Harrastus kuusi kertaa viikossa! Jaksavatko lapset aina, vai tuleeko epäilyksen hetkiä? Kuva: iStockphoto
Harrastus kuusi kertaa viikossa! Jaksavatko lapset aina, vai tuleeko epäilyksen hetkiä? Kuva: iStockphoto

Elina Venesmäen tytär halusi leikkiä ja antaa sellonsa pois. Milloin harrastaminen menee pieleen?

Koko päivä on taas mennyt töissä, koulussa ja päiväkodissa. Kaikkia väsyttää. Ruokapöytään on lämmitetty eilistä ruokaa jääkaapista, ja nyt lapset leikkivät Legoilla.

Yksi juttu pitäisi hoitaa, soittoläksyt. Viisivuotias on eri mieltä.

– Meillä on leikki ihan kesken, lapsi sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tietenkin on, yöhön asti, jos en muuta vaadi. Mutta harjoitella pitäisi, muuten ei opi. Patistan tyttöä soittamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lasta itkettää. Hän sanoo, ettei tahdo enää soittaa selloa. Soittotunneille hän ei halua mennä koskaan. Soittimen voi kuulemma antaa toiselle lapselle.

– Leikki on lasten työtä. Se on tärkeää, lapsi sanoo.

Pikkuvanha kommentti voisi huvittaa, ellei se kirpaisisi. Oikeassahan lapsi on. Voinko vaatia viisivuotiaalta jotakin niin tylsää kuin jatkuvaa musiikin harjoittelua?

Hänen pitäisi harjoitella edes vähän melkein joka päivä, mutta aina hänellä on jokin leikki kesken. Joskus saan hänet harjoittelemaan, kun vain pyydän, mutta on näitäkin päiviä, jolloin häntä ei huvita millään.

Tähän mennessä olen aina antanut periksi, kun lapsi on halunnut lopettaa erilaisia liikuntaharrastuksia. Mutta soittamista ei opi ilman sinnikästä harjoittelua. Jos hän päättäisi viisivuotiaana lopettaa, häntä harmittaisi myöhemmin. Varmaankin. Luulen.

Pakkopulla vai hieno mahdollisuus

Pitkäjänteisyyttä vaativia harrastuksia on lapsilla valtavasti. Joukkuepeleistä ei ole reilua luistaa, koska silloin koko joukkue kärsii. Monessa harrastuksessa tehokkaasta valmennuksesta ei ole iloa, jos ei treenaa kotona.

Tiedän, että harrastamisen pitäisi olla lapsille vapaaehtoista ja kivaa. Toisaalta ajattelen, että tehtäväni äitinä on miettiä, mikä on lapselle terveellistä ja kehittävää tai mistä taidosta hän voisi nauttia isompana.

Minusta tuntuu, etten tiedä, mikä harrastamisessa on hyväksi lapselleni ja miten itse tekisin oikein.

Jos patistan lastani syömään kasviksia tai kulkemaan portaita hissin sijaan, miksi en yhtä lailla patistaisi häntä harrastukseen, josta hänelle on hyötyä?

Minusta tuntuu, etten tiedä, mikä harrastamisessa on hyväksi lapselleni ja miten itse tekisin oikein.

Soitan ystävälleni, jolla on neljä lasta. Lapsilla on paljon sitoutumista vaativia harrastuksia: taitoluistelua, jalkapalloa, musiikkia, kuvataidetta. Ystäväni 11-vuotias esikoistytär käy luistelutreeneissä kuusi kertaa viikossa ja nuoremmatkin useita kertoja.

Heillä jää aikaa ja energiaa harrastuksiin, koska heillä on hoitaja kotona ja koulu- ja päiväkotipäivät ovat siksi lyhyitä. Mutta harrastus kuusi kertaa viikossa! Jaksavatko lapset aina, vai tuleeko epäilyksen hetkiä?

Kyllä, epäilyksiä harrastamisen järkevyydestä tulee, ystäväni sanoo. Hänestä kyllästyminen kuuluu asiaan, mutta tärkeintä on seurata, millä mielellä lapsi on harjoituksissa ja millä mielellä lähtee niistä pois.

Ystäväni ajatukset tuntuvat minusta huojentavilta. Puhumme siitä, että lasten on usein hankalaa keskeyttää meneillään oleva tekeminen. Vaikka lasta ei huvita lähteä harrastukseen, ei välttämättä olekaan kyse siitä, ettei harrastaminen olisi kivaa. Meneillään oleva tekeminen voi vain olla liian mukavaa keskeytettäväksi.

Kun leikki on kesken, on tylsä lähteä pois tai alkaa harjoitella. Mutta voinko silti käskeä harrastamaan?

Lapsi ei ole vanhempien jatke

Haluan lisää neuvoja, ja pyydän niitä psykologi, psykoterapeutti Kaisa Lumijärveltä. Lumijärvi sanoo ensimmäisenä, että oman lapsen harrastamista ei kannata verrata toisen lapsen harrastuksiin. Se, mikä on yhdelle lapselle sopiva määrä, voi olla toiselle liikaa ja kolmannelle vain vähän.

Lapset ja heidän aktiivisuustasonsa ovat hyvin erilaisia. Jotkut lapset kaipaavat vapaata leikkiaikaa ja lepoa, toiset touhua.

– Jos lapsi jaksaa huolehtia koulusta ja hän harrastaa mielellään, harrastaa voi paljonkin. Myös päiväkoti-ikäiselle harrastukset saattavat tuottaa iloa. Tärkeintä on miettiä lapsen arkea kokonaisuutena. Sitä, että lapsi saa riittävästi lepoa, ravintoa, leikkiä ja rentoa yhdessäoloa vanhempansa kanssa. Vasta niiden jälkeen tärkeysjärjestyksessä tulevat harrastukset.

Kuvitus: Alexandra Forss
Kuvitus: Alexandra Forss

Jos taas harrastukseen lähtemisestä pitää taistella jatkuvasti, on hyvä miettiä, mikä on vikana. Ehkä harrastuksen aikataulut eivät sovi lapsen arkeen: treeneihin pitää lähteä aina liian myöhään, tai muulle lapsen tärkeänä pitämälle ei jää aikaa, esimerkiksi kavereille. Joskus on niinkin, että lapsi ei tule toimeen ohjaajan kanssa tai harrastus vain on hänelle väärä.

– Kun lapsi tahtoo lopettaa harrastuksen, on tärkeää kuunnella, miksi hän tahtoo lopettaa. Kun syy selviää, voi miettiä, voiko vanhempana olla avuksi. Yhdessä voidaan myös sopia, kuinka monta kertaa vielä käydään harrastuksessa ennen sen lopettamista. 

Lumijärvi ehdottaa, että vanhemman lapsen kanssa harrastusta voisi jatkaa esimerkiksi maksetun lukukauden loppuun. Pienille lapsille sekin voi olla liian pitkä aika jatkaa harrastusta, josta ei pidä

”Harrastaminen hampaat irvessä on väärä tapa opettaa lapselle pitkäjänteisyyttä.”

– Jos harrastukseen pitää mennä itkun kanssa, siitä voi jäädä paha maku asiaa kohtaan vaikka loppuelämäksi. Harrastamisen on tarkoitus olla pääsääntöisesti rentouttavaa ja iloa tuottavaa.

Suorittamiseksi harrastus ei siis saisi mennä. Mutta entäs se harrastaminen lapsen omaksi parhaaksi?

– Harrastaminen hampaat irvessä on väärä tapa opettaa lapselle pitkäjänteisyyttä. Lapsi oppii sitä luonnostaan vähitellen. On muistettava sekin, että vaikka itse nauttisi pianonsoitosta tai jääkiekosta, lapsi ei ole vanhempansa kopio tai jatke. Lapsi pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on eikä yrittää muokata häntä mieleisekseen, Lumijärvi sanoo.

Harrastus: sohvalla lueskelu

Kaikkein parasta olisi, jos lapsi löytäisi itse oman lajinsa, sen, mitä haluaa harrastaa. Joskus se vaatii useita kokeilukertoja.

Jos lapsi sanoo, että haluaisi osata soittaa rumpuja kuin Risto Räppääjä tai käydä jalkapalloharkoissa niin kuin naapurintyttö, näihin aloitteisiin kannattaa Kaisa Lumijärven mielestä tarttua.

