Kuva: <span class="photographer">Ninna Lindström</span>
Kuva: Ninna Lindström

Egotrippi-yhtyeen perustajajäsenenä tunnettu Knipi Stierncreutz, 50, sai vaimoltaan syntymäpäivälahjan, joka on mitään tavaraa arvokkaampi.

Kitaristi, laulaja, lauluntekijä Knipi Stierncreutz sai viisikymppisten lähestyessä vaimoltaan omalaatuisen ja odottamattoman, mutta tuiki tarpeellisen syntymäpäivälahjan: terveystarkastuksen.

‚Äď En aluksi varsinaisesti hyppinyt riemusta, mutta olihan se loistava lahja. Tarkastuksessa nimitt√§in selvisi, ett√§ verenpaine, kolesteroli ja sokerit olivat kaikki korkeita. Sain diagnoosiksi 2-tyypin diabeteksen ja jouduin l√§√§kitykselle. Lahja oli siis k√§√§nteentekev√§ her√§tys.

"Tajusin, ettei ole ihan ookoo vain olla"

Terveystarkastuksen jälkeen Knipi on lisännyt päivittäisen liikkumisen määrää. Hän tunnustaa vältelleensä liikuntaa vuosien ajan sen jälkeen, kun lopetti teininä jalkapallon pelaamisen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

‚Äď Vanha muusikkovitsi kuuluu, ett√§ musiikki pelasti minut urheilulta. Oikeasti vasta kolmevitosena aloin uudelleen liikkua, kun tajusin, ettei ole ihan ookoo vain olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Knipin mukaan keikkaelämä on ollut hänen hyvinvointinsa vihollinen.

‚Äď Keikka- ja kiertuep√§ivist√§ puuttuu selke√§ rytmi ja tien p√§√§ll√§ tulee sy√∂ty√§ ep√§s√§√§nn√∂llisemmin. Ruoka ei aina ole kovin terveellist√§√§n. Nyt olen alkanut h√∂lk√§t√§ tai k√§vell√§ v√§hint√§√§n viisi kilometri√§ p√§iv√§ss√§. Olen my√∂s v√§hent√§nyt herkkuni eli j√§√§tel√∂n sy√∂mist√§.

Lue lisää Knipin terveystunnustuksista Hyvä terveys -lehden numerosta 9/2022!

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla