Miksi masentunut lapsi hylkää?

Olen kohta eläkeikäinen äiti. Yksi aikuisista lapsistani on fyysisesti sairas, toisella on ollut henkisiä vaikeuksia 15-vuotiaasta lähtien. Hän käy terapiassa. Muut kaksi ovat terveitä.
Psyykkisesti oireileva tytär kertoi minulle kärsineensä esimerkiksi sellaisista asioista, että olen tarjonnut hänelle D-vitamiinitabletteja ja olen suositellut terveellistä syötävää. Hän kokee, etten luota hänen pärjäävän vaan määrään häntä. Joskus nuorena houkuttelin tyttären lenkkeilemään, koska itse olin saanut helpotusta olooni liikunnasta.
Tytär haluaa nyt, etten ota häneen yhteyttä. Itse olen entistä enemmän huolissani, sillä tyttären avomies harkitsee eroa ja tytär ottaa asian raskaasti. Toivon hartaasti, että saisin neuvoja, miten selviäisimme kaikista ongelmista eteenpäin.
Lounatuuli

Moni pyrkii auttamaan läheisiään neuvomalla - vaikka se harvoin toimii. Neuvominen koetaan usein ärsyttäväksi ja se ajaa puolustuskannalle, mikä saa toisen takertumaan entistä vahvemmin haitalliseksi koettuun toimintaan.

Neuvot saattavat rasittaa eri syistä. Niiden esittäjän voidaan ajatella asettuvan ikään kuin yläpuolelle tietämään paremmin. Neuvot voivat tuntua myös turhilta. Esimerkiksi monet terveyteen ja elämäntapoihin liittyvät ohjeet ovat sellaisia. Kukapa ei tietäisi, että paino putoaa syömällä vähemmän tai että liikunta auttaa moniin sairauksiin? Ongelmana ei usein ole tiedon puute, vaan vaikeus löytää motivaatiota tai tahdonvoimaa.

Neuvot voivat olla myös vääriä. Monesti niitä annetaan oman kokemuksen nojalla. Se, että on saanut apua jostakin, ei tarkoita, että samat keinot tepsisivät muilla. Ongelmista kärsivä tietää usein itselleen sopivat keinot. Niiden toteuttaminen vain on vaikeaa. Ohjeiden sijaan kaivataan tuolloin enemmänkin empatiaa ja ymmärrystä. Parhaiten neuvot toimivat, kun niitä pyydetään, joskaan eivät aina silloinkaan.

"Ongelmista kärsivä tietää usein itselleen sopivat keinot."

Koska olet saanut apua lenkkeilystä, ajattelet sen auttavan myös tytärtäsi. Unohdat, että hän kokee asiat tavallaan. Kannattaa kuunnella häntä. Olisiko mahdollista, että olet ohjaillut häntä liikaa? Vaikka et omasta mielestäsi olisikaan - saati, että olisit tarkoittanut sillä mitään pahaa - se on tyttäresi kokemus ja sitä on hyvä kunnioittaa. Lienette ajautuneet noidankehään: olet pyrkinyt auttamaan opastamalla, mikä on ärsyttänyt häntä ja saanut vastustamaan ja nyt myös välttelemään, sinua. Tämä taas on ahdistanut sinua ja kenties saanut tarjoamaan apua entistä hanakammin.
Voisit miettiä kykyäsi sietää ongelmia. Mielialan alakuloisuus ja ahdistus kuuluvat useimpien elämään. Erikoisempaa on, jos niitä ei koeta lainkaan.

Avioero niin ikään on yhteiskunnassamme tavallinen tapahtuma, ja tavallista on ottaa se raskaasti. Monet psyykkiset oireet eivät ole ongelmia, vaan normaaleja reaktioita vastoinkäymisissä, jotka niin ikään ovat normaaleja elämisen ilmiöitä. Miten koet kielteiset tapahtumat ja tuntemukset? Onko sinun vaikea hyväksyä niitä?

Voisitko hyödyntää kriisinne tilaisuutena oppia kepeämpää suhtautumista? Ota avuksesi vaikkapa esikuva. Mieti, miten joku tuntemasi rennon elämänasenteen omaava henkilö ajattelee ja toimii, ja kokeile soveltaa näkemääsi elämääsi. Joskus ongelmien ote kirpoaa paremmin opettelemalla elämään niiden kanssa kuin pohtimalla, miten pääsisi niistä eroon.

Näin eteenpäin

• Kunnioita tyttäresi toivetta ja anna hänen ottaa yhteyttä sinuun, kun on siihen valmis.
• Kun yhteydenpitonne jatkuu, vältä neuvomasta ja kysy, millaista tukea tyttäresi sinulta toivoo. Hyväksy sekin, jos hänellä ei ole erityisiä toiveita.
• Opettele elämään rennommin ongelmien kanssa.