Henriette jännitti, ehtisikö ulkomailla opiskeleva puoliso mukaan synnytykseen.
Henrietten ja Jeanin poika syntyi raskausviikolla 40 + 6.
”Senegalilainen mieheni opiskelee Ranskassa, joten jännitin, ehtiikö hän mukaan synnytykseen. Raskausviikolla 40 hän oli ollut jo lähes viikon Suomessa odottamassa, että synnytys alkaisi. Supistuksia alkoi vihdoin tulla aamuyöllä yhdeltä. Tunsin heti, etteivät ne tulisi lopahtamaan kesken.
Aamulla veimme 1,5-vuotiaan esikoispoikamme päiväkotiin. Supistuksia tuli koko ajan, ja puhaltelin niiden läpi. Lähdimme vielä kauppaan ja tulimme takaisin kotiin odottamaan supistusten voimistumista. Sovimme, että äitini hakee poikamme hoidosta.
Olimme sairaalassa puoli neljän aikoihin. Supistuksia seurattiin reilun tunnin ajan tarkkailuhuoneessa. Äitini tuli vierailemaan siellä esikoisemme kanssa, ja tämä leikki lähelläni, kunnes meidän oli aika lähteä synnytyssaliin kuuden aikaan. Oloni oli jo tuskainen, sillä supistukset olivat paljon kivuliaampia kuin esikoisesta.
Salissa sain epiduraalin, joka helpotti oloani reiluksi tunniksi. Kun vaikutus lakkasi, sain vielä toisen annoksen puudutusainetta. Lapsivedet menivät itsestään kahdeksan jälkeen, ja synnytystä alettiin vihdoin valmistella.
Vauvan synnyttyä herkistyimme molemmat.
B-streptokokkitulokseni oli positiivinen, minkä vuoksi olin antibioottitipassa. Jouduimme odottamaan, että antibiootti tippuu loppuun, ennen kuin sain synnyttää. Olin malttamaton, sillä olin ajatellut, että vauva syntyisi jo alkuillasta.
Tipan jälkeen pääsin hakemaan sopivaa asentoa ponnistamiseen. Synnytys ei tuntunut etenevän, ja vaihdoin asentoa parikin kertaa. Lopulta paras asento oli kyljellään puoli-istuvassa asennossa.
Vauvan synnyttyä herkistyimme molemmat. Näimme vihdoin, keneen pääsemme tutustumaan. Yllätyin siitä, että vauva näytti ihan erilaiselta kuin isoveli. Hän näytti omalta itseltään ja näyttää yhä. Sukupuoli ei sen sijaan yllättänyt, sillä minulla oli ollut vahva tunne siitä, että vauva on poika.
Synnytys oli ihan erilainen kuin edellinen, mutta tästäkin jäi hyvä muisto. Jean osasi olla sopivasti tukena ja läsnä.
Vietimme ensimmäisen yön osastolla, minkä jälkeen pääsimme perhepesähotelliin. Oli hienoa saada olla kolmistaan ja tutustua toisiimme rauhassa pari ensimmäistä päivää.
Miten selviän esikoisen ja vauvan kanssa kiperistä tilanteista, kun olen yksin?
Arki hakee vielä muotoaan, sillä vauvalla ei ole rytmiä. Hän nukkuu paljon ja herää lähinnä syömään. Mieheni on vielä viikon Suomessa ennen kuin lähtee takaisin Ranskaan. Odotan sitä kauhulla. Pärjäämme tällä hetkellä, kun hän pystyy antamaan huomiota esikoiselle. En tiedä, miten selviän esikoisen ja vauvan kanssa kiperistä tilanteista sitten, kun hän ei ole paikalla.
Esikoinen on vauvasta innoissaan, mutta liikkeet ovat vielä rajuja. Hän ei ole lainkaan mustasukkainen vaan haluaa hoitaa pikkuveljeään ja laittaa tuttia suuhun.”
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
