Äitiydestä tuli Ida Valppaalle suoritus, jonka kaikki muut näyttivät hoitavan paremmin kuin hän.

Hörpin väsyneenä kahvia kaverini olohuoneen lattialla ja katselen, kuinka puolivuotiaat vauvamme mönkivät peitolla. Valitan surkeasta edellisyöstä: lapsi heräsi jälleen viisi kertaa, ja aamuyöllä nousin keittiöön sekoittamaan korviketta.

Ystäväni kertoo, että hänen poikansa on alkanut nukkua kokonaisia öitä omassa sängyssään. Olen järjettömän kateellinen mutta saan tiristettyä kannustavan hymyn. Yksi suurimmista yllätyksistä äidiksi tultuani on, miten usein tunnen piinaavaa kateutta.

Luulin jo ehtineeni elämänvaiheeseen, jossa epävarmuus ja huono itsetunto on selätetty, mutta nyt tuntuu kuin olisin palannut yläasteelle: vertailen itseäni muihin ja listaan katkerana asioita, joita minulla ei ole.

Synnytysosastolla ihailin äitejä, jotka olivat jaksaneet vaihtaa sairaalapyjaman siistiin oloasuun. Kaupungilla tuijotan naisia, jotka työntävät kalliin näköisiä vaunuja meikattuina ja levänneen näköisinä. Oma vauvani ei viihdy vaunuissa, joten kannan häntä liinassa raskauden venyttämän toppatakkini sisällä. Puistossa ohitan vaunujen vierellä jumppaavan äitiporukan ja mietin, milloin olen viimeksi nähnyt omat urheiluvaatteeni. En muista.

Mitä kaikkea pitääkään hallita

Olen luullut, että äitiys tarkoittaa imetystä, vaipanvaihtoa ja vaunulenkkejä mutta huomaan nopeasti, että on paljon muutakin, mitä minun pitäisi hallita. Kantoliinat, merkkivaatteet ja unikoulut tuntuivat vierailta. En tiedä, miten vauvan kanssa tulisi toimia, joten yritän oppia sitä muilta. Päätän oppia kaiken äitiydestä.

Kateus on tavallinen tuoreiden äitien tunne.

Kateus on varsin tavallinen tuoreiden äitien tunne, mutta siitä puhutaan harvoin, toteaa Turun yliopiston äitiystutkija Suvi-Sadetta Kaarakainen. Kateus on normaali, inhimillinen tunne, mutta yhteiskunnassa sitä pidetään Kaarakaisen mukaan helposti heikkouden merkkinä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

– On yleisesti sisäistetty ajatus, että hyvään ihmisyyteen ei kuulu kateuden kaltaisia, negatiivisiksi miellettyjä tunteita. Ajatellaan, ettei saa haluta sitä, mitä jollain toisella on. Kateellisuus paljastaa oman heikkouden: en ole niin hyvä tai onnistunut kuin joku toinen.

Itse häpeän kateuttani enkä puhu tunteistani kenellekään. Vauvaryhmissä ja neuvolan odotustilassa vilkuilen salaa muita äitejä, jotka näyttävät tietävän, miten vauvaa hoidetaan. Olen kuin luokan uusi oppilas, joka yrittää epätoivoisesti ottaa mallia suosituista oppilaista.

Kaarakainen on tutkinut esimerkiksi sitä, miten mediassa syyllistetään äitejä älylaitteiden käytöstä ja miten hyvä äitiys rakentuu viihteellisessä tosi-tv-sarjassa.

– Äitiyteen liittyy paljon yhteiskunnallisia odotuksia ja kulttuurisia ihanteita. Jos äitiys on uusi tilanne, saattaa helposti lähteä hakemaan mallia esimerkiksi lähipiiristä tai mediasta. Se on otollista maaperää kateudelle.

Jatkuva huono äiti -tunne

Kalvavin kateus iskee ystävien seurassa. Kadehdin lapsettomien ystävien vapautta ja äitiystäviä, joiden koti on aina siisti. He ovat vertaisiani, ja siksi ajattelen, että ansaitsisin kaiken saman kuin hekin.

Kateudesta tulee kuluttava ja raskas tunne, joka saa minut jatkuvasti kokemaan itseni huonoksi äidiksi. Tunnen epäonnistuvani kaikessa, mitä teen. En pysty imettämään enkä tiedä, millaisia vaatteita vauva tarvitsee pakkasella. Palkkaan siivoojan, koska kodin sotkuisuus nolottaa. Kaipaan omaa aikaa ja olen kateellinen ystäville, jotka tuntuivat mieluummin liimautuvan vauvaan.

Mietin, mitä muut äidit miettivät minusta. Olenko heidänkin silmissään vähän reppana?

Mietin, mitä muut äidit miettivät minusta. Olenko heidänkin silmissään vähän reppana, kun tarjoan kyläilijöille kaupan pullaa enkä tiedä, mitä eroa on kantorepulla ja rintarepulla.

Kaarakaisen mukaan kateus on normaaleissa mitoissa, jos pystyy suomaan toiselle hyvät asiat, vaikka olisi niistä kateellinen. Tuhoavaksi kateus muuttuu,jos se lamauttaa tai alkaa haitata omaa tapaa toimia äitinä. Silloin kateus voi johtaa esimerkiksi siihen, että lakkaa kokonaan yrittämästä tai alkaa toivoa pahaa toiselle.

Kaarakainen on kokenut sen itsekin.

– Kun kolme lastani olivat pieniä, olin yksinhuoltajana kateellinen pariskunnille, joilla oli aikaa ja rahaa. Havahduin vasta, kun tajusin toivoneeni, että onnellinen ystäväpari eroaisi, jotta he tietäisivät, miltä minusta tuntuu.

Koostan mielessäni outoa ”kuka on paras äiti” -listaa.

Yritän hillitä omaa kateudentunnettani miettimällä, mitä muut ehkä kadehtivat minussa. Ainakin lapsemme on terve ja minulla on rakastava puoliso. Matkustelemme, ja voin ostaa lapselle kauniita vaatteita. En kuitenkaan osaa iloita aidosti siitä, mitä minulla on. Tuntuu, että teen asioita vain matkiakseni muita. Koostan mielessäni outoa ”kuka on paras äiti” -listaa.

Suuri ongelmani on, että äitiys tuntuu suoritukselta, jonka muut hoitavat paremmin kuin minä.

Onnistuisinpa edes jossain

Juuri kun luulen onnistuneeni jossain, tulee vastaan seuraava haaste: vauvani oppii vihdoin istumaan syöttötuolissa muttei ymmärrä, miten sormiruokaan tartutaan. Jonkun toisen vauva onnistuu siinäkin. Vaikka tiedän, että vauvat kehittyvät omaa tahtiaan, en voi olla ajattelematta, että se on oma vikani. Varmasti joku toinen äiti osaa tukea lapsensa kehitystä paremmin.

– On helppo sanoa, että älä vertaile vaan luota itseesi. Mutta paineita tulee jopa neuvolan suunnalta. Mielestäni äidit tarvitsevat mieluummin tukea tunteidensa ilmaisemiseen ja käsittelemiseen kuin pelkkää valistusta, pohtii Kaarakainen.

Ennen esikoisen syntymää ammensin tietoni äitiydestä somesta.

Ennen esikoisemme syntymää mielikuvani äitiydestä muodostui lähinnä somen perusteella. Lähipiirissäni ei ollut juurikaan vauvoja, ja niitä muutamia tapasin harvoin. Imin siis kaiken tiedon Facebook-päivityksistä, Instagram-kuvista ja äitiysblogeista.

Tämän opin: vauvat lähinnä nukkuvat tai pötköttävät rauhassa vaunuissa, kun äidit käyvät kahvilla. Vauva on kätevä laittaa kantoreppuun ja lähteä vaikka vaellukselle. Illalla lasten nukahtaessa käperrytään puolison kylkeen katsomaan leffaa ja juomaan ansaittu lasi viiniä. Kotikin pysyy siistinä, kun vauvan nukkuessa on aikaa siivota. Väsyttää toki, mutta senkin jaksaa hormonien ansiosta.

Somessa kaikki näyttää helpolta

Kun sitten palasimme synnytyssairaalasta kotiin, olin varma, että kaikki tietämäni äidit ovat luoneet salaliiton. Kukaan ei hiiskahda äitiyden rankkuudesta julkisesti.

Elämäni oli niin kaukana somemaailmasta, että poistin lopulta Instagramin ja Facebookin puhelimestani. En kestänyt nähdä jatkuvia todisteita siitä, miten paljon helpompaa kaikilla muilla oli.

– Some tuo muiden valinnat ja onnistumiset iholle, omaan kotiin kaaoksen keskelle ja voimistaa kateuden tunteita, tietää Kaarakainen.

Hän valmistelee väitöskirjaa äitiyden ja teknologian suhteesta. Tutkimuksen myötä hän on perehtynyt äitien netin ja sosiaalisen median käyttöön. Hän ei usko, että ihmiset valehtelevat postatessaan hyviä asioita elämästään: huonoja puolia ei vain uskalleta tuoda esiin. Negatiiviset tunteet pidetään itsellä tai niille naureskellaan.

Jos oman somekuplan anti ärsyttää, kannattaa miettiä, miten kuvia ja tarinoita tulkitsee.

– Olen huomannut, että vaikeat asiat ja tunteet saatetaan esittää somessa vähän ironisesti tai sarkastisesti, jolloin ne eivät ehkä välitä aitoa hätää.

Jos oman somekuplan anti ärsyttää, kannattaa Kaarakaisen mukaan pysähtyä miettimään, miten kuvia ja tarinoita tulkitsee. Usein saattaa olettaa asioita toisen ihmisen elämästä, mikä entisestään lietsoo kateutta. Mediakriittisyyttä vaaditaan usein lapsilta, mutta tutkijan mukaan myös aikuiset voisivat kunnostautua siinä.

Toisaalta ärsyttäviä kuvia ei ole pakko katsoa. Olen surutta lakannut seuraamasta Facebook-kavereita ja Instagram-tilejä, joiden sisältö herättää kateutta, ja valinnut tilalle sellaisia, joihin voin samaistua.

Kateus voi olla hyväksikin

Saan kaverilta kuvan vauvanruuista, joita hän on tehnyt itse pakkaseen. Mietin omaa purkkiruokakokoelmaani, mutta ennen kuin annan huono äiti -tunteiden jyrätä, päätän toimia. Pian olen täyttänyt jääpalamuotin erilaisilla kasvissoseilla.

Pienet ja järkevät teot alkavat hellittää kateuden kuristavaa otetta.

Eihän se ollutkaan niin vaikeaa, ajattelen ylpeänä. Innostun askartelemaan taaperon kanssa, kun näen, millaisia taideteoksia lapseni pikkuserkku tekee. Pienet ja järkevät teot alkavat hellittää kateuden kuristavaa otetta. Huomaan nauttivani asioista, jotka aiemmin tuntuivat vaikeilta.

– Kadehtiminen voi olla myös hyvä asia, jos sen ansiosta lähtee tavoittelemaan asiaa, jota ei aiemmin uskonut pystyvänsä tekemään, Kaarakainen vahvistaa.

Kateus voi siis paljastaa tärkeitä asioita itsestä. Tärkeää on, ettei kateus aja tekemään asioita vain siksi, että muutkin tekevät niitä. Hyvä kateus saa tekemään asioita, jotka edistävät omaa hyvinvointia ja onnistumisen tunnetta. Kaarakainen kannustaa itsetutkiskeluun: mitkä kateuden kohteet ovat itselle tärkeitä ja mitkä oikeastaan eivät.

– Asiat asettuvat järkevään perspektiiviin, kun miettii, mitä omien tunteiden taustalla on.

Sittenkin hyvä äiti

Eräänä päivänä katselen YouTubessa videota kymmenen lapsen suomalaisäidistä, joka herää aamukolmelta treenaamaan ja tekemään töitä. Ihailen hänen tahdonvoimaansa. Yllätyn tajutessani, etten ole hänelle kateellinen. Tiedän, että olen aivan yhtä hyvä äiti, vaikka priorisoin nukkumista ja puhelimen selaamista.

– Harva on pohjimmiltaan kateellinen ihminen. Tunne liittyy usein muihin ongelmiin elämässä, ja kun asiat ovat paremmin, kateuden huomaa jäävän taka-alalle, sanoo Kaarakainen.

Minun laillani suurin osa äideistä tekee parhaansa, ja se riittää.

Vauvani on kasvanut taaperoksi, ja itsevarmuuteni äitinä on lujittunut. En enää tarvitse vahvistusta muilta äideiltä, koska tiedän jo hallitsevani homman ihan itse.

Oma oivallukseni tuntuu mullistavalta: äitiydessä ei voi onnistua täysin. Minun laillani suurin osa äideistä tekee parhaansa, ja se riittää. Paras suoja kateudelta on oman rajallisuutensa hyväksyminen.

Kadehdin yhä esimerkiksi äitejä, jotka tuntuvat yhdistävän saumattomasti uran ja lapsiperhearjen. Mutta negatiivisuudessa vellomisen sijaan ymmärrän, että muiden asiat ovat eri tavalla kuin omani enkä olisi onnellisempi, jos lähtisin tavoittelemaan samaa kuin he.

Kaarakaisen mukaan kateudesta ei tarvitsekaan päästä eroon.

– Parhaimmillaan kateus on rakentavaa ja kannustaa toimimaan toisin.

Päätän opetella olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla on. Seuraavan kerran leikkipuistossa keskityn tyttäreeni muiden äitien vilkuilun sijaan. Taaperoni on oppinut kiipeämään liukumäkeen itse ja esittelee taitoaan minulle. Ylpeys juuri meistä tässä ja nyt, yhdessä, pakahduttaa.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Teksti
Kuvat
Jenni Väre