Maija joutui pahaan kolariin raskausaikana: ”Päätin tehdä kaikkeni, jotta kuntoudun”

Maijalla piti olla ihan tavallinen työpäivä luokanopettajan sijaisena Petäjävedellä, Jyväskylän kupeessa. Oli tammikuinen pimeä aamu vuonna 2013, pakkasta viitisentoista astetta. Maija lähti ajelemaan töihin ja puoliso Samppa jäi kotiin puolitoistavuotiaan Sannin kanssa. Pari viikkoa aiemmin Maija oli huomannut odottavansa Sannille pikkusisarusta.

– Isi, isi, Sanni osoitteli erikoista ääntä kohti. Hakamaan tilalla, maaseudulla Petäjäveden ja Korpilahden rajalla helikoptereita ei yleensä lennellyt. Nyt tilan yllä säksätti Medi-Heli.

Samalla Samppa tajusi, ettei Maija ollut soittanut koululta päässeensä perille.

Rikkonainen vesipumppu on hyttysen ininää kaikkien niiden vaikeuksien rinnalla, jotka perhettä ovat koetelleet.

Hakamaan lammastilalle ajaa Jyväskylästä reilut puoli tuntia. Risteys risteykseltä tie käy kapeammaksi ja metsikkö sakeammaksi. Yöllä on satanut reilusti lunta, eikä ajoväylää meinaa erottaa penkasta. Pihassa tilan emäntä, maatalousyrittäjä Maija hymyilee leveästi ovella.

– Meillä hajosi myöhään illalla vesipumppu, kolmannen kerran lyhyen ajan sisään.

Se tarkoittaa, että vettä ei tule. Samppa on ajanut kaupunkiin ostamaan uutta pumppua.

– Mietitääs, miten me tehdään se, äiti pohtii, kun neljävuotias Siiri haluaa vessaan.

Rikkonainen vesipumppu on hyttysen ininää kaikkien niiden vaikeuksien rinnalla, jotka perhettä ovat viime vuosina koetelleet. Ne eivät silti ole kitkeneet Maijasta hyväntuulisuutta ja tekemisen intoa.

Maija ja Samppa tapasivat Tampereella vuonna 2001. Heti ensimmäisenä iltana ravintola Coloradossa kävi ilmi, että molemmat haaveilivat muuttavansa joskus maalle.

– Puhuimme siitä, kuinka siistiä olisi asua maalla niin, että voisi pitää eläimiä eikä olisi naapureita lähellä.

Kun Samppa hioi kolmatta kertaa kerrostaloasuntomme lattioita, päätimme, että nyt täytyy etsiä maalta talo.

Ensin he muuttivat kuitenkin Tampereelta kerrostaloon Jyväskylään Sampan töiden ja Maijan opiskeluiden takia. He viihtyivät silti enemmän metsissä samoilemassa, eikä kerrostaloasunnossa meinannut riittää aktiiviselle parille tekemistä.

– Kun Samppa hioi kolmatta kertaa kerrostaloasuntomme lattioita, päätimme, että nyt täytyy etsiä maalta talo, Maija sanoo.

Jyväskylän ympäristössä oli silloin 22 maalaistaloa myytävänä. Maija ja Samppa olivat käyneet katsomassa niistä 21, kunnes he saapuivat Hakamaalle.

– Piha oli tiheä, synkkä kuusikko. Tiesimme heti, että tämä se on, Maija muistelee lämpöä hohkaavan suuren leivinuunin kupeessa.

Kaupat tehtiin alkuvuodesta 2010. Maijalle ja Sampalle oli tärkeää, ettei 1950-luvulla rakennettua päärakennusta ollut pilattu remonteilla, sillä niitä he olivat valmiita tekemään.

Ensimmäisenä kesänä omalla maatilalla Maija ja Samppa remontoivat innokkaasti. Tai lähinnä purkivat vanhaa pois.

– Täällä oli esimerkiksi biovessa, josta meni suora putki kellarissa olevaan säiliöön. Putki oli kuitenkin liian lyhyt, joten oikealla hetkellä kellarissa seisoessaan saattoi nähdä pökäleen putoavan putkesta.

Molemmat kävivät samalla töissä. Jyväskylän yliopistossa kasvatus- ja ympäristötieteitä opiskellut Maija teki ympäristökonsultin hommia.

Heti ensimmäisenä kesänä heille tuli muutama kesälammas, vähän sattumalta. Ajatuksena oli, että ne ovat helppohoitoisia ja ne voi syödä syksyllä.

– Aloimme sitten opetella, mitä lampaat syövät ja miten niitä hoidetaan. Ei se ihan niin yksinkertaista ole kuin aluksi luultiin, Maija muistelee huvittuneena.

Siitä kipinä kuitenkin syttyi. Nyt tilalla on seitsemisenkymmentä lammasta.

Viikon kuluttua vauva meni tajuttomaksi.

Muuton jälkeisenä syksynä Maija alkoi odottaa esikoistytärtä Sannia. Raskaus oli odotettu ja toivottu, sillä Maijalla oli ollut lukuisia keskenmenoja. Eikä tämäkään raskaus ollut helppo.

Ennen raskauden puoliväliä Maija joutui keuhkoveritulppaepäilyn takia totaaliseen vuodelepoon. Niinpä hän makasi remontin keskellä talossa, jossa oli kaksi toimivaa pistorasiaa.

– Niissä sitten vaihdeltiin kahvinkeittimen, mikron ja television paikkoja.

Mies kävi töissä ja jatkoi remonttia.

Sanni syntyi täysiaikaisena kesällä ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Lisää lampaitakin oli tilattu.

Pieni perhe tuli sairaalasta kotiin, mutta viikon kuluttua vauva meni tajuttomaksi. Sairaalassa kävi ilmi, että syynä oli suulakihalkio. Aina kun vauvalle nousi pulautusta, hän oli tukehtua. Lasta jouduttiin pitämään pää ylhäällä myös nukkuessa.

Ensimmäiset puolitoista vuotta Sanni oli päivät sylissä ja nukkui sitterissä.

Joskus on hetken aikaa tuntunut epäreilulta, että miksi meille kasaantuu näin paljon vaikeuksia.

Ne olivat raskaita aikoja. Tuoreet vanhemmat jatkoivat samalla kotitilan remonttia ja käynnistelivät lampaiden ammattimaista kasvatusta. Sannin suulakihalkiota jouduttiin tutkimaan ja leikkaamaan ja korvia putkittamaan monta kertaa.

– Joskus on hetken aikaa tuntunut epäreilulta, että miksi meille kasaantuu näin paljon vaikeuksia. Mutta olen ajatellut, että aina voisi olla huonomminkin. En ole uskonnollinen ihminen, mutta ajattelen, ettei kenellekään anneta enemmän kuin hän kestää, Maija sanoo.

Sannin viimeisestä leikkauksesta oli kymmenen päivää, kun Maija joutui kolariin.

Nyt soitat hätäkeskukseen, Maija vaati. Hän oli jumissa autossaan, kuskin puolen rengas jaloissaan. Puhelin näkyi auton lattialla, mutta kädet eivät toimineet.

Nuorehko mies oli tullut kovaa vauhtia keskellä metsätietä ja törmännyt Maijan auton keulaan. Mies oli liikkeellä ilman ajokorttia eikä halunnut viranomaisia paikalle.

– Jos et soita, mä kuolen tähän ja saat syytteen kuolemantuottamuksesta! Maija huusi.

Mies soitti apua. Rusentuneessa autossa alkoi olla kylmä ja Maija halusi pysytellä tajuissaan. Hän tuijotti edessä olevaa metsää ja koetti laskea, montako kuutiota siinä on puuta.

Maija kuskattiin leikkaukseen, ensimmäiseen monista. Hän ehti kertoa olevansa raskaana ja vaati, että se on otettava kaikissa toimenpiteissä huomioon.

Muutama päivä leikkauksen jälkeen ultrassa näkyi sikiön pulssi.

Parista ensimmäisestä päivästä teho-osastolla Maija ei muista mitään. Sen hän jo muistaa, kuinka muutama päivä leikkauksen jälkeen ultrassa näkyi sikiön pulssi. Se oli suuri helpotus. Maija oli raskausviikolla 12.

– Tiesin jo, että Sannilla ja Sampalla on kotona kaikki hyvin, joten ensimmäisinä ajatuksina oli, että teen kaikkeni sen eteen, että kuntoudun.

Oikea jalka toimi, siinä oli vain venähdys. Kaikissa muissa raajoissa oli murtumia. Vasen käsi oli käytännössä murusina. Mikään ei estä liikkeelle lähtöä, Maijalle sanottiin.

Luovuttaminen tai epätoivoon vaipuminen eivät kuulu Maijan keinovalikoimiin. Siksi hän ei aikonut jäädä sairaalan sänkyyn surkuttelemaan itseään. Hän ei myöskään halunnut, että monta kertaa leikkausten takia sairaalassa ollut Sanni joutuisi tulemaan äitiä katsomaan, taas sairaalaan.

– Isovanhemmat olivat kotona auttamassa, ja he järjestivät Sannille kaikenlaista puuhaa. Hän ei vielä osannut minua kauheasti ikävöidä, mutta minulla oli aivan raastava ikävä Sannia.

Maija nitkutti sairaalan käytävillä harjoituslenkkejä pyörätuolilla, jota hän liikutti eteenpäin oikealla jalalla, ainoalla toimivalla raajallaan. Kahden viikon sairaalassaolon jälkeen Maija vaati päästä kotiin.

Maijalla oli puolitoistavuotias lapsi, remontoitava maatila, lampaita ja hän oli pyörätuolissa raskaana.

Samppa teki kotiin pyörätuolille luiskia kynnysten yli ja kantoi Maijaa kellarin pesutiloihin suihkuun.

– Pötkötimme Sannin kanssa sängyssä niin, että hän oli kainalossa vähemmän kipsatun käteni puolella. Siinä söimme ja luin hänelle joka ilta iltasadun, jotta saimme viettää aikaa yhdessä.

Maijalla oli puolitoistavuotias lapsi, remontoitava maatila, lampaita ja hän oli pyörätuolissa raskaana.

– Olihan se yhdistelmä aika perseestä.

Toipuminen eteni kuitenkin nopeasti. Kun tilalle tuli maaliskuussa lisää lampaita, Maija katseli sitä vielä sisältä ikkunasta. Mutta kesällä hän liikkui jo ilman pyörätuolia pihassa ja istahti välillä penkille, joita oli laitettu häntä varten sinne tänne. Yöpaidassa ja kumisaappaissa, koska muiden vaatteiden pukeminen oli vielä liian hankalaa.

Kun pyörätuolista pystyttiin luopumaan kokonaan, he polttivat sitä varten tehdyt luiskat leivinuunissa ja paistoivat niillä pizzaa.

Ainoastaan yhden kerran maalaiselämäunelmasta luopuminen on välähtänyt Maijan mielessä.

– Sanni oli vauva ja Samppa oli työmatkalla. Oli satanut aivan hirveästi lunta ja sähköt poikki kolme päivää. Vauvaa piti pitää koko ajan pystyasennossa ja raahasin lumikolalla pihanperältä umpihangessa polttopuitta, että sain pidettyä talon lämpimänä. Silloin ajattelin hetken, että nyt riittää.

Onnettomuus on tehnyt Maijasta erityisen huolehtivan.

Äiti, saanko mä ottaa vielä yhden karkin? kuusivuotias Sanni pelmahtaa tupaan. Lupa heltiää ja tytöt palaavat piirroselokuvan ääreen.

Onnettomuus on tehnyt Maijasta erityisen huolehtivan etenkin liikenteessä. Hän ei koskaan pue tyttöjä autossa toppavaatteisiin, sillä Liikenneturvan sivuilla kerrotaan, ettei turvavyö toimi kunnolla, jos autossa on päällä paksut vaatekerrokset.

– Lämmitän auton aina valmiiksi ja laitan tytöt turvaistuimiin villapuvuissa, vaikka kahdessa päällekkäin, ja istuimien päälle lämpimät viltit.

Maija ei mielellään myöskään aja enää tavallisen kokoisella henkilöautolla, vaan maaseudulle paremmin sopivalla isolla maasturilla.

– Siinä on korkeutta ja rautaa. En myöskään anna lapsia mielelläni muiden kyytiin, vaan kuskaan heitä mieluummin itse.

Perheen tavoitteena on omavaraisuus: ”Käymme ruokakaupassa vain joka toinen viikko. Kuukauden ruokalasku on noin 160 euroa.”

Onnettomuudesta muistuttavat vieläkin kivut käsissä, välillä kovemmat, välillä siedettävämmät.

Silti asiat voisivat aina olla huonomminkin, Maija sanoo. Nythän kaikki on todella hyvin!

– Tuohon me avataan kesällä puoti. Siellä myydään meidän lampaista tehtyä lankaa, lampaantaljoja, lammassäilykkeitä ja muiden paikallisten tuottajien tuotteita, Maija osoittaa ikkunasta vanhaa asuintaloa, jonka Samppa on kunnostanut.

Suunnitteilla on myös maatilamatkailua. Maija on jo emännöinyt työpaikkojen virkistysporukoita ja turisteja, joita kiinnostaa päivä maatilalla. Lisäksi hän on saanut itsetehtyjä hilloja myyntiin Hakaniemen halliin Helsinkiin.

– Haluaisin pystyä työllistämään ihmisiä ja tuottamaan suomalaisella maaseudulla laadukkaita tuotteita. Olisin vähän kuin Martha Stewart, mutta ilman niitä verosotkuja, Maija nauraa.

Unelmien vapaapäivänä Maija ei tee mitään.

Maijan selviytymiskeinona on aina ollut periaate, ettei kannata murehtia niitä asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Hän on myös oppinut karsimaan elämästään kaiken ylimääräisen.

– Kun asuimme vielä kaupungissa, olin todella kova shoppailija. Joka viikonloppu piti käydä ostamassa viihteelle uudet vaatteet. Nyt kaikki sellainen on jäänyt. Hankin mieluummin eettisesti kestäviä asioita. Arvostan myös omaa mielenterveyttäni niin paljon, etten kiinnitä huomiota asioihin tai ihmisiin, jotka ärsyttävät tai kuormittavat minua.

Lisäksi hän aikoo opetella ottamaan vähän rauhallisemmin ja pitää välillä lomaakin.

– Olin viime vuonna kolme päivää vapaalla, tänä vuonna aion olla vähän enemmän.

Unelmien vapaapäivänä hän ei tee mitään. Ehkä enintään purkaa vanhoja villavaatteita sukkalangoiksi ja katsoo samalla televisiota.

Meidän Perhe, 3/2018