Jotkut lapset eivät vain halua harrastaa mitään. Myös se on Lumijärven mielestä aivan ok, mutta syitä olisi hyvä miettiä hetki.

– Jos lapsi ei kiinnostu mistään harrastuksesta, vanhempien pitäisi pohtia, mitä harrastusten vieroksumisessa on takana. Jotkut lapset ovat esimerkiksi luonteeltaan ujoja ja arkoja niin, että uudet tilanteet ja ihmiset voivat jännittää kovasti.

Jos lapsi tuntuu jännittävän, tilannetta voisi helpottaa sopimalla, että vanhempi on aluksi harrastuksessa mukana. Tai etsiä harrastusta, johon voisi mennä yhdessä tai ennestään tutun kaverin kanssa.

Kaiken harrastamisen ei tarvitse olla järjestettyä.

– Yleensä lapsi rohkaistuu, kun hän kasvaa. Kannattaa siis antaa aikaa.

Lumijärvi muistuttaa myös siitä, ettei kaiken harrastamisen tarvitse olla järjestettyä. Harrastamista on sekin, jos lapsi askartelee kotona, lukee kirjoja tai piirtelee.

Vanhempien ei pidä vaatia liikaa myöskään itseltään.

– Usein arki on niin kuormittavaa muutenkin, että on aivan turhaa kasata siihen vielä paljon harrastuksia. Sunnuntain yhteinen metsäretki saattaa hyvinkin antaa sekä lapsille että vanhemmille paljon enemmän kuin aikataulutettu tempputunti urheiluhallissa.

Mars liikuntaharrastuksiin?

Meillä lapset kaipaavat vapaata aikaa paljon, eikä meistä vanhemmistakaan olisi organisoimaan lapsia harrastuspaikoille monena iltana viikossa.

Musiikki on kuitenkin valikoitunut tärkeäksi harrastukseksi, josta emme halua luopua. Vanhempi lapsemme soittaa kitaraa. Se ei ole aina herkkua, mutta poika on kuitenkin usein riemuissaan oppimastaan ja haluaa oppia lisää.

Teenkö väärin, kun lapsemme harrastavat vain musiikkia? Olisiko jumppa tärkeämpää?

Välillä syyllistyn tästäkin. Koko ajan puhutaan siitä, että lapset liikkuvat ihan liian vähän. Teenkö väärin, kun lapsemme harrastavat vain musiikkia? Pitäisikö heidät sen sijaan tai lisäksi viedä jumppatunneille?

Lumijärven mielestä ei tarvitse. Tärkeämpää on tarkkailla, että lapsi liikkuu arjessaan. Jos hän kävelee ja pyöräilee ja leikkii iltaisin ulkona, huolta tuskin on.

– Arkiliikunta on usein tärkeämpää kuin viedä lasta autolla kymmenen kilometrin päähän erikseen liikkumaan. Lisäksi liikuntaharrastukset voivat loppua, mutta liikunta elämäntapana on pysyvämpi oppi.

Vähän on tarpeeksi

Sinä päivänä, kun kuopuksemme halusi lopettaa soittamisen kokonaan, emme enää yrittäneet saada häntä harjoittelemaan vaan panimme sellon pussiin.

Seuraavana päivänä kiukku oli unohtunut. Edelleenkin tyttärellä on usein leikki kesken tai muita syitä olla soittamatta, mutta olemme ottaneet käyttöön keinoja, joiden tiedämme purevan juuri tähän lapseen.

Hän saa sulatettavan kokoisia tavoitteita: soitetaan kolme biisiä, tai vaikka vain yksi tärkein läksy, jos häntä kyllästyttää kovasti. Tai sitten hän voi soittaa pari itselleen tuttua ja helppoa kappaletta.

Palkinnot toimivat aina. Soittamisen palkinnoksi ei luvata herkkuja vaan tehdään yhdessä jotakin kivaa, mennään vaikka ulos.

Ulkona lapsi kiipeää puuhun ja juoksee mieluummin kuin kävelee. Päätän olla huolestumatta siitä, että hän ei halua tanssitunneille.

Meidän Perhe 10/2016

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla