Mielistelijä ajaa omaa etuaan, alistaa ylistämällä – tai vain pelkää kuollakseen ristiriitoja. Terve työyhteisö ei hännystelyä kaipaa, sillä se uskaltaa puhua avoimesti myös ongelmistaan.

Pahimmillaan mielistelystä kieltäytyminen voi viedä hengen. Stalinin Venäjällä pienikin väärä äänensävy saattoi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin. Mielistely oli yhtä luonnollista kuin hengitys.

Myös demokratiassa mielistellään, vaikka kenties hienovaraisemmin. Liehakoinnista ei pidetä, se on ällöttävää, muttemme silti välttämättä tunnista itseemme kohdistuvaa imartelua. Kuinka helppoa sitä onkaan katsoa läpi sormien, etenkin kun asialla on lajin taituri. Hienovarainen mielistelijä tietää, mistä ilahdut eniten. Hän osaa harjoittaa täsmäkehuntaa.

Miten mielistelyn sitten tunnistaa? Jos olet esimies, rohkaisetko alaisiasi kritiikkiin vai kuunteletko mieluummin pelkkää ylistystä työoloista ja -ilmapiiristä? Jos olet alainen, uskallatko sanoa ajatuksesi ääneen myös silloin, kun huomaat epäkohdan?

Vaikka henkeämme ei uhata eivätkä potkutkaan ole ovella, mielistelemme silti. Ehkä myötäsukaisuus ylempää kohtaan on kirjoitettu lajimme geeneihin.

Entä miten erottaisi mielistelyn kannustuksesta ja kehunnasta? Meitä suomalaisiahan on moitittu siitä, ettemme uskalla antaa myönteistä palautetta. Hännystelijän mainetta pelätessämme pitäydymme karuun niukkuuteen ja jätämme ansaitutkin kehut kertomatta. Toisen ihmisen tukeminen ja rohkaiseminen ei kuitenkaan ole mielistelyä.

Luottamus kitkee imartelun

Kun työyhteisö on terve, mielistelyä ei tarvita. Kritisoida voi ja saa, ja siihen jopa kannustetaan, sillä rakentava kritiikki auttaa tekemään parempaa jälkeä.

– Terveessä työpaikassa vallitsee avoimen puheen kulttuuri. Siellä on lupa puhua ääneen myös hankalista asioista, sanovat psykologi Marja-Liisa Hurme ja työyhteisökouluttaja Anita Kallasvuo.

Sen sijaan mielistely kukoistaa työpaikalla, jonka kulttuuria leimaa autoritaarisuus ja salailu. Vaikka ylempien liehakointi tuoksuu menneelle vuosisadalle, pätkätyöt ja epävarmuus oman työn jatkumisesta usuttavat siihen nykymaailmassakin – silkasta kauhusta.

– Mitä enemmän ihmiset luottavat toisiinsa ja uskaltavat olla rehellisiä, sitä vähemmäksi jää mielistely, Kallasvuo toteaa.

Avoimuuden pitäisi kuitenkin liittyä työhön aina, eikä sillä voi perustella ilkeämielisyyttä. Pelkkä tunteiden tuuletus on vahingollista eikä yleensä johda mihinkään.

– Vahva pomo osaa erottaa imartelun aidosta kehumisesta. Hän on tyytyväinen, jos alaiset puhuvat suoraan. Silloin tiedetään, missä mennään. Eräs pomo sanoikin, että kaikki on hyvin, kun ihmiset purnaavat ja kritisoivat. Vasta alaisien mykkyys enteilee pahaa, Marja-Liisa Hurme huomauttaa.

Juonittelija vai ylikiltti?

Sekä Kallasvuon että Hurmeen mielestä mielistelyn syitä ovat toisaalta pelokkuus ja toisaalta oman edun tavoittelu. Mielistelijä voi siis olla juonitteleva opportunisti tai sitten hienotunteinen mutta pelokas hiirulainen.

– Mielistelijän minuus voi olla hyvin hauras. Hän saattaa pelätä vastakkainasettelua niin paljon, että yrittää jo valmiiksi välttää kaikkia ristiriitoja. Toisaalta hän voi olla yksinkertaisesti liian kiltti, sanoo Marja-Liisa Hurme.

On olemassa ihmisiä, jotka liehakoivat koko ajan ja kaikkialla. Se tekee heistä epäluotettavia. He vaihtavat mielipiteitä sen mukaan, kenen kanssa ovat tekemisissä.

Pelokas mielistelijä säästää muut kielteiseltä palautteelta viimeiseen saakka. Hänen tarkoitusperänsä ovat ihan hyvät, hänhän haluaa luoda miellyttävän ilmapiirin. Ongelmana on, että jossain vaiheessa kuppi tulee täyteen ja seuraa ylimitoitettu reaktio, räjähdys. ”Miten noin kiltti ihminen voi hurjistua kerta kaikkiaan?” hämmästelevät työtoverit.

Valikoiva liehittelijä tavoittelee puolestaan härskisti omaa etuaan. Hän viihtyy vallan kabineteissa. Hän tervehtii niitä, joita on hyvä tervehtiä, ja sivuuttaa ne, joista ei ole hyötyä.

Muissa työntekijöissä valikoiva mielistelijä herättää raivoa ja epäluottamusta. Hän on peluri, eikä hänestä sen takia aidosti pidetä.

Tarkka esimies tunnistaa pelurin, muttei aina halua nähdä totuutta. Mielistelystä on helppo tulla riippuvaiseksi, koska se tuntuu niin hyvältä. Se tasoittaa tietä ja antaa harhakuvan paremmuudesta. Omaa narsismia on usein vaikea havaita.

Meillä on aina ihanaa!

Joskus mielistelyssä voi olla kyse koko työpaikkaa syövyttävästä paratiisiharhasta.

– Työyhteisö uskottelee itselleen, että kaikki on äärimmäisen loistavasti, ja mielistely lyö läpi koko työpaikkakulttuurin, Anita Kallasvuo sanoo.

Koska kielteiset viestit rikkoisivat illuusion ihanasta työpaikasta, uusi tulokas vihitään mukaan harhaan jo ovella: ”Tässä työpaikassa on aivan poikkeuksellisen hieno ilmapiiri, ja sinun on parasta olla siitä samaa mieltä!”

Kallasvuon ja Hurmeen mielestä on hyvin tärkeää, että muut tukevat ihmistä, joka tuo julki jonkin työyhteisöä vaivaavan epäkohdan.

– Kun joku uskaltaa avata keskustelun vaikeasta asiasta, häntä ei pitäisi jättää yksin. Mielistelijää on kuitenkin turha odottaa tukijaksi.

Toisinaan imartelu on myös alistamista, sillä katteettomilla kehuilla voi sulkea toisen suun. ”Sinä se sitten osaat ja hallitset tämän, sinua ei voi ylittää”, kuulostaa kivalta, mutta suitsutus jättää ihmisen pulmineen yksin. Kun tosi paikka tulee, ylenpalttiselta kehujalta ei välttämättä saa aitoa tukea.

– Mitä osaavampi ihminen on, sitä enemmän hän sietää kriittistä palautetta. Se vie eteenpäin. Kun talo on puoliksi valmis, hyvät neuvot auttavat rakentamaan sen loppuun.

Keinoton esimies kaveeraa

Esimieskin voi liehakoida. Epäolennaisten, työhön kuulumattomien asioiden kehuminen saattaa olla merkki ammattitaidon puutteesta. Itse työtehtävistä ei uskalleta puhua, koska silloin tietämättömyys paljastuisi.

– Pohjimmiltaan alaiset kuitenkin arvostavat pomoa, joka on kiinnostunut siitä, mitä he tekevät. Työntekijät eivät odota esimieheltä kahvipöytäliturgiaa vaan heidän oman työnsä kunnioittamista, Anita Kallasvuo sanoo.

Esimies voi jopa luopua hänelle kuuluvasta vallasta miellyttääkseen alaisiaan. Hän kaveeraa, eikä uskalla ottaa vaikeita asioita tarkasteluun.

– Tällaisia käsittelyä vaativia asioita voivat olla ratkaisemattomat erimielisyydet tai työpaikalla vallitseva epäoikeudenmukaisuus – myös mielistely, jolla joku työntekijöistä saa etuja itselleen.

Mielistelevän esimiehen ongelmana on keinottomuus. Hänellä ei ole välineitä käsitellä vaikeita asioita, ja silloin voidaan tarvita avuksi ulkopuolista konsulttia.

Psykologi Marja-Liisa Hurme ja työyhteisökouluttaja, terveydenhuollon maisteri Anita Kallasvuo ovat ratkoneet työyhteisön ongelmia sairaaloissa, seurakunnissa, sosiaalialan laitoksissa, pankeissa, vakuutuslaitoksissa ja valtion virastoissa sekä kouluttaneet esimiehiä. He ovat tehneet yhteistyötä yli kymmenen vuoden ajan.

Lue lisää: