Yksi keino torjua muistisairauksia on huolehtia aivoergonomiasta. Se tarkoittaa aivojen hyvinvointia tukevien työskentely- ja elämäntapojen hyödyntämistä.

Moni miettii, osuukohan muistisairaus omalle kohdalle ja voisiko sen estää. Onneksi omalla toiminnalla voi hyvinkin siirtää muistisairauden puhkeamista vuosilla eteenpäin.

Post it -lappu helpottaa

Pitääkö kaikki nykyään kirjoittaa muistiin? Se onkin hyvä juttu! Kun mahdollisimman monet asiat kirjaa näkösälle ylös,  niitä tarvitse pitää omassa työmuistissa. Tietokoneen ruutu, päiväkirja tai post-it-laput kaikki toimivat.

Rutiini armahtaa

Rutiinit säästävät muistia tärkeämmille asioille. Kun avaimille on oma paikka, ei tarvitse aina erikseen miettiä, mihin ne jäivät. Hyvä paikka voi olla heti eteisessä, johon avaimet laskee kotiin tullessa, ja josta ne on helppo napata mukaan lähtiessä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Valo virkistää

Luonnonvalo tukee vuorokausirytiä, hyvää unta ja aivojen toimintaa. Sitä saa parhaiten ulkoilemalla päiväsaikaan. Vietä aamu ja päivä kirkkaassa valossa ja hämärrä valot illalla ennen nukkumaan menoa. Yöllä olisi hyvä olla mahdollisimman pimeää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keskittyminen rauhoittaa

Vältä multitaskaamista. Useaan tehtävään samanaikaisesti keskittyminen kuormittaa aivoja ja heikentää suorituskykyä. Laita siis puhelin äänettömälle, kun yrität keskittyä. Peruuta myös turhat sähköpostitilaukset, kuten uutiskirjeet ja mainosviestit.

Toiminta aktivoi

Aivot tarvitsevat aktivointia. Vaikka olisit jo poissa työelämästäkin, on tärkeää, että heräät aamulla totuttuun aikaan ja päivässä on mieltä ja kehoa aktivoivia tapahtumia. Ne luovat myös unipainetta ja auttavat nukkumaan paremmin.

Asiantuntija: Kaisa Hartikainen osaston ylilääkäri Päijät-Hämeen Keskussairaala neurologian professori Helsingin yliopisto ja kansallisen aivoterveysohjelman johtava asiantuntija

Lue lisää muistin ja aivojen suojaamisesta 19.3. ilmestyvästä Hyvä terveys -lehden numerosta 4/2025!

Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla