Anna, 42: ”Tuntuu luksukselta, että vauvoja on vain yksi”

Annan ja Marcuksen vauva syntyi raskausviikolla 41 + 3.

”Minulla oli monena iltana supistuksia, mutta ne lopahtivat aina. Kun supistukset vihdoin olivat säännöllisiä ja lähdimme sairaalaan, sain aulassa itkukohtauksen, koska olin niin väsynyt. Mieheni piti suorittaa ilmoittautuminen.

Kävellessämme synnytyssaliin kurkkasin ohimennen toimistoon, sillä kaverini on kätilö. Hän oli töissä, ja saimme vaihdettua hänet lennosta kätilöksemme. Se oli mahtavaa. Mieleni rauhoittui, kun pääsimme synnytyssaliin.

Kohdunkaulani oli kolme senttiä auki, ja supistuksia tuli kolmen minuutin välein. Sanoin, että haluan epiduraalin heti, kun se on synnytyksen etenemisen kannalta mahdollista. Kätilömme suositteli odottamaan pari tuntia.

Supistukset tuntuivat niin kivuliailta, että aloin oksentaa. Sain sitten spinaalipuudutuksen ja sen vaikutuksen loputtua vihdoin epiduraalin. Kun ensimmäinen kipulääke alkoi vaikuttaa, tunne oli mahtava. Istuskelin jumppapallolla ja juttelimme mieheni ja kaverini kanssa lapsistamme, jotka ovat samassa koulussa.

Oli hyvä, etten tiennyt vauvan kokoa etukäteen.

Ponnistusvaihe kesti yksitoista minuuttia. Se oli epätodellista, sillä mihinkään ei sattunut. Sain vauvan nopeasti rinnalleni. On ihmeellistä, että heti ensisilmäyksellä voi rakastua sellaiseen pieneen tyyppiin.

Vauvan syntymäpainoksi oli arvioitu noin 3,7 kiloa, mutta hän painoikin 4,5 kiloa. Oli hyvä, etten tiennyt sitä etukäteen.

Istukan syntymistä piti odottaa miltei puoli tuntia, eikä verenvuoto lakannut istukan syntymisen jälkeenkään. Minuun tiputettiin nesteitä viidestä eri pullosta, ja huolestuin itsekin. Lopulta verenvuoto loppui, kun ilmeisesti kohtuuni jäänyt sikiökalvon palanen tuli ulos.

Menetin miltei kaksi litraa verta, ja jäimme yöksi synnytyssaliin. Oloni koheni nopeasti huippuhoidossa.

Vauvamme on rauhallinen ja kiltti. Tuntuu luksukselta, että vauvoja on vain yksi. Voin sylitellä rauhassa, ja isosisarukset auttavat ihanasti vauvanhoidossa.”