
Etenkin lieviin ahdistuksen oireisiin on paljon itsehoitokeinoja. Psykologi neuvoo viisi konstia, joita kannattaa kokeilla heti, kun tunnistaa ahdistuksen ensioireet.
- NOLLAA NUMEROILLA Laske taaksepäin, ääneen tai omassa mielessäsi. Aloita vaikeasta numerosarjasta, esimerkiksi 16 327 ja vähennä siitä ensin 3, sitten 3 jne.
- KESKITY HENGITYKSEEN Hengitä nenän kautta sisään rauhallisesti ja syvään. Voit laskea esimerkiksi neljään. Anna ilman virrata ulos hieman pidempään kuin mitä sisäänhengitys oli. Pidä uloshengityksen jälkeen pieni tauko ennen seuraavaa sisäänhengitystä. Älä pakota hengitystä vaan anna ilman virrata kevyesti.
- KATSE ETEENPÄIN Tarkastele ympäristöäsi. Kiinnitä koko huomiosi pöydällä olevaan esineeseen, seinällä olevaan tauluun tai ikkunasta näkyvään maisemaan. Huomaa kohteen materiaalit, värit, muodot ja muut yksityiskohdat.
- PURA PAINETTA Kun ahdistaa, lähde liikkeelle, jos se vain on mahdollista. Liikunnan avulla purat sekä pahaa oloa että sen aiheuttamia kehon jännitystiloja. Juokse, kävele, hypi, tanssi, hakkaa nyrkkeilysäkkiä.
- TEITÄ RENTOUTEEN Mielen viemiseksi ahdistuksesta rauhallisuuteen on paljon muitakin keinoja. Kokeile esimerkiksi musiikkia, lemmikin silittelyä, hierontaa, kirjaa, pientä videopätkää tai saunomista.
Asiantuntija Katariina Laurila psykologi ja työterveyspsykologi, Terveystalo, Tampere.
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa meitä Facebookissa