Mielenterveyspotilaat menehtyvät muuta väestöä nuorempina eikä tilanne ole juurikaan muuttunut vuosikymmenten aikana, tuore tanskalaistutkimus vahvistaa. Fyysiset sairaudet ovat entistä useammin kuolemien taustalla.Tanskalaisten tulokset perustuvat runsaan kuuden miljoonan 15–94-vuotiaan, vuosina 1995–2014 Tanskassa asuneen rekisteritietoihin.Tulosten perusteella mielisairauksia potevien riski menehtyä oli koko seuranta-ajan suurempi kuin samanikäisten, joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Miehillä tämä tarkoitti keskimäärin 10 vuotta lyhempää ja naisilla 7 vuotta lyhempää elinikää.Kuolemien taustalla oli usein hengitysteiden sairauksia ja alkoholismia, mutta vuosien varrella myös sydän- ja verisuonisairaudet ja syövät yleistyivät. Samalla itsemurhat ja onnettomuudet vähenivät.Tanskalaisten tulokset vahvistavat aiempaa tutkimusnäyttöä, ja samansuuntaisia havaintoja on tehty myös Suomessa. Meillä mielenterveyspotilaat kuolevat jopa 10–20 vuotta nuorempina kuin muu väestö. Ilmiötä on selitetty sillä, etteivät mielenterveysongelmaiset pääse tai hakeudu hoitoon yhtä hyvin kuin muut, minkä lisäksi usein heidän fyysiset vaivansa jäävät mielenterveysongelmien takia hoitohenkilökunnalta huomaamatta. Myös haitalliset ja epäterveelliset elämäntavat sekä psyykenlääkkeiden haittavaikutukset selittävät osan ilmiöstä.Tutkimus julkaistiin Lancet Psychiatry -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim (Lancet Psychiatry 2017;12:p937–p945)http://www.thelancet.com/journals/lanpsy/article/PIIS2215-0366(17)30429-7/fulltext

(201818) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.