Masennusoireita potevat lääkärit tekevät tuoreen selvityksen perusteella enemmän hoitovirheitä kuin muut lääkärit. Tutkimus perustuu yhdentoista aikaisemman tutkimuksen aineistoihin.
Yhteensä 21 000 lääkärin terveystietojen ja kyselyvastausten perusteella masennusoireista kärsiville sattuu hoitovirheitä noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin lääkäreille, jotka eivät ole masentuneita. Tulokset viittaavat yhteyden kulkevan myös toiseen suuntaan, sillä hoitovirheen tekevät ovat myös muita alttiimpia masennusoireille.Tutkimuskatsauksen tulokset vahvistavat käsitystä lääkärien mielenterveysongelmien ja hoitovirheiden yhteydestä. Myös työuupumus on lääkäreillä yleistä ja on yhdistetty hoitovirheisiin. Suomessa lähes puolet lääkäreistä on kokenut merkittävää työuupumusta jossain vaiheessa uraansa. Lääkärien voi olla ammattinsa takia vaikea hakea apua mielenterveysongelmiinsa. Tämän vuoksi Suomen Lääkäriliitolla on erityisiä luottamuslääkäreitä, joiden puoleen lääkärit voivat kääntyä luottamuksellisesti.Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Network Open 2019;2:e1916097)https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2019.16097

(000.000) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla