Pitkiä työviikkoja vuodesta toiseen tekevät ovat suurentuneessa vaarassa sairastua mm. sydän- ja verisuonitauteihin, mutta tarkkaa rajaa terveysriskien ilmaantumiselle on vaikea sanoa. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella raja näyttäisi kulkevan noin 52-tuntisissa työviikoissa.Näin pitkiä työviikkoja ainakin kymmenen vuoden ajan tekevät sairastuivat 60 prosenttia todennäköisemmin syöpään ja 30 prosenttia todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin, minkä lisäksi he myös kokivat terveydentilansa huonommaksi kuin 35 - 51 tuntia viikossa työskentelevät.
Tutkimukseen osallistui 2 000 yhdysvaltalaista, joita seurattiin vuodet 1986 - 2011.
Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin. Muun muassa hiljattain julkaistussa, osittain suomalaisaineistoon perustuvassa tutkimuksessa terveysriskit ilmaantuivat, kun työmäärä ylitti 55 tuntia viikossa. Tällöin suureni riski sairastua eteisvärinä-rytmihäiriöön. Yhteydet havaittiin riippumatta monista elämäntavoista ja muista seikoista, jotka saattaisivat vaikuttaa tuloksiin.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Epidemiology 2017;DOI:10.1093/aje/kwx003)https://dx.doi.org/10.1093/aje/kwx003

(201787) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla