Juha Tapio ja hänen vaimonsa alkoivat seurustella 16-vuotiaina. Heiltä kysytään usein pitkän liiton salaisuutta.

RAKKAUDESTA ja välittämisestä laulava Juha Tapio elää kiertueitten aikataulussa. Kun laulaja lähtee keikalle, kotiin jäävät vaimo sekä teini-ikäiset pojat.

Juha Tapio teki monet vuodet keikkaa kaksin kitaransa kanssa. Kappaleesta Mitä silmät ei nää vuodelta 2003 keikkakalenteri pullahti täyteen.

– Suosio solahti luontevasti elämäämme. Olin jo ehtinyt perustaa perheen ja tulla isäksi.

Avioliitto on jo yli neljännesvuosisadan ikäinen. Juha ja hänen vaimonsa alkoivat seurustella 16-vuotiaina. Heiltä kysytään usein pitkän liiton salaisuutta.

– Suhteessa säilyy tuoreus, kun saa välillä ikävöidä toista, hän sanoo.

– Ne harvat viikonloput, jotka vietämme yhdessä, tuntuvat aina juhlalta. Tietty miehen ja naisen suhteen mysteeri on säilynyt.

Myös poikien arkeen on alusta saakka kuulunut se, että isän laulut soivat radiossa, isä lähtee ja saattaa olla monta päivää poissa. Tottumisesta huolimatta lähdön hetki harmittaa heitä – varsinkin kuukauden tiiviin yhdessäolon jälkeen.

SUOSIONSA myötä Juha Tapio pystyy itse päättämään miten paljon ottaa töitä ja milloin. Hän saattaa ajaa keikan jälkeen aamuyöllä kotiin viidenkin tunnin matkan takaa sen sijaan, että jäisi hotelliin unta yrittämään.

– Omassa kodissa herääminen tuntuu hyvältä. Niin pääsen myös poikien tärkeisiin juttuihin mukaan.

Juha Tapio haluaa pitää kiinni siitä, että riidoissa ei erota ja keskeneräiset asiat puhutaan.

– Jos käy niin, että jokin jää hiertämään, soitan matkalta ennen keikkaa ja asia sovitaan. Minun pitää olla sovussa itseni kanssa ennen esiintymistä. Muuten en voi olla täysillä läsnä.

– Sitä paitsi: jos laulaa sovinnosta ja välittämisestä, pitää edes yrittää elää kuten opettaa.

VAIMOLLEEN Juha soittaa monta kertaa päivässä, vaikka ei niin asiaakaan olisi – yhteyden pitämisen vuoksi. Juuret ovat punoutuneet yhteen kuten Juha Tapion laulussa Kaksi puuta.

Juha Tapio pohtii, että luopuminen – hyvästely – on läsnä kaikissa eroissa ja kohtaamisissa.

– Ehkä näin on siksi, että eläissäänkin on hyvä tietää kuolevansa. Se tuo kiitollisuutta tähän päivään.

Hän tunnistaa myös haikeuden, joka seuraa esiintyjän jokaisen keikan päättymistä.

– Yhteys ja riemu, jota on kokenut yleisön kanssa – ovat ohikiitäviä hetkiä. Kun viimeisetkin nimmarit on kirjoitettu, pitää luopua ja jättää hyvästit. Lava puretaan, kamat kannetaan bussiin.