Unettomuudesta ja uniongelmista kärsivät naiset näyttäisivät usein syövän muita enemmän ja epäterveellisemmin, tuore tutkimus osoittaa. Havainto voi osittain selittää, miksi unettomuus ja huono unenlaatu on yhdistetty lihavuuteen ja muun muassa diabeteksen ja sydänoireiden riskiin.Journal of the American Heart Association -lehden julkaisemassa tutkimuksessa tarkasteltiin lähes 500 naisen unen laatua ja ruokavalioita, ja tulosten perusteella huonoiten nukkuvien ruokavaliossa oli eniten lisättyjä sokereita.

Nukahtamisvaikeuksien kanssa kamppailevat myös söivät enemmän ja saivat ruoastaan enemmän kaloreita kuin samankokoiset naiset, jotka nukahtivat helpommin. Verrattuna lievistä unettomuusoireista kärsiviin vakavaoireiset söivät enemmän, mutta heidän ruoassaan oli vähemmän tyydyttymättömiä eli ns. hyviä rasvoja.

Yhdessä havainnot viittaavat siihen, että unettomuudesta ja heikkolaatuisesta unesta kärsivät syövät enemmän ja epäterveellisemmin, mutta tarkkaa syytä tälle tulokset eivät paljasta. Aiempien tutkimusten valossa on mahdollista, että uniongelmat lisäävät nälkäsignaaleja tai heikentävät kylläisyyden tunnetta, minkä vuoksi potilaat alkavat syödä enemmän ja energiapitoisemmin, jotta tulisivat kylläisiksi.
Kroonista unettomuutta potee noin 10 prosenttia suomalaisista, mutta tilapäistä unettomuutta on noin joka kolmannella aikuisella. Unettomuus on naisilla yleisempää ja lisääntyy iän myötä.
Uutispalvelu Duodecim(Journal of the American Heart Association 2020;9:e014587)https://www.ahajournals.org/doi/10.1161/JAHA.119.014587

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla