Halki teini-iän vähänlaisesti liikkuvat ja paljon istuskelevat nuoret ovat muita suuremmassa vaarassa potea masennusoireita nuorina aikuisina. Kuitenkin jo varsin vähäinen fyysinen aktiivisuus pienentää riskiä, tuore tutkimus osoittaa.Tutkimus perustuu 4 300 brittinuoren seurantatietoihin, jotka kerättiin heidän ollessa 12-, 14-, 16- ja 18-vuotiaita. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin aktiivisuusmittareilla ja mielialaa arvioitiin kyselyllä.Masennusoireet olivat 18-vuotiaana 30 prosenttia yleisempiä osallistujilla, jotka olivat olleet fyysisesti passiivisia 12-, 14- ja 16-vuotiaina. Jokainen tunnin lisäys päivittäisessä istumisessa tai muussa fyysisesti passiivisessa toiminnassa lisäsi riskiä 8–11 prosenttia. Vastaava lisäys fyysisessä aktiivisuudessa liittyi yhtä suureen masennusriskin pienentymiseen.Liikuntaan liitetyt hyödyt saadakseen nuorten ei tarvinnut hölkätä tai urheilla, sillä aivan tavalliset päivittäiset aktiviteetit kuten kävely tai kotiaskareiden tekeminen riittivät.Tutkijat huomauttavat, että vaikka he huomioivat monia tuloksiin mahdollisesti vaikuttavia sekoittavia tekijöitä, on silti mahdollista, että fyysisen aktiivisuuden lisäksi muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin. Tuloksia eivät kuitenkaan selittäneet perheiden sosiaalinen tai taloudellinen tilanne tai perinnöllinen masennusalttius. Liikkumiseen liitetty vaikutus näkyi myös sen jälkeen, kun analyysissa huomioitiin mahdolliset lapsuusiän masennusoireet.Liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden vaikutukset mielialaan on havaittu myös aikuisilla. Tutkimusten mukaan liikunta voi pienentää masennuksen riskiä silloinkin, kun henkilö on perimänsä takia suurentuneessa sairastumisvaarassa. Masennusta ja etenkin vakavaa masennusta potevat tarvitsevat kuitenkin liikunnan sijaan varsinaisia masennushoitoja.Noin joka seitsemäs suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Usein masennus alkaa jonkin kielteisen elämänmuutoksen jälkeen.Uutispalvelu Duodecim(Lancet Psychiatry 2020;DOI:10.1016/S2215-0366(20)30034-1)https://www.thelancet.com/journals/lanpsy/article/PIIS2215-0366(20)30034-1/fulltext

(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla