
Kipu rinnassa herättää pelon, mutta aina sen syy ei ole sydämessä. Myös monet muut vaivat voivat muistuttaa sepelvaltimotautia. Näin erotat ne toisistaan.
- Närästys. Sydänkipuun voi sekoittua korvennuksena rinnassa tuntuva närästys. Tosin joskus sydänoireetkin ovat hämäävästi närästyksen kaltaisia. Tyypillistä närästykselle on, että sen oireet voimistuvat aterian jälkeen tai makuuasennossa. Närästystä voidaan lievittää elämäntavoilla, ruokavaliolla ja tarvittaessa happosalpaajilla.
- Ahdistus. Paniikkikohtauksessa keho siirtyy taistele tai pakene -tilaan: hengityksen rytmi kiihtyy ja syke pomppaa. Elimistöön tulee liikaa happea ja poistuu liikaa hiilidioksidia. Tämä aiheuttaa pelottavia tuntemuksia, kuten pistelyä ja puutumista, sekoamisen pelkoa ja epätodellista oloa. Kohtaus voi muistuttaa sydänkohtausta. Tärkeintä on ymmärtävä ja tukeva hoitosuhde. Esimerkiksi kehon ja mielen asioita yhdistelevä psykofyysinen fysioterapia saattaa auttaa tunnistamaan tunteita.
- Masennus. Myös masennukseen saattaa liittyä raskas tunne rintakehällä. Joskus psyykkiset oireet hävettävät niin paljon, että fyysinen selitys on helpompi hyväksyä. Masennus ei välttämättä näy muille, kuten poikki mennyt jalka. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Psykoterapia ja lääkkeet ovat hyvä yhdistelmä masennuksen hoidossa.
- Keuhkokuume. Keuhkokuume on vakava, henkeä uhkaava keuhkokudoksen infektio. Senkin oireet menevät päällekkäin sydänvaivojen kanssa: voimakas väsymys, yskä, kuume, hengenahdistus, kylki- ja vatsakipu sekä sekavuus. Bakteeriperäinen keuhkokuume hoidetaan antibiooteilla – vaikeimmissa tapauksissa suonensisäisesti sairaalassa. Joskus tarvitaan myös lisähappea tai hengityskonetta.
- Keuhkoveritulppa. Keuhkoveritulppa syntyy, kun jalan laskimosta matkaan lähtenyt verihyytymä kulkeutuu keuhkoihin ja tukkii keuhkovaltimoiden haaroja. Usein toinen sääri turpoaa ja voi olla kipeä. Lisäksi voi ilmaantua rintakipua, yskää ja hengenahdistusta. Keuhkoveritulppa liuotetaan vain, jos se uhkaa verenkiertoa, muuten selvitään hyytymisenestolääkityksellä.
- Vyöruusu. Joskus rintakipu voi olla ensimmäinen oire vyöruususta tai herpeksestä. Rakkulat ilmestyvät vasta myöhemmin rintakehälle. Vyöruusu on vesirokkoviruksen aiheuttama infektiotauti, joka jää sairastetun rokon jälkeen lymyilemään selkäytimen hermojuureen ja voi sieltä ilmestyä kipuilemaan. Oireita voidaan lievittää viruslääkityksellä. Vyöruusuun on myös rokote, jonka on todettu vähentävän sairastumisen riskiä ja lyhentävän kipuilua.
- Sittenkin sydänperäistä? Tavallinen sydämeen vihjaava oire on rasituksessa ilmaantuva, puristavana kuvattu rintakipu. Usein se säteilee vasempaan käteen, leukaperiin tai kaulaan. Aina ei tunnu kipua, vaan vain epämukavaa tunnetta rinnassa. Potilaan sairaushistorian ja riskitekijöiden kartoittaminen auttavat lääkäriä arvioimaan sitä, voisiko kipu johtua sydämestä. Riskitekijöitä ovat tunnetusti diabetes, korkea kolesteroli, verenpainetauti, ylipaino, tupakointi sekä sukurasite.Jos suvussa on nuorena sepelvaltimotautiin sairastuneita, rintakipu on aina otettava vakavasti. Nuorenkaan sepelvaltimotautikohtausta ei voida sulkea pois, kun riskitekijät kasaantuvat.
Asiantuntijat Kaisu Norbäck, työterveyshuollon erikoislääkäri, Terveystalo ja Riina Kandolin, sydän- ja keuhkokeskus, HUS
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa meitä Facebookissa