ei uskalla aikuisenakaan kiinnittyä läheisiin ihmisiin, vaan hylkää aina itse ennen kuin tulee hylätyksi. Hylkäämisestä haavoittuu vähemmän, jos on itse hylkääjä, Kirsti Aalto selittää.

Mutta kun uskaltautuu parisuhteeseen, voi löytää itsensä vanhoista kuvioista.

– Tunnettua on, että alkoholistin tyttäret valitsevat usein miehekseen alkoholistin. Näin käy, koska  juovan miehen edesottamukset ovat tuttuja ja turvallisia, vaikka samalla ikäviä ja vahingollisia.

Moni siinä sitten ihmettelee, kuinka onkin voinut niin epäonnistua puolison valinnassa. Seurauksena on häpeä ja tarve salata, aivan kuten kotona juovan vanhemman takia aikanaan. Saattaa olla, ettei tapahtunutta voi myöntää edes itselleen.

Toivottavasti lopulta eteen tulee havahtumisen hetki, oivallus, että näin ei voi jatkua. Päällimmäisinä tunteina ovat yleensä katkeruus ja aggressiviisuus. Silloin moni on aivan ihmeissään siitä, miten on voinut haaskata elämäänsä vuosikausia alkoholistin rinnalla.

– Silloin on hyvä huomata, että sitä elämänjaksoa tarvitsi johonkin. Kun alkoholisti-isän jälkeen on valinnut alkoholistipuolison, on tietämättään tullut raivanneeksi tietä kohti elämää, jossa vihdoin osaa arvostaa itseään.

Rooli jää päälle

Aikuisuuteen seuraavat hankaluudet vaivaavat yleensä muitakin kuin läheisimpiä ihmissuhteita.

– Jos alkoholiperheen lapsi on yrittänyt saada huomiota pelleilemällä, hän saattaa huomaamattaan  aikuisena ottaa samanlaisen pellen roolin esimerkiksi töissä, mikä ei tietysti ole erityisen tarkoituksenmukaista.

– Lapsena huolehtimaan oppinut taas voi jatkaa itsensä unohtavaa muista huolehtimista koko ikänsä.

Tämä ominaisuus on usein henkisesti hyvin raskas, mutta hyvällä tavallakin se voi ilmetä. Alkoholiperheissä eläneistä tulee usein hyviä sosiaalityöntekijöitä ja sairaanhoitajia.

– Näiden ihmisten täytyisi kuitenkin pitää tarkka huoli ammatillisuudesta. Kun autettavan ongelmat muistuttavat omista lapsuudenkokemuksista, omat tunteet voivat nousta liikaa pintaan. Olisi hyvä oppia arvostamaan itseään ja välttää uhrautumista, jottei uupuisi, Kirsti Aalto muistuttaa.

Jotain hyvääkin

Alkoholiperheessä kasvaminen voi parhaassa tapauksessa olla myös suuri voimavara.

– Se voi opettaa käymään rohkeasti kiinni vaikeisiin asioihin, kasvattaa sitkeäksi. Monet tällaisen lapsuuden läpikäyneistä ovat myös taiteellisesti lahjakkaita.

Joskus tuntuu myös tapahtuvan melkein ihmeitä, kun apua lähdetään hakemaan ja tehdään lujasti töitä sen eteen, että elämä muuttuu paremmaksi. Kirsti Aalto kertoo esimerkin alkoholistin aikuisesta lapsesta, vaativassa työssä toimivasta, hyvän koulutuksen saaneesta naisesta. Hän kävi vuoden mittaan parikymmentä kertaa Aallon vastaanotolla alkoholiongelmansa ja mielenterveystoimistossa masennuksen takia.

– Kun ensi kertoja tapasimme, hän oli itsetuhoinen ja yrittänyt jossain vaiheessa jopa itsemurhaa viinalla ja lääkkeillä. Hän pelkäsi itsekin vaikeita masennuskausiaan. Sovimme, että hän kokeilee, miten mielialalääkkeet auttaisivat, kun hän yrittäisi olla jonkin aikaa juomatta. Vaikutus oli niin hyvä, että hän halusi raitistua ja onnistui siinä. Samaan aikaan hänen elämäänsä alkoi tulla uusia mukavia asioita, hän ryhtyi vapaaehtoistyöhön ja alkoi viihtyä ja puuhailla myös sukulaislasten kanssa.

Tämä nainen oppi vähän päälle nelikymppisenä, että lapsuuden kokemukset ovat mitä ovat, mutta niiden kanssa voi oppia elämään ja nauttimaan elämästään niistä huolimatta.

Horjuvan psyyken varjossa

Myös psykoterapeutti Matti Inkinen on nähnyt monesti huojentuneisuuden, joka syntyy oivalluksesta ”en ole ainoa”. Inkisen vertais- eli ALO-ryhmäläiset ovat mielenterveysongelmaisten vanhempien aikuisia lapsia, ja he kokoontuvat Omaiset mielenterveyden tukena ry:n tiloissa Helsingissä.

Matti Inkinen on tehnyt työtä kymmenen vuotta ja kuullut laajan kirjon lapsuudenkokemuksia.

– Useimpien ryhmäläisten vanhempi on sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä, persoonallisuushäiriöitä  tai psykoottisuutta, yleensä skitsofreniaa. Pahimmassa tapauksessa lapset ovat joutuneet henkisen tai fyysisen väkivallan uhreiksi. Tällaisten kokemusten seurauksena on helposti, että luottamuksen rakentaminen muihin  ihmisiin ja tulevaisuuteen on vaikeaa, pahinta pelätään aina.

Masentuneiden vanhempien lapsia on ryhmissä yllättävän vähän. Inkinen arvelee sen johtuvan siitä, että masennus on tavallaan huomaamattomampaa ja vähemmän dramaattista kuin muut mielenterveyden häiriöt.

Jos vanhemman masentuneisuudesta ei ole lapsuudenkodissa koskaan puhuttu, lapsi saattaa ajatella, että vanhempi nyt vain on tuommoinen. Varsinkin jos masentuneisuus on peittytynyt fyysisiin oireisiin, kuten usein käy.

Siitä ei puhuta

– Aika yleistä onkin, ettei lapselle ole kerrottu vanhemman sairaudesta mitään. Tämä on kuitenkin vaistonnut kodin oudun ilmapiirin ja kärsinyt siitä, Inkinen kertoo.

Asioiden oikean laidan tajuaminen voi tapahtua, kun omaa aikuisuutta on eletty jo pitkään. Monelle ryhmäläiselle vanhemman sairaus on yhä arkipäivää.

Esimerkkinä Inkinen kertoo ryhmään tulleesta nelikymppisestä naisesta, joka oli joutunut ottamaan vastuun pitkäaikaiseen sairaalahoitoon joutuneesta äidistään. Tutustuessaan äidin siihenastiseen lääkitykseen tytär löysi tämän kotoa lääkkeitä, jotka reseptien mukaan oli tarkoitettu kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon.

– Tyttären muistiin palasi, että äiti oli ollut usein hänen lapsuutensa aikana sairaalahoidossa, mutta hänelle ei ollut kerrottu miksi. Vasta nyt äidin outojen käyttäytymiskausien syy valkeni hänelle. Monet omituiset tilanteet saivat selityksensä, ja hän tajusi, miksi oli viettänyt melko hullun lapsuuden.

Ryhmässä hän pohdiskeli, kuinka paljolta mielipahalta olisi säästynyt, jos joku olisi aikanaan kertonut hänelle totuuden. Parhaimmat tasapainoiseen aikuisuuteen selviämisen mahdollisuudet nimittäin ovat niillä lapsilla, joille on selitetty asioiden oikea laita, tai joilla on ainakin ollut jonkinlainen käsitys vanhemman oudon käyttäytymisen syistä. Vähintäänkin selviytyjillä on ollut joku aikuinen tai ystävä, jolta on saanut tukea ja johon on voinut luottaa.

Tulevaisuuden kannalta ehkä turmiollisinta taas on se, jos lapsi on viety mukaan psyykkiseen häiriöön, esimerkiksi häntä on kielletty puhumasta kotiasioista ulkopuolisille.

– Kotoa on joko sanottu, että sinne ei saa tuoda ketään, tai lapsi ei ole kehdannut, koska olot kotona ovat omituiset, siellä on siivotonta ja vanhempi käyttäytyy oudosti. Äärimmäisen pahoja seurauksia tulee yleensä siitä, jos vanhemmalla on ollut itsemurhariski tai lapsi on joutunut näkemään itsemurhayrityksen. Tällaisten kokemusten jälkeen lapsi ehkä rupeaa jäämään kotiin ja vahtimaan, miten vanhempi pärjää, Inkinen sanoo.

Oivalluksia ja yhteistä naurua

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaneen äidin tyttären tavoin moni muukin tulee ryhmään elämänmuutoksen aikaan. Sellainen voi olla, kun lähtee opiskelemaan, alkaa seurustella tai perustaa perheen. Silloin mieleen saattaa nousta selittämätöntä syyllisyyttä siitä, että tavallaan jättää vanhempansa, koska on lapsena itse joutunut ottamanaan vanhemman roolin. Kun pariskunta alkaa suunnitella lasten hankintaa, mieleen voi myös nousta huoli siitä, onko näilläkin perinnöllinen alttius sairastua esimerkiksi skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Matti Inkinen kertoo monen sanovan, että ryhmässä käyminen tuo myös uusia näkökulmia ja oivalluksia siihen, mitä lapsuudenkodissa on koettu: isällä oli päättömiä suunnitelmia ja kovat kierrokset siksi, että hänen bipolaarihäiriössään oli menossa maaninen vaihe. Äiti piti kodin verhot päivälläkin kiinni, koska skitsofreniansa takia koki itsensä vainotuksi.

Vaikka asiat ovat vakavia eivätkä ne aikanaan ole tuntuneet lainkaan huvittavilta, ryhmissä menneistä kokemuksista etsitään koomisiakin puolia. Muistellaan hulluimpia tilanteita, joissa on oltu mukana. Näin tehdään, sillä yhteinen nauru vapauttaa.

– Silloin kuullaan juttuja vaikkapa siitä, miten psykoosiin joutunutta äitiä vietiin pakkohoitoon. Tämä luuli olevansa afrikkalainen prinsessa ja rupesi kulkemaan kaupungilla pukeutuneena  mielestään arvonsa vaatimalla tavalla koreaan mekkoon ja komeaan turbaaniin. Toinen muistelee, miten isä psykoosin mentyään uskoi löytäneensä Kennedyn murhaajan Suomesta ja alkoi vakoilla ja salaa valokuvata tätä.

Mukaan ryhmään

Miten ryhmiin sitten pääsee mukaan, kun haluaa selvitellä elämän varhaisista vaiheista asti mukana kulkeneita, vanhemman psyykkisen sairauden takia omaakin psyykeä kuluttavia asioita?

– Ensimmäinen askel on yhteydenotto Omaiset mielenterveystyön tukena -yhdistuksen, Matti Inkinen neuvoo. Silloin voi kertoa tarinaansa, minkä jälkeen pohditaan, miltä ryhmään tuleminen tuntuisi. Yhteydenottaja miettii sitä sitten rauhassa ja tekee päätöksensä, kun aika on kypsä.

Ryhmissä on yleensä 6–10 osallistujaa. Yli puolet heistä on aiemmin hakenut apua myös esimerkiksi mielenterveystoimistosta. Yleistähän on, että vanhemman psyykkisen oirehtimisen varjossa eläminen on uhka myös lapsen omalle mielenterveydelle. Iältään ryhmäläiset  ovat noin 18–60-vuotiaita. Keski-ikä on vähän päälle kolmekymmentä. Se, että paljon vanhempiakin on mukana, osoittaa, että ahdistavat lapsuuden kokemukset voivat seurata ihmistä koko hänen elämänsä ajan.

Lue lisää mielen ja kehon oireilusta.

Kuva Shutterstock

Terveen ihmisen ei tarvitse mennä luuntiheysmittauksiin. Mutta FRAX-mittaus on tarpeen, jos...

  • saat murtuman kaaduttuasi tai pudottuasi alle metrin korkeudesta.
  • vanhemmallasi tai sisaruksellasi on osteoporoosi.
  • kuukautisesi päättyvät reilusti ennen kuin täytät 50 vuotta tai ne ovat jääneet pois esimerkiksi syömishäiriön takia.
  • olet alipainoinen, käytät kortisonitabletteja suuria annoksia tai kärsit D-vitamiinin puutoksesta ja sinulla on lisäksi osteoporoosille altistava sairaus, kuten keliakia, nivelreuma tai tulehduksellinen suolistosairaus,
  • saat nikamamurtuman selkärankaan. Joskus ainoa merkki on pituuden väheneminen useammalla sentillä tai ryhdin romahtaminen.

Asiantuntija: Leo Niskanen, endokrinologian ylilääkäri, HYKS.

Lue lisää Osteoporoosin käypä hoito -suosituksesta.

Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Joka viides 50 vuotta täyttänyt mies saa vähintään yhden osteoporoosiperäisen murtuman ja naisista joka kolmas. Naisten suurempi lukumäärä johtuu siitä, että naisilla on hennompi luuston rakenne. 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia (osteoporoosi eli luukato on luustoa haurastuttava ja luunmurtumille altistava yleissairaus) ja 400 000 suomalaista sairastaa osteopeniaa (osteporoosiin johtavaa alkavaa luukatoa). Osteoporoosilääkitystä syö n. 80 000 osteoporootikkoa. Suomessa syntyy yli 40...
Lue kommentti
Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Liukuesteet ei montaa euroa maksa. Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa riittävästi proteiinia, C-vitamiinia (400mg), D-vitamiinia (50-100µg), magnesiumia (200-400mg) sekä K2-vitamiinia (50-100µg). Liikunta ennaltaehkäisee luukatoa oikean ravitsemuksen kanssa sekä auttaa myös luustoa tukevan lihaksiston ylläpidossa. Luukudos uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa. Luuston haurastuminen vaivaa yhä useammin jo lapsuusiässä. Vuoden 2011...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock

Olen 47-vuotias esivaihdevuosivaivoista kärsivä nainen. Olen pärjännyt hyvin estrogeenilaastarilla 25 µg. Laastari oli apteekista loppu, ja sain tilalle estrogeenigeeliä. Eikö sen annos ole huomattavasti isompi? En haluaisi käyttää kuin juuri sen verran hormonia kuin tarpeen on. Mikä hoitomuoto on turvallisin?

Tämä on ajankohtainen kysymys, koska sekä estrogeenigeelivalmisteiden että estrogeenilaastareiden saatavuudessa on ollut runsaasti ongelmia. Näin ollen monen käyttäjän lääkehoitoa on jouduttu muuttamaan.

Pakkauksessa hormonien määrä on kuvattu eri tavoin, joko milligrammoina (mg) tai mikrogrammoina (µg). Suun kautta otettavat estradiolitabletit sisältävät estrogeenia joko 1 tai 2 mg. Geelivalmisteiden välissä on pieniä eroja, mutta otan esimerkin yhdestä valmisteesta, jossa 1 g geeliä sisältää 0,6 mg estradiolia. Geeliä sisältävää annospumppua käytettäessä 1 painallus vastaa 0,75 mg:n estradioliannosta. Geelin sisältämän estradiolin biologinen hyötyosuus on enintään 10 %, joten vuorokaudessa saatava estradiolin määrä on noin 50 µg. Laastareissa taas kuvataan vahvuus yksiköllä µg/ 24 tuntia (kysyjän tapauksessa hänellä oli käytössä 25 µg laastari). Tässä tapauksessa kerrotaan, kuinka paljon estradiolia laastarista vapautuu naisen verenkiertoon vuorokauden kuluessa.

Jonkin verran valmisteiden imeytymisen välillä on yksilöllisiä eroja, mutta suurin piirtein voidaan arvioida saman vahvuisiksi seuraavat annokset: 1 mg tabletti suun kautta, iholle kiinnitettävä 37,5 ug laastari ja 1(-2) painallusta geeliä iholle levitettynä. Kysyjän saama hormoniannos ei siis ole huomattavasti isompi; lisäksi geeliannosta voi itsekin säätää.

Annostelumuodon voi valita itse. Ihon kautta annostelua suositaan silloin, kun naisella on veritulppariskiä lisääviä tekijöitä. Ja kuten kysyjä toteaa, kannattaa käyttää estrogeenia vain sen verran, että vaihdevuosioireita ei tule.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.