happolääkkeet hapoton maha  helikobakteeri närästys
Kuva Shutterstock

Vatsahapot saattavat närästää mutta ovat tosi tarpeellisia. Muun muassa väsymys, anemia ja puutumisoireet voivat olla merkkejä hapottomasta mahasta.

Oletko sopivasti hapan? Kysymys kuulostaa oudolta, mutta vatsan näkökulmasta sillä on paljonkin väliä, koska terve vatsa on aina hieman hapan. Happamista olosuhteista vastaa suolahappo, jota muodostuu vatsan limakalvon soluista.

Suolahappo osallistuu terveydelle välttämättömien ravintoaineiden, kuten proteiinien, pilkkomiseen. Kun suolahappoa erittyy, haima lähettää ruoansulatusentsyymejä ja sappea ohutsuoleen, josta puolestaan ravintoaineet imeytyvät elimistöön.

Joskus vatsan hapontuotanto voi hiipua niin paljon, että seurauksena on hapoton maha eli atrofinen gastriitti. Keskivaikeaa tai vaikeaa atrofista gastriittia löytyy 2,5—10 prosentilta yli 50-vuotiaita suomalaisia.

Atrofia tarkoittaa näivettymistä, mutta koko vatsa ei sentään näivety. Näin tapahtuu sisäpinnan limakalvon suolahappoa tuottaville soluille.

Atrofinen gastriitti selviää muun muassa vatsasta otetuilla koepaloilla tai vatsan pH-mittauksella, jossa arvot vaihtelevat 1—14 välillä. Mikäli arvo on alle 4, mahaneste on silloin hapanta ja jos arvo on yli 7, neste on emäksistä. Hapoton maha on kyseessä, kun mahan pH nousee pysyvästi yli 4,5:n.

Helikobakteeri mukana

Merkittävin hapottoman mahan aiheuttaja on helikobakteeri-infektio. Se saadaan jo lapsuusiässä, tavallisimmin alle viisivuotiaana. 20-vuotiailta suomalaisilta helikobakteeri löytyy noin kymmeneltä prosentilta, kun taas yli 60-vuotiailta jopa 60—70 prosentilta.

— Tyypillisintä vatsahappojen ehtyminen on niillä keski-iän ylittäneillä, jotka kantavat helikobakteeria, kertoo gastroenterologian ylilääkäri Martti Färkkilä.

Myös pelkän vanhenemisen myötä suolen sisäpinnan solujen teho hiljalleen hyytyy, mutta hapon erityskyky säilyy yleensä normaalina korkeaan ikään saakka.

Kilpirauhanen vaikuttaa

Uusimpien tutkimusten mukaan hapoton vatsa voi olla seurausta myös autoimmuunitaudeista. Kyseessä on silloin autoimmuunigastriitti, jossa oma immuunivaste tuhoaa suolahappoa erittävät solut. Autoimmuunigastriitti voidaan todeta verikokeella, jossa mitataan happoa erittävien solujen vasta-aineet.

Jollakin tapaa myös kilpirauhasen vajaatoiminta liittyy vatsahappoihin. Rooman yliopiston tutkimuksessa selvisi, että 53 prosenttia niistä koehenkilöistä, joilla oli hapoton vatsa, kärsi myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Hapotonta vatsaa ei ole helppoa omin päin tunnistaa, sillä se on yleensä täysin oireeton ja löydetään sattumalta.

— Happojen vähäisyyteen voivat kuitenkin viitata väsymys, anemia ja puutumisoireet, Martti Färkkilä sanoo.

Paratiisi bakteereille

Mitä korkeampi pH vatsassa on eli mitä vähemmän siellä on happoja, sen todennäköisemmin vatsa on paratiisi bakteereille ja hiivoille. Esimerkiksi ruoan mukana kulkeutuu mikrobeja, jotka eivät kuole vähähappoisessa mahassa.

Kun haitalliset mikrobit kasvavat ja lisääntyvät, ne saattavat aiheuttaa erilaisia vaivoja.

— Koska mahahapon tehtäviin kuuluu muun muassa steriloida syöty ravinto taudinaiheuttajista, hapotonta mahaa potevien tulisi olla tavanomaista tarkempia etenkin ulkomaanmatkoilla välttääkseen turistiripulin, Martti Färkkilä toteaa.

B-vitamiinipuutos uhkaa

Hapottomuuden haittavaikutuksiin kuuluu ravintoaineiden puutokset, erityisesti B12-vitamiinin puutos. Ruoasta peräisin oleva B12-vitamiini tarvitsee imeytyäkseen mahan limakalvolta erittyvää niin kutsuttua sisäistä tekijää. Sen eritys häviää hapottomassa mahassa.

B12-vitamiinin puutoksen tavallisin oire on hitaasti kehittyvä perniöösi anemia.

— Pitkäkestoisena B12-puute saattaa aiheuttaa neurologisia oireita, kuten hermojen toiminnan häiriöitä ja dementiaa, Martti Färkkilä sanoo.

Vajeen hoitoon voi löytyä apu B12-vitamiinitableteista. Harvardin yliopiston raportti nimittäin kertoo, että tablettimuotoisena B12-vitamiini ei vaadi imeytyäkseen mahahappoa.

Myös muiden ravintoaineiden riittävä saanti on tarkistettava. Laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen kirjoittaa blogissaan, että hapoton vatsa on avaintekijänä B12-vitamiinin lisäksi mahdollisesti myös sinkin, foolihapon, raudan ja kalsiumin puutostiloissa.

Tähystys ja mittauksia

Vatsan happotilanne tarkistetaan tähystyksellä koepaloineen ja pH-mittauksella.

— Lisäksi verinäytteestä otettavalla GastroPanel-biomerkkiainetestillä voidaan seuloa atrofista gastriittia ja helikobakteeri-infektiota, mutta mahdollisista seurantaa vaativista limakalvomuutoksista testi ei kerro, Martti Färkkilä toteaa.

Kuinka valppaana happotasapainon seurannassaan sitten pitäisi olla? Färkkilän mukaan hapotonta mahaa ei pääsääntöisesti tarvitse seurata tai kontrolloida, koska terveysriskit ovat melko pienet.

— Koska hapoton maha saattaa kuitenkin altistaa B12-vitamiinin imeytymishäiriölle ja sen puutteelle, on vitamiinin pitoisuus veressä aiheellista tutkia tässä yhteydessä, Färkkilä sanoo.

Jos potilas on alle 40-vuotias ja hänellä on myös B12-vitamiinin puutos, mahalaukun tähystys uusitaan 3—5 vuoden välein löydöksistä riippuen.

Koska autoimmuunigastriittiin liittyy myös muita autoimmuunisairauksia, kuten kilpirauhasen tulehdus, tulisi sitä potevalle aina tehdä laajempia tutkimuksia.

— Toistaiseksi itse hapottomaan vatsaan ei ole lääketieteellistä hoitoa eikä sitä varten ole laadittu ruokavaliota. Mutta altistavien tekijöiden, kuten helikobakteeri-infektion tai autoimmuunisairauksien, toteaminen ajoissa helpottaa potilaan tilannetta.

Närästyslääkkeen vaarat

Miljoonat ihmiset maailmassa käyttävät miljardeja euroja happosalpaajalääkkeisiin, joiden tarkoituksena on vähentää mahahappoja tai lamaannuttaa ne kokonaan. Happosalpaajia käytetään refluksitaudin oireiden eli närästyksen lievitykseen.

Vaikka happosalpaajat vähentävät oleellisesti hapontuotantoa, mikään tutkimus ei osoita, että happosalpaajat sellaisenaan tekisivät mahasta kokonaan hapottoman.

Sen sijaan pitkään käytettynä erityisesti PPI-lääkkeet eli protonipumpun estäjät voivat tuottaa terveydelle yllättäviä ikävyyksiä. American Journal of Gastroenterology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että Clostridium difficile -bakteerin aiheuttamasta – joskus hengenvaarallisestakin – ripulista kärsivät käyttivät kolme kertaa useammin PPI-lääkkeitä verrattuna niihin, joilla infektiota ei ollut.

Tutkijoiden mukaan happosalpaajat voivat altistaa myös salmonella-, kampylo-, kolera- ja listeriabakteereille.

Pennsylvanian yliopiston tutkimuksessa puolestaan löytyi yhteys PPI-lääkkeiden ja lonkkamurtumien välillä. Tulosten mukaan riski oli sitä suurempi, mitä kauemmin PPI-lääkkeitä oli käytetty.

Refluksivaivoja pitäisikin ensisijaisesti hoitaa elintavoilla: Vähentää rasvaisia ruokia, alkoholia ja suklaata, koska ne heikentävät ruokatorven alaosan sulkijalihaksen toimintaa. Ateriat on hyvä pitää pieninä ja ne kannattaa rytmittää tasaisesti: aamiainen, lounas, illallinen ja kaksi välipalaa. Tupakka on myös syytä jättää sytyttämättä, koska tupakointi lisää selvästi närästystä.

katetriablaatio. rytmihäiriö

Kuinka monta kertaa sydämen katetriablaatio voidaan tehdä? Onko poltoista haittaa sydämelle? Vaikuttaako arvet myöhemmin sydämen toimintaan? Minulle on tehty katetriablaatio 2 kertaa kammiotakykardian ja kammiolisälyöntisyyden johdosta, mutta kammiolisälyönnit jatkuvat edelleen.

Rytmihäiriöiden hoito kateriablaatiolla kehittyy koko ajan, mutta kaikkien rytmihäiriötyyppien hoito ei ole yhtä kiitollista. Kammiotason yläpuolelta lähtevien säännöllisten nopealyöntisyyskohtausten hoito on yleensä tehokasta ja vähäriskistä. Suurin osa potilaista vapautuu kertakäsittelyllä tykytyskohtauksistaan. Eteisvärinässä – vaikka sekin on eteistason rytmihäiriö – ablaatiohoito ei ole ihan yhtä tuloksekasta.

Kammiolisälyöntien ja kammiotakykardioiden katetrihoidon onnistuminen vaihtelee riippuen ongelman sijainnista sydämen johtoratoihin nähden. Lähellä johtorataa sijaitsevan rytmihäiriölähteen voimakas käsittely voi johtaa riippuvuuteen sydämen tahdistimesta. Tätä ei toivota varsinkaan, jos potilas on nuori ja jos hoidettava rytmihäiriö ei uhkaa henkeä.

Ablaatiohoidon tulos vaikuttaa tässä tapauksessa hyvältä, jos kammiotakykardiat ovat jääneet pois. Lisälyönnit eivät aina häviä katetritoimenpiteillä. Tästä mahdollisuudesta lääkärin pitäisi aina kertoa potilaalleen.

Ehdotonta ylärajaa ei ole katetritoimenpiteen uusimiselle. Siitä tulevaa säderasitusta ja kajoavan tutkimuksen välittömiä komplikaatioita pitää aina arvioida suhteessa saavutettavissa olevaan hyötyyn. Hyödyn arvioinnissa toimenpidelääkärin arvio on keskeinen, koska jokainen potilas oireineen on yksilöllinen ja lääkäri tietää parhaiten uuden toimenpiteen onnistumismahdollisuuden.

 

Sinikka Pohjola-Sintonen
sydäntautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

vaivaisenluu, jalkakipu

Olen kuusikymppinen normaalipainoinen nainen, joka on saanut vaivaisenluut isän perintönä. Oikeasta jalasta vaiva leikattiin 30 vuotta sitten, mutta nyt isovarvas on alkanut taas kääntyä keskelle ja muiden varpaiden tyvinivelet ovat nousseet ylös eli on syntynyt ns. vasaravarpaat.

Kävelen paljon, olen voimisteluttanut varpaita lehdessänne olleiden ohjeiden mukaan ja hankkinut jaloilleni räätälöidyt pohjalliset ja varpaiden erottajat, mutta mikään ei ole auttanut. Mikä auttaisi? Olen muuten terve eikä mitään lääkitystä ole käytössä.

Vaivaisenluu ja vasaravarpaat ovat yleisiä vaivoja. Vaivaisenluulla eli hallux valguksella tarkoitetaan muiden varpaiden suuntaan taipunutta isovarvasta. Vasaravarpailla tarkoitetaan 2.–4. varpaiden koukistumista tyvi- tai kärkinivelestä tai molemmista.

Molemmat vaivat liittyvät jalkaterän lihasten, jänteiden ja nivelten toiminnan epätasapainoon. Altistavia tekijöitä ovat liian kapeat ja korkeakorkoiset kengät, perinnölliset tekijät ja tietyt sairaudet.

Sekä vaivaisenluu että vasaravarpaat aiheuttavat jalkaterään kipua, kosmeettista haittaa, hiertymiä ja ihon paksuuntumaa. Oireita ja virheasentoja hoidetaan ensisijaisesti konservatiivisesti: riittävän tilavat ja matalat jalkineet, ortoosit ja varvastuet. Kireiden lihasten (pohkeessa ja jalkaterässä) venyttäminen ja lihasepätasapainon korjaaminen sopivilla harjoituksilla auttaa. Leikkaushoitoa mietitään, jos oireet eivät konservatiivisella hoidolla riittävästi lievity. Pelkän kosmeettisen haitan takia leikkausta ei tehdä.

Kysyjä ei mainitse, aiheuttavatko vaivaisenluu ja vasaravarpaat muuta kuin kosmeettista haittaa. Leikkaushoitoon liittyvien tulehdus- ja muiden riskien vuoksi siihen ei kannata ryhtyä ellei varvasmuutosten aiheuttama haitta ole merkittävä. Kivun ja muiden oireiden lievittämiseksi suosittelen ensisijaisesti kääntymään jalkaterän toimintaan erikoistuneen fysioterapeutin puoleen. Arvion leikkaushoidon tarpeellisuudesta tekee jalkaterän vaivoihin perehtynyt ortopedi.

 

Tove Laivuori

yleislääketieteen erikoislääkäri.

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.