Kuva: <span class="photographer">Jani Laukkanen</span>
Kuva: Jani Laukkanen

Kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimon olo koheni, kun hän pari vuotta sitten vaihtoi pihvit kasvisruokaan. Uusi vaiva uniapnea paljastui, kun mies hakeutui nenäverenvuotojensa takia lääkäriin. 

Kymmenen vuoden takainen sydäninfarkti herätti kansanedustaja, yrittäjä Harry "Hjallis" Harkimon, 66, tajuamaan, ettei hän ole kuolematon.

– Paikka ei ollut paras mahdollinen: olin poikieni kanssa Etelä-Afrikassa safarilla, eikä sinne saanut villieläinten takia ajaa ambulanssilla eikä helikopterilla. Muistan hirveän kylmän hien, en saanut henkeä. Kesti lopulta 12 tuntia ennen kuin pääsin hoitoon. On melkoinen ihme, että olen ylipäätään hengissä. Kamalinta oli se, että lapset joutuivat pelkäämään isänsä kuolemaa.

Hjalliksella oli siis hyvä syy elämäntaparemonttiinsa. Se alkoi lenkkeilyllä ja rustaamalla ruokavaliota terveellisemmäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Pudotin painoani 83 kilosta 77 kiloon. Painan saman verran nytkin. Syön loppuelämäni kolesterolilääkettä ja käytän verta ohentavaa lääkitystä, mutta muutoin sydänkohtaus ei enää vaikuta elämääni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Kasvissyöjänä voin paremmin"

Kaksi vuotta sitten Hjalliksen elämäntavoissa koitti uusi vaihe, kun hän ryhtyi kasvissyöjäksi.

Syy ei ollut ideologinen.

– Huomasin yksinkertaisesti voivani paremmin kasvisruoalla. Teen joka aamu smoothien, johon laitan banaania, ananasta, mandariineja, viinirypäleitä ja jogurttia. Eduskunnan ruokalassa otan kasvisvaihtoehdon ja kokkaan iltaisin kotona itselleni ja 15-vuotiaalle pojalleni kasvisruokia. Bravuurini on kukkakaaligratiini.

"Nenäverenvuoto paljasti uniapnean"

Hjalliksella on hyvät unenlahjat. Hän nukahtaa heti, kun painaa päänsä tyynyyn. Unilääkettä hän ei ole tarvinnut kuin kymmenisen kertaa elämässään.

Jokin aika sitten paljastui kuitenkin nukkumiseen liittyvä vaiva — uniapnea.

– Menin lääkäriin jatkuvien nenäverenvuotojen takia, ja sain samalla lähetteen uniapneatutkimuksiin. Käytän nyt suuhun yöksi laitettavaa kiskoa, jonka pitäisi helpottaa oireita.

"Teenaan salilla kolme kertaa viikossa" 

Nykyisin Hjallis huolehtii kunnostaan treenaamalla kolmesti viikossa personal trainerin kanssa kuntosalilla. Hän kävi viime keväänä verikokeissa, joissa huomattiin, että sokeriarvot olivat korkealla.

– Laihdutin muutaman kilon lisäämällä juoksulenkkejä, ja arvojen nousu pysähtyi. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että minun on kerrytettävä lihasmassaa, jotta en saa diabetesta. Se on hyvä motivaattori treenata.

Lue lisää Hjallis Harkimon terveystunnustuksista Hyvä terveys -lehden numerosta 1/2020!

Ainoastaan hiilihydraattien kokonaismäärällä on merkitystä, koska niistä yksikään gramma ei mihinkään häviä. Se, että muuttuuko se hiilihydraatti (ns. hitaat ja nopeat) tunnin päästä glukoosiksi vai 3 tunnin päästä ei ole mitään merkitystä, vaikka näin meille on valehdeltu jo iät ja ajat mm. virallisen tahon puolelta. Tavan kansa kuluttaa hyvin vähän hiilihydraatteja päivässä ( alle 150 grammaa) ja näinollen loppu muuttuu rasvaksi elimistöön ja lopulta rasvoittaa myös maksan. Näin ihminen lihoo ja sairastuu. Sokereissa hiilihydraattia on 100 %, viljoissa 70 %, muissa kasvikunnan tuotteissa alle 15 % sekä maidossa alle 5 %. Siitä voi jokainen laskea, mitä suuhunsa lappaa, jos mieli pysyä terveenä.

Ruokavalio on tärkein ja suurin syy siihen, että normaalipaino pysyy tai, että paino laskee.  Ja että pysyt terveenä.

Kun proteiinien, rasvojen ja hiilihydraattien saanti on optimaalista, niin, ihminen pysyy terveenä, hoikkana ja energisenä.  Eli syömällä oikein. Keskivertoaikuisen rasvan ja proteiinin tarve on n. 60-100 grammaa päivässä. Kasvikunnan tuotteita tulisi syödä 500-1000 grammaa päivässä.

Ravinto on yksi olennainen asia, millä pystyy vaikuttamaan rasvanpolttoon. Pääsääntö on, että mitä enemmän syöt hiilihydraatteja, sitä vähemmän rasva palaa. Hiilihydraatit ovat rasvojen lisäksi kehon toinen pääasiallinen energianlähde. Mutta pelkkä hiilihydraattien rajoitus ei riitä vaan ruuan laatu, ravinnesisältö ja myös koko ravintoketju ovat äärimmäisen tärkeitä asioita.

Ruoansulatuksessa kaikki hiilihydraatit pilkotaan glukoosiksi ja varastoidaan lihaksiin ja maksaan. Glukoosin varastomuoto lihaksissa ja maksassa on glykogeeni. Kun glykogeenivarastot ovat täynnä, ja lisää glukoosia vaan elimistöön tulee, niin käynnistyy lipogeneesi, jossa glukoosista syntyy rasvaa erityisesti maksassa ja rasvasoluissa. Osa siitä päätyy ja jämähtää varastorasvaksi, eli läskiksi, riippuen elimistön energiataseesta. Liika glukoosi veressä on myrkkyä elimistölle, joten siitä on päästävä eroon tavalla taikka toisella. Elimistön kyky varastoida energiaa glykogeenin muodossa on aika rajallinen, noin vuorokauden tarve, max.

Kun hiilihydraatteja ei ole muuttaa glukoosiksi, niin maksa muuttaa rasvaa glukoosiksi ja näinollen rasva palaa eli mitä enemmän syöt hiilihydraatteja sitä vähemmän laihdut.

Hiilihydraattimäärän tulee olla alle tietyn rajan, jolloin elimistö alkaa käyttämään rasvaa pääasiallisena polttoaineenaan. Hiilihydraatit stimuloivat insuliinin tuotantoa. Ilman insuliinia ihminen ei liho. Mutta, jos ravinto sisältää liikaa hiilihydraattia, niin ihminen lihoo ja saa metabolisia häiriöitä. Mutta, jos hiilihydraattia vähennetään riittävästi, niin insuliinin tuotanto normalisoituu ja ihminen laihtuu.

Oikea hiilihydraattien määrä ruokavaliossa riippuu terveydentilastasi, mahdollisesta painonpudotustarpeesta sekä fyysisestä aktiivisuustasostasi.

Sokereissa hiilihydraattia on 100%, viljoissa 70% ja muissa kasvikunnan tuotteissa alle 15%. Siitä voi jokainen laskea, mitä suuhunsa lappaa, jos mieli pysyä terveenä.

Ratkaisu on yksinkertainen. Vähähiilihydraattien ruokavalio laskee insuliinitasoja, jolloin varastorasva siirtyy kierrätykseen ja energialähteeksi.

Lisätkää liikuntaa asteittain kunnes päivittäisestä liikunnasta tulee elämäntapa (muistakaa erityisesti hyötyliikunta). Liikunta on se voima, joka pitää kehon kunnossa. Kaikki liikuntamuodot kelpaavat. Etsiytykää sellaisten liikuntalajien pariin jotka todella kiinnostavat. Pääasia, että nousette sieltä sohvalta. Muista myös riittävä lepo, uni ja rentoutuminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla